Aloin inventoimaan elämääni. Oikeastaan ajatus lähti virtaamaan, kun siivosin vaatekaappiani. En ole ikinä ollut mikään matemaattinen neropatti, mutta nyt laskeskellessa päälle mahtumattomia vaatteita, aloin laskemaan muutakin.

Lähimpien kavereiden vakioluku on ilmeisesti kaksi + yksi. Oikeastaan kaksi ja puoli. Puolikas on sellainen, jonka kanssa ei niinkään ole läheinen, mutta aina kun näet niin hän paukuttaa juurikin ne oikeat sanat mitä pitääkin. Ja sitten vetäytyy sivummalle tullakseen esiin taas, jossain sopivassa kohtaa..
Lähtötilanne oli vielä kuukausia sitten nolla. Toki jotain tuttuja, joiden kanssa on kerran vuodessa yhteydessä ja se yksi päivittäinen virtasyöppö. Suhdeluku oli kuitenkin väärä ja voin huonosti. Nyt tämän päivän suhdeluku on juuri sopiva. enempää ei tarvitse, jotta pystyy pitämään kamusuhteet laadukkaana.

Vasemman jalan olen murjonut kaksi kertaa sairaalakuntoon. Kerran pienenä lasketellessa mursin sen ja muutama vuosi sitten hilpaisin lenkille metsään ja poikkasin eturistisiteet lennellessä kivien ja kantojen seassa.
Nyt olen kolauttanut saman polven lähiaikoina nojatuolin korkeahkoihin metallijalkoihin ainakin neljä kertaa. Tuoli on ollut samalla paikalla muutosta asti, olen siis mitä ilmeisemmin menettänyt kyvyn oppia huonekalujeni sijainnin.

Voi se kolina johtua näkökyvystänikin. Olen meinaan viimeisen parin kuukauden aikana saanut sohlattua silmiin milloin mitäkin. Greippimehua, hiustenhoitoainetta, aurinkovoidetta, tuhkaa…. Mitä näitä nyt on. Silmätippoja on huuhteluihin mennyt jo paketti.
Nyt olen vollottanut onneksi siihen malliin, että silmät ovat pahimmista röhnöistä puhtaat.

Aiemmin tänä vuonna oli niin väsynyt, ettei isommin jaksanut itkeä. Nyt olen vollottanut sitäkin enemmän, mikä on tosi hyvä. Varmasti jollain lailla sitä vain prosessoi kaikkea tapahtunutta ja kunnon vollotus, siis ihan sellainen räkäitku jotenkin helpottaa. Loppujen lopuksi alkaa myös naurattamaankin, koska hetkeen ei happi kulje ja nenän alus on kuin kaksi vuotiaalla. Silmämunat meinaa pullahtaa päästä ja luomet ovat kuin pannarit. Se vain vähän harmittaa, että vessapaperin hinta on noussut. Katselin joskus jotain nyyhkyleffoja varta vasten, että sai vollottaa. Ennätys taitaa olla puolitoista rullaa vessapaperia.

Sain vihdoin sovittua keikkahomman ensi viikolle. Ainakin neljä kiinnostavaa meni ohi. Ehkä vähän olen jännittänytkin niitä kytätä, koska en ole tehnyt puoleen vuoteen töitä.

Laskeskelin juuri, ettei ole mikään ihme ole ollut, että enemmän väsähtänyt on ollut. Pelkästään yksityiselämässäni on ollut noin parikymmentä henkilöä, jotka ovat rusikoineet henkisesti. Voi niitä olla enemmänkin, mutta ovat olleet kertaluontoisempia. Osa noista on ollut lyhyemmän aikaa elämässäni ja osa pidempään. Osa sukulaisia ja osa mieskokelaita ja kolmisen ystäväkokelasta.
Kaikilla on ollut hirmuinen tarve päästä lähelleni ja alkaa nöyryyttämään.

