Tässä on tästä blogista viime päivinä luettu mahtavia ja inspiroivia PUHTI triathlonryhmäläisten kisaraportteja ja nyt on mun oman rapskan vuoro. Mää oon pyytänyt, että jos triathlonryhmäläiset vain haluavat kirjoittaa raportin omasta kisastaan niin olisi kiva julkasita niitä täällä blogissa ihmisten iloksi ja inspiraatioksi. Niitä tykätään lukea ja samalla lukijoille jää realistinen kuva siitä, että tämä harrastus on mahdollista eikä mikään yli-ihmisten harrastus. Triathlon todellakin sopii harrastukseksi siinä missä joku muukin liikunnallinen harrastus ja omat treenit saa varmasti sovitettua arkeen siten, että siitä tulee sujuvaa.

Kisaraporttini on viime viikonlopun puolimatkan kisasta:

Challenge Turku on puolimatkan triathlonkisa jossa uidaan 1900m, pyöräillään 90km, juostaan 21,1km.

Kisa oli sunnuntaina ja menimme härren kanssa Turkuun jo lauantaina ja illan aikana valmisteltiin kaikki kisaan liittyvät asiat mahdollisimman hyvin. Laitettiin vaihtopussukat kuntoon toiseen tuli pyöräily- ja toiseen juoksukamppeet ja vietiin pyörät katsastuksen kautta vaihtoalueelle odottamaan sunnuntaiaamun starttia. Olimme melkein ensimmäisenä paikalla, vain muutama pyörä oli paikallaan ennen kuin omiamme sinne veimme.

Lauantai-iltana ummistin silmäni hotellihuoneen sängyllä jo klo 20 maissa. Halusin nukkua täydellisen yöunen sillä on todella inhottava herätä aamun kisastarttiin liian lyhyillä unilla. Ja mullahan on hyvät unenlahjat joten noinkin aikaisin nukkumaan meneminen onnistuu vaivatta.

Ennen kisaa

Kisan startti oli klo 9 ja olimme aamulla jo reilusti ennen kahdeksaa kisapaikalla. Oli luvattu kamalaa säätä, jopa ukkosta ja rankkasateita, mutta aamulla ei satanut ollenkaan ja ilma oli yllättävän lämmin eli oli ihan mukava ilma. Tykkäsin, mutta myös tiesin, että sää muuttuu koko ajan. Pilvet matkasivat hurjaa vauhtia eteenpäin.

Kisa-alueella näimme paljon tuttuja, tässä vuosien varrella triathlontapahtumissa käymisen ja blogin kirjoittamisen myötä on tullut paljon tuttuja jotka harrastavat tätä samaa ja monen kanssa juteltiin hetki tai sitten vain moikattiin. Ympäri  Suomea näitä kisa- tai triathlontuttuja on.

Veimme vielä vaihtopussukat omille paikoilleen ja samalla tarkastettiin, että pyörät ovat kunnossa kun olivat siellä telineessä koko yön olleet. Härre pumppasi vielä ilmat renkaisiin ja sitten saikin jo aika pian kiskoa märkäpukua päälle, että ehti vähän verryttelemään Aurajokeen jossa uinti oli. Siellä sai uida ennen starttia 15min ajan ja hui miten kylmältä vesi tuntui kun sinne pulahdimme, viileyden lisäksi vesi oli yllätyksekseni suolaista. Kaikki uivat sikin sokin joka suuntaan ja se oli jotenkin ahdasta, mutta saatiinpahan hieman verryteltyä. Jatkoin kuivalla maalla nurmikolla hetken aikaa lämmittelyä. Tein erilaisia liikkuvuusharjoitteita kuten syväkyykkyä, lantion avausta, rangan kiertoa ym.

Mieleni oli levollinen koko ajan ennen kisaa, kaikki jännitykset pois mikä oli mahtava tunne. Mulla kisajännitys ja yleensäkin jännitys on sellaista negatiivista jännitystä joka tuntuu pahalta.Ei tietoakaan mistään kutkuttavasta hyvän mielen jännityksestä silloin kun meikäläisen kisajännityksestä on kysymys. No nyt sitä ei siis ollut lainkaan, ihanaa! 🙂

Lähtö oli rolling start eli asettauduimme leveään jonoon siihen kohtaan minkä aikaa ajattelimme uida. Härre jäi jonnekin 35min kyltin kohdalle ja minä menin ensin taaemmas, mutta sitten satuin näkemään erään triathlontutun siinä edessä ja ajattelin, että mielestäni olen uinut tuota naista nopeampaa kisoissa tai ainakin samoihin aikoihin eli minäpä menen takaisin eteenpäin, mitä sitä nyt puutarhajyrseilemään, reilusti hyvään kohtaan vain, olenhan minä aivan hyvä uimari. Siinä sitten odotettiin starttia.

