No, vanhenemisesta

Monna treenaa -blogin Monna kirjoitti otsikolla ”Miltä tuntuu vanheta?”

Pakko tarttua kans aiheeseen sillä se on mulla mielessä tosi paljon, vanheneminen. Olen ihan pikapuoliin 45-vuotias ja jos alle 40-vuotiaana vanheneminen ei ole oikein tuntunut miltään ja kaikki on sujunut entiseen malliin niin toista se on nyt. Tuntuu jonkin verran ja tietenkin näkyy, mutta vielä maltillisesti, ajattelen.

Olen aina tykännyt olla sen ikäinen kuin olen ja nytkin haluan olla justiinsa tämän ikäinen. En kuitenkaan haluaisi vanheta koskaan yhdellä vuodellakaan sillä lisää elettyjä vuosia tarkoittaa vähemmän elossa olevia vuosia. Lähempänä kuolemaa. Haluan aina olla siinä iässä missä olen just sillä hetkellä kun asiaa ajattelen. Tuntuisti oudolta ajatella, että voi kun olisin vielä 30-vuotias tai voi kun saisi olla parikymppinen. Ei, en haluaisi ja kaipa se johtuu siitä, että pääkopan sisäinen maailma on sen verran kehittynyt noista ajoista ja jos pitäisi palata nuoremmaksi samalla tulisin tyhmemmäksi. 😀 Ei, ollaan vanhoja ja viisaita mieluummin.

Vanheneminen ei ole mulle mitenkään ulkoista enkä ajattele niitä asiota juurikaan eikä mua haittaa olla sen näköinen minkä ikäinen olen, päinvastoin. Rypyt ja uurteet kuuluu olla ja naaman kuuluu olla vähän valunut, ajattelen, että olisi tosi outoa haluta näyttää eri ikäiseltä kuin on.  Mielestäni ihmisen pitää näyttää siltä paljonko elettyä elämää on plakkarissa eikä rypyt tai jotkut paksut juonteet haittaa itseäni lainkaan. En siis ajattele huonolla vanhenemisesta johtuvia ulkonäöllisiä seikkoja vaikka huomaankin niitä. Esimerkiksi, että iho on löysempi, kasvot roikkuvat enemmän ja enemmän. Vanheneminen on mulle enemmän eri lailla toimivaa kehoa ja ajatuksen pätkimistä  ja myös pään sisäisiä juttuja.

Esimerkiksi näkö. Ikänäkö. Mulla on jo n. 15 vuotta ollut lukulasit pienillä plussavoimakkuuksilla ja nyt tämä ikänäkö heikkenee ja heikkenee eli esimerkiksi lukeminen hankaloituu. Pienet taitavat voimakkuudet laseissa olla edelleen, mutta enää en ollenkaan halua lukea tai surffailla tietokoneellä ilman laseja ja välillä tuntuu siltä, että pitäisi mennä taas näöntarkastukseen. Tällä hetkellä kakkulani ovat sellaiset, että niitä kannattaa käyttää jatkuvasti ja käytänkin tosi paljon.

Istutaan keittiön pöydässä härren kanssa vastakkain ja joskus kun minä siinä tietokoneilen ja härre tulee vaikkapa hörppäämään kahvia niin heti sanoo, että tuo tietokone on minun puolellani pöytää. :D Ja niin se on, kädet suorana sitä käytän kun olen työntänyt sen kauemmas itsestäni kun on niin paljon helpompi lukea tekstiä kun näyttö on kaukana. Tää on jotenkin se ”vanhuuden” maailman selkein ensimerkki. Naurattaa.

Seuraavana edessä on sitten varmaan munasolutuotannon loppuminen ja vaihdevuodet. Mulla ei jälkikasvua ole ja pikapuoliin se on munasolujen tuotannon kannalta mahdotonta sillä jos ei munasolua ei mahdollista tulevaa jälkikasvua. Olen kiitollinen siitä, että mulla ei ole jälkikasvua saatuna tähän maailmaan ja niin eteenpäin. En halua sanoa enempää sillä kokemus on osoittanut, että mielipiteeni ihmisen lisääntymisestä (lähinnä omastani) on jotenkin kova paikka monelle enkä nyt halua aiheuttaa sellaista polemiikkia. Olen vain tyytyväinen ja kaiken tähän asti eletyn elämän jälkeen olen asiasta kiitollinen. Jos tämä on minun ajatus omasta itsestäni niin tämän saa sanoa eikä siitä kannata yhtään hikeentyä.

Muisti pätkii enemmän kuin aiemmin. Joo, ei vaan muista mitä piti sanoa tai ei enää muistakaan heti ihmisen nimeä jonka on ainiaan muistanut. Tämä on tosi ärsyttävää, mutta liittyy ikääntymiseen. Samalla pelkään muistisairautta sitten vanhempana.

Vähän olen myös kömpelömpi vuosi vuodelta, jotenkin. Kuntoon vanheneminen ei ole vaikuttanut sillä treenaanhan itselleni tavaoitteellisesti ja vielä on kehittyviä vuosia jäljellä. Olen taas parhaassa kunnossa ikinä ja sitä olen ollut tässä viimeisen reilun 10 vuoden ajan, aina hyvässä fyysisessä kunnossa.

Eniten mua kuitenkin häirittee, että päivät kuluu ja viikko viikolta ollaan taas eletty enemmän. Kuolema on tosi paljon mielessä ja en haluaisi kuolla ainakaan ennen kuin olen 100-vuotias. Uskon ja toivon, että tällaiset ajatukset ikääntyminen vie pikku hiljaa pois ja mieli kehittyy elämästä luopumisen suuntaan. Onhan se selvä, että kuolema tulee jossain vaiheessa ja on ahdistava ajatus, että sitä ei koskaan omalla kohdalla täysin hyväksyisi.

Suuremmat ikääntymisen muutokset kehossa ja mielessä lienee vasta tulossa kun vuosia karttuu. Olen elämäni kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin ja treeni kehittää edelleen ja elän elämäni parasta aikaa kuten oikeastaan aina olen elänyt.

Tässä nyt oli osa vanhenemiseen liittyvistä ajatuksistani.