Sukulaisilla ja ns. ”kavereilla” on  ollut tarve hyötyä jotenkin. Joko käyttää ilmaisena työvoimana tai muuten vain  sylkykuppina. Työskentelin eräässä yrityksessä ja joillakin on ollut motiivina pitää minut lähellä vain saadakseen firman tuotteita lahjaksi. Jos en ole ollut jatkuvasti jotain antamassa niin olen kuullut herkästi arvostelua millainen olen. Olen vain kuunnellut ja ottanut vastaan aikani ja sittemmin nakannut elämästäni pois. Olisin voinut itsekin kertoa mielipiteeni näistä päin naamaa, mutta, koska olen pitänyt kaverinani niin en ole halunnut. Miksi pitäisi muita muuttaa?

Miespuoliset ovat tehneet hurjasti töitä alussa saadakseen minut ihastumaan ja vihdoin siinä onnistuessaan on alkanut dissaaminen. Olen saanut lahjaksi pilaantunutta viiniä, vessa-tuotteita harjoista lähtien, haisevia roskapusseja jne. Kommentteja esim. : ”Kiva kun et ole kaunis, koska olen noita mallejakin pannut ja he ovat tyhmiä. Olet fiksumpi.”   Yhteistä joulua alkaessa viettämään on katsottu päästä varpaisiin ja sanottu tympeällä äänensävyllä:  ”Sullon kyllä kaunis nenä.” Ja sen jälkeen elehditty oksennusrefleksiä. Kun olen ilmaissut, että herra voi poistua, tuolla on ovi, niin on heittäydytty hämmennyksen partaalle, että onko minulla joku kaksisuuntainen mielialahäiriö ja mistä oikein suutuin. Alettu kerjäämään huomiota jne. Jonkun soittaessaan tunnin välein viiden minuutin puheluita vain vahtiakseen, olen kyllästynyt ja ilmoittanut vaimolle miehensä touhuista. Sen jälkeen olenkin kuullut olevani läski ja ruma, eikä koskisi tikullakaan. Olen kuullut putkihuutoa eri ihmisiltä vaikkapa kysyessäni, kuinka työpäivä on mennyt. seisoessani hänen mielestään väärässä paikassa tai lakkauttaessa ruokapalveluni ja rahan lainaamisen. Joka ikinen mies, jonka olen kohdannut, on ollut jollain tapaa sekopää. Alkuun he ovat osanneet esittää kivaa ja hurmaavaa. Enemmän sääntö, kuin poikkeus on sitten se, että kun vihdoin sulan niin alkaa se mieletön henkinen dissaaminen.

Tuo parikymmentä on vasta vain yksityiselämässä. Siihen päälle työyhteisön parikymmentä. On työkalujen piilottamista, tönimistä työpisteestä pois, koska tekee itse paremmin, haukkumista selän takana, jonka kuulen, syrjäyttämistä, mitätöintiä, valokuvausta keskeneräisiksi jääneistä hommista aikana jolloin olin yksin vuorossani vastuussa ja toisessa vuorossa samaa hommaa jakoi neljä ihmistä. Valehtelua ja mustamaalausta jne. Putkihuutoa, jos on yrittänyt olla kohtelias. Houkuttelua kertomaan mielipide johonkin asiaan, joka on käännetty sitten vastaan. Vaatimuksia tehdä jotakuinkin kaikki, muttei mikään ole sitten kelvannut. On lähetetty viestejä kotiin ja haukuttu harrastukseni ja minut täysin lyttyyn. On lähetetty viestejä halusta raiskata minut jne. Pelkästään pesulasta hakiessa koneiden osia, sain haukut joka ikinen päivä jostain ilman perusteita.

No juu, heillä on ilmeisesti ollut huonoja päiviä, mutta ovat myös jollain tapaa kipeitä. On alkoholismia ja muita persoonallisuushäiriöitä. Nyt miettiessä, kuinka paljon näitä oikeasti on tullut vastaan niin olen alkanut jalostaa ajatusta, että ei enää. Olin viikolla muutaman päivän jopa sellaisessa raivotilassa, että yksikin vielä niin mä tapan sen. Todennäköisesti flippaa päästä siinä kohtaa kun joku alkaa taas omaksi ilokseen ja olotilaansa helpottaakseen rusikoimaan mun ihmisyyttä. Eli ei enäää!!!! Ei enään, kiitos, please!!!!

