Vaikka eletäänkin elokuuta. Kesäkuukautta kauneimmillaan, on silti alkanut olla syksyinen olotila. Jostain syystä aina syksyisin tulee himo tehdä jotain luovaa. Jossain vaiheessa luovuuspuuska kesti ympäri vuoden. Nyt olen tyytyväinen, että se heräilee taas pitkähkön uneliaisuuden jälkeen.

Sairaslomalla ollessani alkuvuodesta tein kyllä pari taulua. Kokeilin simppelisti paikkausmassalla erilaisia pintoja. Maalasin päälle ja lopputuloksena tajuamattani itse, olin tehnyt koivun rungon ja toinen oli ihan vain sotkusotkua vailla määränpäätä. Seinällä ne ovat vaikkakin väärällä paikalla. Oikean paikan löytäessään ihan kivoja pikku tauluja.

Sitten onkin ollut pitkään hiljaista. Valokuvailin lähitienoon lehmiä, reissun päällä auringonlaskua jne. Ei ole irronnut sielusta mitään ja on tullut jopa ahdistuspuuskia, kun olen ajatellut ottaa vaikkapa vesivärit eteeni.

Nyt on toisenlainen vire päällä. Tilasin erilaisia sapluunoita ja olen haaveillut pitkään erään taulun muokkaamista. Yleisin ongelma minulla on aihe tai oikeastaan sen puute. Olin joskus kyllästynyt valkoiseen pohjaani ja vetelin summittaisesti eri väreillä telalla vain peittääkseni valkoista. Taulu jäi odottamaan parempia päiviä ja ystäväni komensi laittamaan taulun seinälle. Kuulemma kauniit värit vaikka olen edelleen sitä mieltä, että se elää vielä.

Tuijottelin aikani taulua. Jotain se kaipaa. Valitsin kuvion ja sain lätkittyä vaaleaa kuviota pintaan. Sapluuna oli kuitenkin paketissa taittunut niin kuviosta tuli hieman sotkuinen. Sotkin aavistuksen lisää ja siitä tuli ihan mielenkiintoinen. Taulu kaipaa kuitenkin vieläkin jotain. Kuvio on niin haalea, että sitä tuskin huomaa. Olen hyväksynyt epätäydellisyyden, joten saatan sotkea ruttuisella kuviolla hieman lisää.Sitten otin toisen pohjan ja toisenlaisen sapluunan. Kiinnitin pohjaan ja otin purkillisen paikkausmassaa. Tulee ihan kiva, kolmiulotteinen kuvio. Nyt on vain maalausta vailla.

Valmis, jonkun muun muokkaama kuvio sotii hieman periaatteitani vastaan. Jos kuitenkin tämäkin kokeilu saa innostumaan tekemisestä niin silloin se on toteuttamisen arvoinen. Haaveena on tehdä vapaalla kädellä massasta joku abstrakti maalaus, josta kuitenkin löytää jonkun aiheen vaikkei se suoraan sitä tiettyä esitä. Iso ongelma on tosiaan ollut aiheen löytäminen. Olen liian kriittinen ja ajattelen liikaa.

Joskus tein jopa erilaisista sanoista itselleni  arvontalaatikon. Nostin kolme sanaa ja piirsin sitten niiden pohjalta kuvan. Toisaalta idea oli ihan passeli, mutta kyllästyin kirjoittamaan lappusia ja kymmenen sanaa oli aika nopsaan piirretty.

Iso pohja odottelee. Ehkä sittenkin kannattaa vain ottaa joskus kuulemani ohjeistus… Anna flown viedä. Ja katsoa sitten mitä se esittää.

Nyt alkaa mielikin olla rauhallisempi. Olihan tuossa melkoinen pyöritys tunne ja vireystasolla. Pikku puuhailu kotona. Sisustelu ja ulkoilu on tuonut rauhaa. Olen myös alkanut uskomaan terapiakivien voimaan. Olen kantanut ystäväni antamaa kivikorua ja siinä on totta vieköön rauhoittava vaikutus. Intouduin myös hankkimaan muutaman tarkkaan valitun kiven ja olen välillä pitänyt vain kädessä tai pötkötellyt pitäen kiviä rintakehän päällä.