Uinti 1900m (35:37) 

Uinti siis starttasi klo 9 ja siitä sitten jono lähti eteenpäin ja kaikki hyppäsivät laiturilta jokeen. Jotenkin ajauduin vielä vähän eteenpäin ja olinkin heti härren perässä hyppäämässä veteen. Plumps ja uppeluksiin ja pintaan ja ei kun kauhomaan vapaauintia. Lähdin taktiikalla happea joka kolmannella vedolla, mutta aika äkkiä se muuttui siihen, että otinkin joka toisella ja menin hieman hengästyneempänä eteenpäin kuin esimerkiksi Kangasala Triathlonissa. Mutta tuntui hyvältä joten päätin jatkaa sillä linjalla. Porukkaa oli kuin pipoo, sitä oli edessä, takana, sivulla, sivulla, ja kaikissa mahdollisissa suunnissa, lounaassa ja koillisessakin. Tää tais nyt olla se pesukone mistä joskus kuulee puhuttavan. Silti siinä oli ihan hyvä uida sillä kaikki olivat noin 35min uimareita.

Pientä osumaa tuli uinnissa, pari kertaa joku mätkäsi mua käsivedon palautusvaiheessa takaraivoon ja joku potkaisi sammakkopotkulla uimalasien linssiin. Mutta ei noi missään tunnu tuolla kisan tohinassa, se on ihan tavallista, että pientä kontaktia tulee jos ahtaasti uidaan.

Uin, uin ja uin ja pysyin hyvin samassa tahdissa muun porukan kanssa ja uinti tuntui koko ajan hyvälle ja helpolle. En puristanut kertaakaan liikaa. Lopulta olin luiskalla missä kisan henkilökunta otti käpälästä kii ja auttoi kisailijat ylös. Siinä kattoin uintiaikaani ja kello näytti 35min ja vähän yli. Jes, nopeammin kuin aiemmin puolimatkani  uinnit ja kaiken lisäksi rantauduin oman sarjani kakkosena, sarjassani oli 28 osallistujaa.

T1

Vettä satoi kaatamalla, juoksin märkäpukua jo riisuen hakemaan vaihtopussukkaa jossa oli pyöräilytarvikkeeni, pussukka käteen ja vaihtoalueen telttaan laittamaan pyöräilykengät ym. päälle ja siitä juoksujalkaa pyörän luo. Pyörä kätöseen ja sen kanssa juosten niin kauan kunnes oli lupa nousta pyörän päälle.  Mulla oli vaihtopussukassa myös takki hirveää sadekeliä varten, mutta päädyin lähtemään ilman takkia koska ilma oli niin lämmin. Satoi hyvin paljon, mutta se ei ollut ollenkaan kylmää sadetta. Edelleen mukava keli.

Pyörä 90km (2:52:37)

Ah mikä sade. Pitäisi ajaa hieman varovaisemmin varsinkin mutkissa ja maalausten päältä joten tein siinä salamana päätöksen eli pyrin pitämään wattimittarissa lukeman pyöreesti 85%. Tämä oli alkuperäinenkin suunnitelma, mutta kisaminäni tuntien pyörä tulee aina poljettua vähän liian isoilla wateilla eli liian kovaa, liian isolla sykkeellä joka tarkoittaa sitä, että juoksu on ollut vaikea saada kulkemaan pyöräilyn jälkeen parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt kun pelkäsin liukkautta sateen johdosta tämä päätös oli helppo tehdä. Katotaan nyt sitten miten käy kun poljen pyörän hieman kevyemmin.

Pyöräilimme kolme kierrosta moottoritien pätkää ja siinä oli tosi hieno mennä. Ensin oli loivaakin loivempaa pitkää ylämäkeä ja sitten oli samaa loivaa pitkää alamäkeä jossa kulki ihan hurjaa vauhtia pitkät pätkät. Vettä tuli välillä kaatamalla, kengät olivat täynnä vettä ja silti oli vain ja ainoastaan hienoa. Oli tosi kiva 90 km:n pyörä ja se vajaa kolmetuntinen minkä pyörän päällä vietin meni aivan hujauksessa.