Vaikka oma maailmani on romuna, en koe tarvetta kävellä tuntemattoman luo, pakottaa olemaan elämässäni vain, että voin haukkua ja arvostella hänet henkihieveriin. En jakele loukkaavia lahjoja ja myrkytettyjä viinejä siinä toivossa, että joku siitä loukkaantuisi tai sairastuisi. Mikä siis noita ihmisiä vaivaa ja miksi näitä on niin hiivatin paljon?  Laskeskelin, että pelkästään noita ukkomiehiä, jotka kokevat oikeudekseen tulla halaamaan ja hiplailemaan ”ystävällisyyttään”, on tullut vastaan varmastikkin sen parikymmentä. Ihan kuin olisin, joku halausautomaatti, jossa voi roikkua muka ystävällisyyttään. EI! Ei onnistu! Mikä ihmeen itsekirjoitettu oikeus noilla ukkomiehillä oikeasti on hyväksi käyttää sinkkuja ja ohikulkijoita oman tylsän maailmansa ylläpitoon? Ottaa vain omin luvin??

Manailin itselleni vähintään puolen metrin suojakilven ja kukaan ei tule pääsemään lähelleni mistään syystä. En pidä muutenkaan tuntemattomien koskettelusta saati sitten pakotetaan johonkin halailuun. EI!

Minulla on 1 kpl veljiä. Hän asuu toisella puolella palloa. Äitimme melkein onnistui mustamaalaamaan minua veljelleni ja hän piti minua luonnon oikkuna joskus muinoin. Yritin kyllä puoliskoni kertoa tuloksetta. Hän jopa suojeli lapsiaan minulta enkä kahta ensimmäistä saanut tavata ollenkaan, kun olivat pieniä. Sitten vuosia sitten veljen otti yhteyttä ja pyysi anteeksi. Nyt hän vasta ymmärtää millaista minulla on ollut äitini kanssa. Äiti oli pari viikkoa ollut kylässä siellä toisella puolella maapalloa. Viikon oli jaksanut esittää mukavaa, mutta toinen viikko olikin ollut sitten enemmän helvettiä. Olin ollut se sylkykuppi aiemmin. enää minua ei ole siihen ollut käytettävissä niin hän ei pystynyt esittämään enää tarpeeksi kauaa mukavaa. Veljeni silmät aukesivat. Olemme lähennytty aikuisina ja välimatka on ehkä jopa helpottanut sitä. Hänellä kolme lasta  ja tämän viimeisen kanssa sain mellastaa koko päivän ja otin siitä kaiken irti. En edes pilannut sitä kuusivuotiasta, jonka kanssa synkkasi heti.

Veljeni kanssa yhteistä on voimakas intuitio. Olemme yhteydessä nykyään harvemmin, mutta jotenkin hän aina silloin, kun olen ollut maassa, ilmoittelee itsestään. Äitimme sairastuessa, tiesimme molemmat ilman yhteyden ottoa, että nyt on jokin hätä. Hän on aina ollut kiinnostunut tällaisista henkimaailman asioista. Yleensä kun olen nurissut näiden kummaihmisten kohtaamisia, on vastauksena aina tullut, että muuta tänne. Nyt otin yhteyttä videoilla. Ajattelin, että hän näkee tilanteen siitä paremmin kuin pelkästä tekstistä.

Esitin avunpyynnön. Kerroin tästä viimeisimmästä episodista ja yrityksistä saada elämä kuntoon, mutta kuinka vaikeaa se on, kun puskan takaa aina tulee joku, joka yrittää estää kaiken. Kerroin, että nyt on pakko turvautua kaikkiin mahdollisiin keinoihin, että näiden sairaiden ihmisten lähestyminen loppuu. Ja koska en enää muuta keksi niin voisiko hän lähettää minulle vaikka kesämökkinsä pihalta kiven. Ihan pienikin riittäisi, kunhan se on vain häneltä ja voin uskoa siihen, että se suojelee. Aluksi vastasi vain, että eiköhän sieltä joku kivi löydy. Kun vihdoin sai aikaa katsella videoita niin hän ilmoitti, että taidat tarvita nyt vähän enemmän. Tekee parhaansa.