Uskoo ken tahtoo näihin. minä uskon ainakin. Hommasin meinaan mustan turmaliinin, jonka pitäisi imuroida negatiivisuutta pois. Olen viikon sitä kiveä tutkinut ja tuntuu, että jotain on tapahtunut. Vaikken vieläkään tahdo ymmärtää, että mitä joku saa saalistaessaan ihmisiä maailmaansa nöyryytettäväksi, olen alkanut päästä asian yli vihdoin ja viimein. Pitkään tämä on kestänyt. Varmaankin siksi, etten ollut kunnossa ja valmiiksi pirstaloituneeseen elämään ei olisi lisätuhoajia tarvinnut. On myös ihmetyttänyt se pilaantuneen viinin antaminen tutustumisvaiheessa. Olen kuitenkin ottanut asioista selvää ja näyttää vahvasti siltä, että tämä henkilö on vakavasti sairas ja tehnyt melko monimutkaisenkin lavastuksen toimintaansa. Nyt tiedän, että hänellä on konkurssikypsä firma, jossa ei melko todennäköisesti edes tule olemaan minkäänlaista toimintaa. Selvisi sekin, että herra on radikaalisti muuttanut ulkonäköään. Suora ja lyhyttukkainen on kasvattanut kuontaloaan ja kulkee nykyään permanentissa. En ole koskaan ennen kuullut miehillä olevan permanenttia. Nyt olen.

Jotain taikaa kivissä kuitenkin on. Ja tiedon saamisessa. Vähän aikaa sitten olisin kiihtynyt ajatellessani tätä kyseistä tapausta. Nyt vain totean asian ja jatkan eteenpäin. Joinakin aamuina tosin olen herännyt itkuisena tästä ja väsymykseen johtaneista syistä, mutta ehkä se on ihan normaalia käsittelyä se.

Tänään sain tähän uuteen identiteettiini uutta särmää. Siis tähän rentoutuneeseen, kotiaan rakastavaan, uuden elämän alkutaipaleella ajoittain konttaavaan ja ajoittain tasaisesti virran mukana leijuvaan habitukseen.

Minua on aina luultu ulkomaalaiseksi. Omaan ilmeisesti jonkin asteisen eksoottisen ulkonäön. Jopa vieläkin, vaikka tukka on harmaa, tulee minulle moni puhumaan englanniksi. Pienenä moni lapsi kysyi minulta, että onko äitini ulkomaalainen. Hän näytti aivan Sophia Loreenilta nuorempana. En ole itse ajatellut olevani mitenkään poikkeavan näköinen, kuin vasta nelikymppisenä eron jälkeen. Liikuin baareissa enemmän ja töissäkin moni on kysellyt etnisyyteni perään.  Äidin isästä ei ole ollut mitään tietoa ja isän sukujuuret ovat jostain karjalasta. Arvauksia on tullut Välimeren alueelta Ruotsiin, kiertäen Latinalaisen Amerikan maat. Kreikassa tänä vuonna käydessäni, paikalliset olivat vuoren varmoja olevani kreikkalainen. Viime vuonna Sloveniassa käydessäni, eräs italialainen pitserian pitäjä luuli myös kreikkalaiseksi.

Koomisia tilanteita ulkonäköni on tuonut, kun melkoisessa jurrissa ollut heppu kiinnitti silmänsä minuun eräänä uutena vuonna. Tuli viereeni istumaan ja kysyi tangerolla, että kän ai sit hier. vastasin suomeksi, että istu vain, lähden itse tosin tästä kohta pois. Toljotti hetken ja tönäisi kyynerpäällä… Mii laik, teik juu. Häippäsin ja hetken kuluttua tupakkipaikalla tajusin, ettei ollut tulta. sama hemmo saapui paikalle ja kysyin taas selvällä suomen kielellä, että olisko sulla tulta heittää. Se kolina kuului varmaan kilometrien päähän, kun poika rupesi pohtimaan. Sitten lamppu syttyi ja hän kysyi, että ooo niid ä lait.

Moni moni moni on tullut juututtamaan englanniksi ja kerran eräs täti-ihminen oli suorastaan vihainen minulle, kun tulemme tänne suomeen viemään kaikki rahat ja työpaikat. Totesin olevani savossa syntynyt suomalaisille vanhemmille. Kysäisin, että kuinkas usein on nähnyt yksinäisten ulkomaalaisten naisten tulevan baariin. sellaista harvemmin tapahtuu. Nainen nolostui ja alkoi selittelemään maahanmuuttopolitiikkaansa. Harkitsin jopa tatuointia otsaan syntymätodistuksesta. Tämä kohtaaminen meinaan oli aika ärsyttävä jo siinäkin mielessä, että minun pitäisi perustella ja todistella tuntemattomille alkuperääni. Ja epäilyksistä huolimatta minulta puuttuu kaikki kulttuuriperintö, sukulaiset ulkomailta, missä voisi kyläillä jne. Ihan samaa kaalilaatikkoa syön kuin muutkin.

 Jossain vaiheessa kaivoin vanhoja kuvia ja ihan pienenä olin vaaleatukkainen pellavapää. Noin kuuden vanhana on hiukset tummentuneet ja olen tarhakuvassa poikkeavan tumma. En tumma tumma, mutta piirteet selkeästi erilaiset. Mietinkin, että voisiko elämäni varrella kokemani kiusaaminen johtua tästä erilaisesta ulkonäöstä, jota en ole edes tajunnut. Ovat jotkut kehuneet kauniiksikin, mutten ole sitäkään tajunnut, koska kehua on aina ja joka ikinen kerta seurannut jonkinmoinen tölväisy.

