Pitkä tauko
Olen pitänyt melko pitkän tauon tämän blogin kirjoittamisesta. Minusta tuntui, että oli pakko.
Vaikka tämä kirjoittaminen on ollut minulle jonkinlainen henkireikä ja tapa purkaa omia tuntojani tämän raskaan asian tiimoilta, se on jossain määrin noussut itseään vastaan. Huomasin, että vaikka kirjoittaminen helpottaa painetta, se samalla saa minut pyörimään aika pienessä kuplassa. Asiat toistuvat samanlaisina, fokus on samoissa asioissa. Näkökulma on kapea ja välillä tuntuu, että aiheutan itselleni sellaisen kuplan, jonka ulkopuolelle on vaikea nähdä.
Tuntuu kovin haitalliselta ajaa itsensä tavallaan nurkkaan. Siinä tulee varmistettua se, ettei niistä kaikkien vaikeimmista tunteistaan meinaa millään päästä eroon, eikä kehitystä tapahdu. Samalla on sanottava, että vuorovaikutus muiden kanssa on ollut aivan äärimmäisen tärkeää. Sähköpostiviestit, joita olen saanut, kommetit postauksiini ja kaikenlainen tuki on ollut minulle todella hyödyksi. Kiitollisuuttani en voi tarpeeksi osoittaa.
En oikein tiedä, mikä kirjoittamisen tahti olisi minulle oikea. Jos ajattelen, että kirjoitan, kun minusta tuntuu, että asiaa on, päädyn kirjoittamaan samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Ennalta määritetyt ajat voisivat olla hyvä ratkaisu, mutta perusongelmaan nekään eivät varmasti vaikuta. No, kirjoittaminen tähän on ollut minulle kaksiteräinen miekka. Hyöty on ollut kuitenkin suurempi kuin haitta ja siitä olen tyytyväinen.
Nyt on kulunut vuosi siitä, kun vaimoni upposi laitteidensa taakse. Vaikka minusta tuntuu, että juuri tuolloin menetin hänet, olen ymmärtänyt, että menetin hänet jo aiemmin. Jo silloin, kun hän päätti aloittaa suhteensa toisen miehen kanssa. Olen myös ymmärtänyt, etten voi tälle kaikelle mitään. Uusi todellisuus, uudet kujeet. Uutta oppia, uutta elämää. Tuntuu omituiselta ajatella, että minun elämäni on ottanut uuden uran. Tätäkö on asian hyväksyminen? Ehkä niin.