Voi luoja, se oli helpottavaa. Saada omalta veljeltä vihdoin ymmärrystä, miten vaikeaa tämä oikeasti on. Eikä tässä enää sinnikkyys ja sisu riitä. Sain viestiä siis perjantaina ja olen kiroillut sitäkin koko viikon, että olen missannut kaikki keikkatyövuorot, enkä tässäkään asiassa etene juuri lainkaan. Pari tuntia viestittelyn jälkeen, keikkafirmasta soitettiin ja tarjottiin paikkaa. En juuri sitä voinut ottaa, koska olisin heti sitoutunut tekemään pitempään hommia ja en ole vielä varma, pystynkö peräkkäisinä päivinä töitä vielä tekemään. Sain kuitenkin sovittua keikan viikon päähän ja nyt minulla on yksi tavoitepäivä. Kalenterissa yksi päivä, millä on tarkoitus. Ihmettelin työpuhelun ajankohtaa, koska soitto tuli seitsemän jälkeen illalla perjantaina.

Uh, Koen itsekin, että nyt on liikaa jotenkin raskaita juttuja ja valittamista. Latasin kamerani valmiiksi ja olen kolme päivää miettinyt sen kanssa pyöräretkeä. Aluksi satoi kaatamalla. Eilen olisi ollut nätti ilma, mutta olin niin surullinen, etten vain jaksanut. Nyt olen kerännyt kamppeet niin uimahalliin, kuin salillekin. Aion ottaa myös kameran ja lähden kieputtamaan itseäni pyörällä lenkille. Varusteet mukaan, jos mieli tekeekin mennä urheilemaan muutenkin. Ehkäpä kuvailu saisi jotain mukavaa virettä aikaiseksi ja tarinoitten virtausta positiivisempaan suuntaan. Toivotaan näin. Toivon hartaasti.

Viimeksi kerroin ystävän voimasta. Ehkä vähän magiankin. Kerroin tänään eräälle tutulleni hurahduksestani suitsukkeisiin. Kun ei minulla oikein ole enää muutakaan keinoa saada itseäni rauhoittumaan.
Tuttuni ymmärsi ja totesi välillä itsekin käräyttelevänsä Thaimaan tuliaisiaan. No minä päätin tilata kerralla satsin eläkepäiviin asti kaiken maailman puhdistavia tuoksuja. En tiedä tehoaako negatiivisiin tapauksiin, mutta jollain tapaa rauhoittaa.
Kun satoi kaatamalla vettä, nautin kynttilöistä ja tuoksun tuomasta seesteisyydestä.
Seesteisyys tosin meinasi jälleen kärvähtää perjantaina. Kaverini houkutteli baariin ja silloin vielä olinkin liian levoton jäädäkseni kotiin. Paikallinen paikka, jossa olen käynyt on kieltämättä ankea ja nyt päätin seuraavana päivänä, etten enää mene varmasti pitkään pitkään aikaan.
En tiedä mikä sitä paikkaa riivaa, mutta se on jollain tapaa, kuin pahuuden mekka. Kaikki outous tuntuu löytyvän samasta paikasta. Niin tälläkin kertaa.
Paikka on aika pieni ja kun persuksen nostaa niin paikkansa menettää. Usein tuleekin kaivettua istumapaikka sieltä milloin se mistäkin löytyy.
Osuin erään miehen kanssa samaan pöytään ja hän alkoi minulle juttelemaan. Olen välillä kiroillut olevani joku paikallinen Äiti Amma, koska niin moni alkaa avautumaan huolistaan. Kappas, kun tälläkin kertaa.
Mies alkoi kertomaan, että oli tullut juuri äitinsä hautajaisista ja alkoi näyttämään valokuvia kuolleesta äidistään. Otin osaa ja hän jatkoi saman tien, ettei halua puhua politiikkaa. Sanoin olevan ok ja vilkuilin jo jotain muuta istumapaikkaa. Mies alkoi selittää minulle venäjäksi jotain ja kun sanoin etten puhu venäjää niin hän alkoi vuolaasti kehumaan maata. Hän ei missään nimessä halua puhua politiikkaa, mutta Venäjä on mahtava maa, kun tukee Israelilaisia.
Alkoi hieman ärsyttämään ja koska olin ärtynyt jo valmiiksi omista asioistani niin toistuvasti venäjän kielellä minulle jotain jankuttavalle henkilölle totesin :” Koska et sitä politiikkaa kerran tykkää puhua niin mitäs mieltä olet niistä palestiinalaislapsista, joiden koti on viety ja heitä pidätetään, koska osoittavat siitä mieltään?”
Mies suuttui ja alkoi huutamaan minulle taas kerran venäjäksi jotain. No siitä minä hermostuin ja sanoin, että jos niin Putinista tykkää niin muuttakoot sitten Venäjälle. Sitten hän huusi, että minä olen fasisti ja rasisti, koska vihaan juutalaisia.