Nyt sen Kreikan matkalla kreikkalaisuuttani ja sen poissaoloa ihmettelin siihen malliin, että päätin vihdoin tehdä MyHeritage- dna testin. Tulokset luvattiin kuukauden kuluessa, mutta siihen meni hieman pitempään. Tänään siis vihdoin sain tietää mikä olen etniseltä perimältäni.

94,9% Suomalainen

5,1% Irlantilainen, skotti ja walesilainen

Tummemmat piirteet voivat tulla pohjoisesta ja joku arvaili aikanaan Kuolan niemimaata. Irlanti/Skotlanti/wales- akselilta veikkaisin olevani skotlantilaista alkuperää. Olen itseasiassa siitä innoissanikin vaikka hieman kirveli, ettei Välimeri ollutkaan se oikea. Into liittyy siihen, että veljeni teki joskus muinoin sukututkimusta. Hän löysi tien Skotlantiin ja siellä on ollut joku klaanin johtaja, joka on saanut tuhat miestä aseisiin. Sitten se joukkio on lähtenyt ryöstelemään pitkin Eurooppaa ja levinneet sinne. Kerroin aina tätä tarinaa into pinkeänä jonkun kysyessä mistä olet kotoisin. Lopetin tarinoinnin kuitenkin siinä vaiheessa, kun eräs mummeli kerrtoi toisen tarinan. He tekivät yhteistyötä veljeni kanssa ja lätsäytti tällaisen vauhdikkaan historian lyttyyn kertomalla, että olisimmekin jonkun köyhän ruotsalais-sotilaan perimää. Molemmat voivat olla oikeassa ja se köyhä ruotsalaissotilas on saattanut jossain välissä ollakkin. Olen niin innoissani, että saan taas kertoa tämän paljon mielenkiintoisemman version.

Sitä en tiedä kuinka luotettava tuo dna-testi on. Voi olla luotettavakin, mutta perustuu niihin muihin testeihin. Mitä enemmän otantaa on, sen varmemmaksi muuttuu.

Jostain syystä joka ikinen kesä alan haaveilemaan talvesta keskellä kesää. Ihanat pimeät illat. Mahdollisesti luntakin. Raikas ilma.
Yleensä haaveilu on liittynyt kuumiin keleihin ja hikoiluun kyllästymiseen. Nyt se liittyy tämän vuoden lopun odotteluun. Tämä on jo niin nähty. Valmis paketoitavaksi. Leima persukseen ja kohti jotain kaatopaikkaa.

Yritystä ainakin on paremman toivossa riittänyt. Hommasin salikortinkin, jos kuntoa saisi kohotettua. Kohtapuoliin sinne meinasin mennä kiukkuani purkamaan.
Kiukku. Miten en meinaa päästä siitä mitenkään eroon. Tämä kummallinen tapaus on ollut vahvasti mielessä vieläkin.
Siis tämä karaokeradio.fi-episodi.

Tule ihmeessä laulamaan…. etsin kahtasataa laulajaa… tämä on terapeuttista… oo lalaa.. Ja sitten huomaat olevasi jossain nettideittailua vastaavassa pommituksessa, johon on sekoitettu työhaastattelua, flirttiä ja lauluasioita. Otat vastaan myrkkyviiniä ja nöyryyttämistä loppujen lopuksi vain jonkun sairaan 56-vuotiaan vaimon huvitukseksi.

Olen yrittänyt soittaa kriisipuhelimeen. En päässyt läpi. Loppujen lopuksi soitin maksulliseen ja se puhelu maksoi kai 80e. Eikä edes auttanut.
Sitten etsiskelin netistä vertaistukiryhmiä. Johonkin numeroon soitinkin ja sieltä tarjottiin kriisiterapiaa, kun soitan sinne ja tänne. Soitin ja sieltä annettiin neljä numeroa lisää. Sain varattua jonnekin hamaan tulevaisuuteen ajan ja pyydettiin kysymään muualta, jos saan aiemman. Sain kun sainkin ja peruutin kauemman ajan. Eilen olisi vihdoin pitänyt päästä purkamaan tätä ylimääräistä kökkökasaa, että voisin kyetä elämään tämän normirutiinikökkökasan kanssa normaalimmin.
Odottelin kohtaamista ja pling. Viesti ilmoitti ajan peruuntuvan ja joku soittaa sitten joskus kertoakseen uuden ajan.
Koko päivän kyttäsin puhelinta, muttei kukaan soittanut. Tänään aloin soittelemaan aikaa taas ja jälleen kerran uudelleen. Sain varattua jollekin toiselle planeetalle, seuraavalle elämälle uuden ajan ja vihdoin soitti sen peruuntuneen paikan ihminen. Voi luoja, minusta tuli kriisitätien paras ystävä… tai sitten he laittoivat minut jo johonkin mustalle listalle.
Olisin voinut olla kohteliaampi, mutta en pystynyt. Olen pari viikkoa hakenut apua. Soittanut miljoona puhelua vain saadakseni uusia numeroita ja joutuakseni peruutettavaksi.