Välillä kattelin vastaantulijoitten kaistalle ja näin siellä härreä sekä PUHTI triathlonryhmäläisiä. Pyöräilyni keskisyke oli 152.

Pyöräillessä pistin merkille sellaisenkin asian, että ihmisillä oli päällä liivejä ja takkeja ja mun mielestä enimmäkseen miehillä. Ehdin jo miettiä, että ovatko miehet herkkänahkaisempia vai tuntuuko tällainen keli erilaiselta miehissä ja naisissa.  Ittelläni oli tosi lämmin koko ajan. Sit jossain näissä mietteissä näin härren vastaantulevien kaistalla takki päällä! ”Härre!”, ajattelin.

T2

T2 ja pyörän päältä pois, sen kanssa juosten ja vieden se omalle paikalleen telineeseen, siitä juoksuaskeleet juoksuvaihtopussukan luo ja pussukka käteen, vaihtamaan pyöräilykamppeet juoksukamppeisiin. Siihen penkille istahtaessani tuntui, että kyllä tähän voisi vähän pidemmäksikin aikaa jäädä istumaan. en kuitenkaan jäänyt vaan kun olin saanut tossut jalkaan ja lippiksen päähän, geelit triathlonpuvun selkätaskuun niin painelin juoksuosuudelle.

Juoksu 21,1km (1:58:12)

Taktiikka oli katsoa ensimmäinen kilometri rauhassa miltä tuntuu ja heti kävi selväksi, että hyvältä tuntuu. Vauhti on hyvää ja juoksumeininki ittelläni on iloinen ja se kulkee. Uskomatonta, tämä on siis ensimmäinen kertani puolimatkalla kun näin on. Olen saanut juoksuani parannettua tänä kautena hyvin ja se tuntui nyt. Myös oikealla wattilukemalla poljettu pyörä auttoi asiaa, varmasti eniten. Juoksureitti kulki Aurajoen rantoja ja se juostiin neljä kertaa. Voi jee mulle sopii tollaset reitit mikä juostaan monta kertaa. Se menee henkisesti jotenkin paljon kivemmin kuin yksi 21,1km kierros. Eli noin viiden kilometrin kierroksia ja kilometri kilometriltä kello näytti väliaikoja ja aina vain näytti hyvältä. Kymmeneen kilsaan asti juoksu oli tosi reippaan oloista, mutta sitten se vähän hiipui. Silti pysyi hyvänä niin mieli kuin meno ja olin tyytyväinen, tosi tyytyväinen. Koko juoksun ajan mieli oli iloinen eikä missään vaiheessa tullut tunnetta, että nyt ei enää jaksa ei jaksa. Jaksoi oikein hyvin. Otin kolme energiageeliä juoksun aikana ja lopulta se viimeinenkin kilometri koitti ja Challenge-kisan punainen maalialue häämötti. Maaliin ja valmis, juoksun keskisyke 165.

Loppuaika 5:33:38, oman sarjani 6. kaikista 28 osallistujasta. Härren loppuaika 5:08:04. Hänellä hajosi wattimittari kesken pyöräilyn ja ajo meni mönkään suunnitellusta. Silti hyvä kisa hänelläkin.

Koska olin sarjani (naiset 44–49) kuuden nopeimman joukossa niin sain mahdollisuuden ostaa osallistumisen Challenge Samoriniin, Slovakiaan. Kisa on toukokuun lopussa, taidan kuulkaa mennä.

Tämä kisa oli tosi hyvin järjestetty. Aina sanotaan, että kisareitillä ei voi eksyä ja tämä oli todella sellainen kisa jossa ei olisi voinut eksyä. Joka kohdassa oli selkeä reitti mitä mennä ja kisan henkilökunta myös ilmoitti joka paikassa minne suuntaan mennä, siihen olin tyytyväinen sillä niitä kisoja on paljon missä osallistujista jotkut juoksee tai pyöräilee  ulos reitiltä tai ainakin pitää ihmetellä minne suuntaan mennä. Täällä ei tarttenut tätä asiaa lainkaan ihmetellä.