No voi Jeesus! Miten ihmeessä päädyinkin tilanteeseen, että äidin kuolemaan osanottoni kääntyi juutalais-vihaksi. Tai kiukku venäjän tilannetta kohtaan. En edes tiedä itse juutalaisista, muuta kuin historian niin kuinka ihmeessä voi napsahtaa joku fasistin ja rasistin leima otsikkoon vain sillä, etten hyväksy Venäjän nyky toimia. Miten ihmeessä maailman vallitseva tilanne edes heitä koskee? Ja jos koskeekin niin luulisi historiansa kautta samaistuvan ukrainalaisiin.

Noh huutoriita päättyi melko nopeaan poistuessani paikalta, mutta tässä on yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka aatteet voi leimahtaa käsiin, jos se on iskostunut päähän muodostaakseen jonkin oikeuden mellastaa. Tuo mies tuskin ainut tapaus on, mutta se tapa miten hän alkoi huutamaan minulle vieraalla kielellä, oli hieman pelottavaa.
Tuon kahelin naapurin sedän toimia ei onneksi valtaosa kannusta ja voin seisoa sen aatteen takana hyvillä mielin.

Lauantain nukuin ja nukuin ja nukuin. Nukuin kellon ympäri ja vähän ylikin. Ehkä olen tarvinnut sen sysäyksen, että tosiaan nukkuisin tarpeeksi.
Nyt olen ollut koko päivän energinen vaikkakin hieman pahalla tuulella vieläkin. Kävin pyöräilemässäkin monta tuntia pätkissä. Leivoin sämpylöitä. Tapasin paria tuttua. Kävin toiselle postissa vähän kauempana ja auttelin muutenkin. Suunnittelin maalaavani taulun ja samalla tyhjensin pikkuruisen kirjahyllyni turhista kirjoista.

Tavallaan sunnuntai on ollut sellainen normivirtainen päivä, mitä olen kaivannut. Kuitenkin äsken nukkumaan mennessä alkoi se kummasutina pyörimään mielessä.

En kyllä ymmärrä hänen aivoituksiaan. Vielä vähemmän ajoitusta. Mikä ihme on siinä, että kaikista maailman pahimpaan aikaan tällainen tapaus sattui kohdalle. Toisaalta, jos olisin ollut päästäni täydessä terässä, en pyöritykseen olisi lähtenyt mukaan. Olenhan vastaavia jo tavannutkin. Tai oikeastaan sellaisia maanisesti viestittäviä.