Syy miksi purkauduin, lienee siinä, että olen tässä odotellessa yrittänyt kuitenkin koko ajan itsekin helpottaa olotilaani. Olen pyöräillyt, uinut, käynyt salilla, kuormittanut ystäviäni, shoppaillut itseni kipeäksi, sisustanut huonekalut uuteen uskoon feng shuin toivossa…. Ei, mikään ei poista sitä ihmistä päästäni. Ei sitä ajatusta, että joku voi olla niin paha. Ei sitä ajatusta, että koko vuonna sain hymyillä viisi päivää ja siitä maksoin kokemalla nöyryytystä.
Olen tutkinut netistä firmoja ja muita ja tämä henkilö kehui vieläpä olevansa ammattilainen esim. musiikkivideoiden tekemisissä. Löysin kokonaista kolme. Yksi tehty puhelimella. Yhteenkään hän ei ole kuvaajana maininnut omaa nimeään. Radiojutussa rekisteröity nimi on ollut jo kolme vuotta toimimatta päivääkään. Studiolla mainittua toimintaa ollut viimeksi kolme vuotta sitten. Eikä missään kerrota edes, että mitä kaikkea studio tuottaa. Mitä sieltä voi tilata jne. Sivutkin löytyy vain sivuna ilman minkäänlaisia yhteystietoja. Hetken oli sellainen sivu, missä mainittiin, että voi lähettää lauluäänityksensä sinne radioon. Ja jälleen kerran ilman mitään osoitetta, että minne.

Sen verran olen musiikki-ihmisten ja taiteilijoitten kanssa ollut tekemisissä, että omista tuotoksistaan haluavat maininnan. Jos ei omaa nimeään niin vaikka sitten taiteilijanimen. Varsinkin firmoille se on mainos itsessään, että tällaisia teemme. Tästä ei ole kerta kaikkiaan mitään tietoa. Eli voisi melkeinpä väittää totaaliseksi lumeeksi vain höynäyttää ihmisiä

Noh, tutkimustyön sivussa ja epätoivoisessa yrityksessä saada olo tasoittumaan päätin eilen terapian peruuntuessa lähteä fillaroimaan. Latasin kameran mukaan ja suuntasin Seurasaareen. Jotain kummaa tapahtui yhtäkkiä lähestyessä siltaa. Rintaa alkoi puristaa. Sitten koko kehoa ja purskahdin itkuun. Olotila oli niin lamaannuttava, että en pystynyt hetkeen liikkumaan. Ajatus mennä Seurasaareen alkoi tuntumaan ylivoimaiselta. Koko matkan sinne olin ollut rauhallinen ja yhtäkkiä aivan tolkuton painostava olo.
Hetken pohdin ja käänsin pyörän ja ajoin pois. Ja olo parani välittömästi. ajelin pidemmän kaavan mukaan ja kertaakaan koko matkan aikana ei tullut vastaavaa olotilaa. Mitä ihmettä tapahtui?
Ajoin kotiin vain vaihtaakseni laukun ja pyöräilin kauppaan. Kotona tein ruuan ja sitten päätin taas mennä pyöräilemään lenkin. Koko päivän olin ihan ok, mutta se hetki juuri ennen siltaa. Mitä ihmettä oikein tapahtui?

Minä niin tahtoisin jo tästä eroon. Miksi en pääse yli enkä ympäri? Tuo ihminen ei edes ole pohdinnan arvoinen. Hänessä on jotain kummallista ja pahuutta. Ehkäpä huomenna tapahtuu pientä muutosta. menen tekemään työvuoron ensimmäisen kerran puoleen vuoteen. Tavallaan vähän jännittää, mutta hyvällä tavalla. testaan jaksamista ja stressinsietokykyä, jota ei ole.

En ole ikinä keräillyt hengellisiä patsaita kotiini ja nyt minulle muutti alennuksessa ollut buddha -patsas. Siitä lähti sisustaminen ja perusteellinen siivoaminen. Jotain hyvää näköjään tuottaa tämä vimmainen paremman olon hakeminen. Kauppiaat kiittää ja koti puhdistuu pölystä. Jotain rauhallisuutta se kuitenkin tuo, kun katse kiinnittyy siihen aina ja vain uudelleen. Se kaipaa hieman koristuksia ympärilleen, muttei liikaa. Viherkasveja ainakin. Hyvä syy hankkia lisää.