Mateleva maanantai,

istun sängylläni luomujäätelöpikari sylissäni. Simba kiehnaa kyljessä ja siristelen silmiäni, jotta näen auringonpaisteelta merensalmelle. Nyt minulla on aikaa. Töitä vain perjantaisin ja tentti vasta kahden viikon päästä. Tarvitsen näitä hitaita hetkiä, akkuni vaativat pitkää ja harrasta lorvailua täyttyäkseen uudelleen.

Matkustin lauantaiaamuna Onnibussilla Turkuun. Otin hyvän asennon, laitoin iPodin päälle ja katselin, kuinka Helsingin kadut vaihtuivat peltomaisemiin. Korviini kajahti soimaan yksi teinivuosien suosikeistani Dido ja yksi lempibiiseistäni Sand in my shoes. Biisin tunnelma on aina herättänyt minussa jotakin, mutta teininä en oikein vielä tiennyt mitä se oli. Jokin kutkutus vatsassa. Ei minulla vielä silloin ollut kokemusta matkustelusta, mutta olen tainnut olla aina sellainen, että kaipaan jotakin. Ikuinen haikea kaipaus, enkä edes tiedä mitä kaipaan. Tuo kaipas saa minut matkustamaan yksin ja tämä biisi kuvaa hyvin tunnettani.

”I was happy here before I knew that I could get on the plane and fly away”
Nälkä kasvaa syödessä.

Olen aurinkomerkiltäni härkä. Härkä on hidas turvaa ja pysyvyyttä kaipaava jääräpäinen kotikissa. That’s me. Kuitenkin aikuisiällä olen alkanut huomata itsessäni uusia päinvastaisiakin piirteitä. Sisäinen kulkurini on tullut nälkäisemmäksi ja äänekkäämmäksi. Normielämä ahdistaa. Määrittelemätön kaipaus kasvaa. Ensin ajattelin, että kyse on  vain vaiheesta, jokin kipuilu, jokin kapina. Olen kuitenkin viimeaikoina tutkinut vähän enemmän astrologiaa ja selvitin kuumerkikseni jousimiehen. Ymmärtääkseni kuumerkki kertoo ihmisen tunne-elämästä feminiinisestä puolesta. Jos aurinkomerkki kertoo sen, miltä vaikutat ulospäin niin kuumerkki kertoo sen, mitä sisälläsi tapahtuu. Mitä olen aiheesta lukenut, niin kun ihmisellä on kuumerkkinä jousmies, on hän ikuinen kulkuri. Hän ei kaipaa normielämää omakotitaloineen ja lapsiperheineen. Jousimies haluaa vaeltaa itsenäisesti ja hän kaipaa vaihtelua, tunteiden ja vaistojen rytmi on nopeaa. Jousimies on utelias ja itsekeskeinen tyyppi, levottomuus, liika huolettomuus ja avoimuus voivat aiheuttaa jouskarille ongelmia.  

En ole mikään astrologiaekspertti, enkä ota sitä turhan tosissani, mutta olen kyllä löytänyt astrologiasta usein tsemppiä ja lohtua. Minun on helpompi ymmärtää itseäni kun luen astrologisia kuvailuja. Joo, kuulostaa hölmöltä, mutta jos se toimii, niin väliäkös sillä! Olen kotikissa kulkurin sydämellä. Haluan seikkailla, mutta minulle on tärkeää, että jossain on koti, minne voin aina palata. Käytännössä se ”koti” on varmasti minulle rakkaat ihmiset, sillä opiskelijana kämppäni vaihtuvat ja vanhempani ovat muuttaneet pois viimeisimmästä lapsuudenkodistani, joita niitäkin oli useita. Tällä hetkellä tuntuu, että koti on siellä missä Simbaela on. Ikävöin Simbaa aina ihan hulluna kun lähden yöksi pois. Minä ja Simbaela olemme perhe. 

Ellu <3

Pötkötysperjantai,

ehdin vihdoin rauhoittua, kääriytyä vilttiin ja ottaa läppärin syliin. Töiden ja opintojen osalta hiljenee nyt hieman, ja aikaa riittää taas siihen itselleni rakkaimpaan hommaan, eli luovaan itsensä ilmaisuun. Olin kaksi viikkoa kokopäiväisesti töissä ja kursseillakin vedettiin loppukirejä, lisäksi samoille viikoille sattuivat vielä vappu ja omat synttärijuhlat. No, huomenna olen taas matkustamassa Turkuun ensin kummitytön synttäreille ja sunnuntaina tietysti vietetään äitienpäivää. Mutta nyt, ah, hidas perjantai-ilta kisun kanssa sohvalla.

Vietin hauskan vapun Tampereella hauskojen rakkaiden ystävieni kanssa! Joltain oli karannut pallo, joten sidottiin se poseeraamisen jälkeen puuhun.

Hauskat synttärijuhlat vietin Samettiklubilla myöskin rakkaiden ystävien kanssa! 

Katsotaan nyt juuri Simbaelan kanssa telkusta leffaa Eat Pray Love. Olen nähnyt tämän pari kertaa lopusta, mutta en vielä koskaan alusta saakka. Nytkin ehkä puoli tuntia alusta myöhässä. Veikkaan, että tajuan silti tarinan pointin. Hauskaa on, että Liz lähtee pois New Yorkista tekemään matkaa itseensä kun minä lähden juuri Nyciin tutustumaan kaiken uuden ja vieraan lisäksi myös itseeni. Mutta niinhän se on, täytyy vaan päästä pois omilta mukavuusalueilta. Jotenkin ymmärrän tuon Lizin kipuilut. Tuossa jossain kohdassa sanottiin, että ”Raunio on lahja”. Yritän pitää sen mielessä. Se lause tuo lohtua. Olisipa minullakin varaa lähteä ihan vuodeksi etsimään itseäni. Ja lähinnä tietty kiinnostaa se pastan mussuttaminen. Joskus haaveilin meditaatioreissusta Intiaan, mutta veikkaan, että minulla olisi samanlaisia ongelmia kuin Lizillä alussa. Olen ollut kerran päiväkurssilla meditaatioon liittyen, mutta tein sen jälkeen yhtenä aamuna töissä tauolla harjoituksen ja se jäi sitten siihen. En oikein edes tiedä, miksi en meditoi. Voisin meditoida vaikka nyt. Mutta ei. 

Nyt teki mieli alkaa lukea kirjoja. Esimerkiksi juuri tämä Eat Pray Love ja kaikkea meditaatioon, itsensä etsimiseen ja löytämiseen liittyen. Ärsytti kyllä tuo tarinan romanttinen loppu. Olen niin katkeroitunut vanhapiika, etten kestä onnellisia loppuja! Joo, voisi myös lukea elämänkertoja naisista, jotka ovat eläneet hyvän onnellisen ja rakkautta täynnä olevan elämän ilman elämänkumppania. Menen nyt itkemään itseni uneen Simbaelan turkkia vasten.

Ellu <3