Hoksasin viesteistä jo silloin aiemmin, että kun vastasin yhteen kysymykseen, oli kysymyksiä ja viestejä tullut sillä aikaa viidestä kymmeneen. Vasta jälkikäteen lukiessa löysin lauseen, mikä oli kirjoitettu jo siinä vaiheessa, kun en edes ajatellut tätä miestä mitenkään sutinana.
Meni jotenkin näin että, ”kun ei voida seukata niin ollaan samaa perhettä.”
Tajusin vasta sen jälkeen, kun paljasti vaimonsa kanssa lukeneensa viestejä. Vitsit kun minua sieppaa, että joku ulkopuolinen henkilö on ollut mukana alusta asti. nähnyt pyydettyjä kuviani ja tietää minusta paljon ja minä en hänestä mitään.
Sitten ihmettelin viini-episodia. Jos aloitti maanantaina viestipommituksen niin hän vei minut torstaina syömään. Kuulemma kiitokseksi terapioinnista. Jep. Äiti Amma. Syömässä käydessä jotenkin kiinnostumiseni heräsi. Outo juttu oli tosin se, että tuodessa takaisin, hän sanoi, että hän antaa minulle viini-pullon. Olin vähän vaivautunut, koska ruoka olisi riittänyt. Oli lämmin päivä ja hän avasi auton takaluukun ja pyysi valitsemaan kassista viinin. Pulloja siellä oli varmaan kymmenisen. Koska olin vaivautunut, en heti saanut valittua ja hän tyrkkäsi jonkun käteeni. Ihmettelin kyllä ääneen, että onkohan noita kauankin säilytetty tuolla lämpimässä autossa.
Ei vastannut siihen mitään.
Pistin viinin jääkaappiin ja sinne se unohtui.
Soitot. En ole itse soittanut kertaakaan. Kaikki puhelut ovat tulleet häneltä ja joka ikinen kerta on alussa ollut viive. Eli onko hän laittanut äänityksen päälle tai puheluita on siinä hetkessä kuunnellut joku muukin. Jokainen kerta. Useammassa puhelussa hän on maininnut viinin juonnista. Milloin on käynyt ostamassa viiniä ja aikoo ottaa viiniä ja se viini on mainittu tarpeettoman monta kertaa.
Äsken nukkumaan mennessä juolahti mieleen, että onkohan hän yrittänyt saada minut mainitsemaan tästä viinistä jotain.
Olin koko pullon unohtanut.
Koko härdellin jälkeen perjantaina muistin pullon ja epäilin vahvasti, ettei ole kunnossa. Korkki mureni sormiin ja totesin, etten aio edes maistaa. Viini oli niin sameaa, että se muistutti enemmän marjapuuroa kuin viiniä. kaverini sitä otti suuhunsa, sylkäisi pois. Pilallahan se. Harmittaa, etten jättänyt näytteeksi varmuuden vuoksi.
Taas yksi outous tähän tyyppiin. Miksi hän tietoisesti antoi pilaantuneen viinipullon ennen kuin olin edes valloitettu ja jatkoi valloitustaan? Joka kerta kun puhui viinin ostamisesta niin ihmettelin ostamista, koska pulloja oli niin paljon. en vain saanut kysymystä suusta ulos. Hän lienee jakanut kaikille saaliseläimilleen. pullon pilaantunutta viiniään kuin eleenä olevansa muka hyvä tyyppi. Tosin epäilin viinin laatua jo heti kättelyssä. No miksi sitten otin vastaan. En minä ole ollut kunnossa. ihmetellyt vain näitä kummia ja mennyt virran mukana.
Jos puheluissa on ollut alussa viiveitä alussa niin miksi? Nauhoittamisen takia? Miksi? Vaimoa varten? Vaiko jokin muu syy? Kun tutkailin firmaansa niin liikevaihto on ollut aiemmin 100 000 ylikin. Viimeksi 9000 miinuksella. Onko jokin ajatus suututtaa ja nostaa vaikkapa oikeuteen ja vaatia korvauksia… Vitsit mun pää käy välillä kierroksilla.

Toivon niin kovasti, että saan tuon ihmisen ajatuksista pois. Siinä on vain liian monta kysymysmerkkiä. Liian paljon negaa. Liian paljon outoutta. E

Ei muuta kuin nukkumaan ja huomenna suitsukkeet palamaan ja aaaauuuummm. Jospa se auttaisi vaikka meinaa saada yliannostuksen jo näistä henkisen maailman hössötyksistä