Aurajoki oli uintiin myös oikein oiva paikka. Se itteäni mietitytti etukäteen, tuo joki. Mutta paras uintipaikka missä oon uinut oli se. 🙂

Kisailijoilla oli mahdollisuus ilmaiseen ruokailuun ennen ja jälkeen kisojen ja täällä se oli järjestetty niin, että sai ruokalipukkeen jolla sai valitsemansa annoksen neljästä tai viidestä ravintolan kojusta jotka olivat kisa-alueella. Ja vegaanisia vaihtoehtoja oli ainakin Fafa´s-ravintolan kojussa ja sitten thairuokakojussa. Söin lauantaina thairuokaa ja sunnuntaina kisan jälkeen Fafa´sia. Tästä saisivat ottaa mallia kaikki kisajärjestäjät!
www.puhtivalmennus.com

Tässä postauksessa kisaraportin kirjoittaa PUHTI valmennuksen triathlonryhmässä harjoitteleva Veronika.

Turku Challege Puolimatka -kisaraportti

Päätin osallistua ensimmäiselle puolimatkalleni Turussa järjestettävässä Challenge familyn kisassa. Tärkeä syy juuri tähän kisaan osallistumiseen oli, että tiesin muidenkin valmennusryhmäläisten osallistuvan kisaan, eli hyvä seura ja vertaistuki olisi taattu tärkeänä päivänä. Olin Turussa jo lauantaina, joten jaan raporttini lauantaihin ja sunnuntaihin, sillä mielestäni molemmilla oli vaikutusta kisaan ja fiilikseen. Jos jotakuta kiinnostaa pelkkä suoritus niin voi siirtyä suoraan sunnuntai-kohtaan.

Lauantai

 Lähdimme Turkuun lauantaiaamuna avomieheni Tuomaksen ja Josefiina-koiramme kanssa. Tuomas suoritti hienosti sprintin lauantaina tullen sarjansa kolmanneksi. Itse sain seurata hänen valmistautumistaan ja opiskella tarkemmin sitä, miten Challengen kisassa tulisi toimia. Kisan seuraaminen oli todella jännittävää ja oli vaikea uskoa, että pian olisi oma vuoro starttaamassa Aurajoesta. Oli jopa kateellinen olo, ettei itse mennyt sprinttiin, sillä matkat olisivat olleet paljon siedettävämmät. Ajattelin että olinkohan haukannut liian ison palan kakkua tällä kertaa. 

Tuomaksen kisan jälkeen tenttasin, että millaista uinti Aurajoessa oikein oli. Vesi oli kuulemma kylmää, mutta siellä uiminen miellyttävää. Tämä oli helpottavaa kuultavaa, mutta eihän sitä usko, kunnes itse kokee sen nahoissaan. Päivä tuntui pitkältä, kun olimme aamusta iltaan kisapaikalla eikä juuri tullut istuttua. Istumatyöläisenä seisoskelu tuntui selvästi jaloissa ja oli huoli, että rokottaako tämä seuraavan päivän kisakuntoa. Tuomaksen tavarat haettuamme menimme Carbo loading -party-alueelle, jossa tarjolla oli erilaisia pastoja, Fafa’sia sekä Smoked BBQ -grilliruokaa. Olin saanut ruokalipun, jolla lunastin itselleni reilun pasta-annoksen. Tankkauksen olin kylläkin aloittanut jo saman viikon maanantaina, sillä tiedän että ruualla on iso merkitys suorittamiseeni ja olemukseeni ja näin on aina ollut. Veimme vielä geeliteipatun pyöräni ja kypäräni valmiiksi pyörien vaihtoalueelle sunnuntaita varten. Vastaan tulivat valmentajammekin pyörineen ja päivittelimme sunnuntain säätiedotusta, Juhan sanojen mukaan tiedossa olisi ainakin taivaalta satavia jääkuutioita. 

Lähdimme hotellille, jonka olin saanut juuri ja juuri varattua 11 päivää ennen kisaa. Vapaana oli huone Caribia Holiday Clubilla, tietysti hieman huonommilla ominaisuuksilla kun tulimme koiran kanssa. Kävimme kylpylässä saunomassa ja rentoutumassa. Tämän jälkeen otimme vielä pitsat huoneeseen. Rentoutuminen oli siis maksimoitu ja uni tulikin helposti. 

Sunnuntai

Kisa-aamuna klo 6 herätyksestä puin nopeasti vaatteet päälle ja lähdin aamiaiselle. Hotelli oli luvannut niin sanotun kylmän aamiaisen, jossa ei olisi vielä lämmintä ruokaa tarjolla. Kuitenkin salissa olikin täysi kattaus ja iskin kynteni heti ensimmäisenä amerikkalaisiin pannukakkuihin ja siirappiin. Vielä kylkeen yksi riisipiirakka ja pari lasia omenamehua. Sain viettää aamiaisen valmennusryhmästä tutun Riikan kanssa, mikä oli todella mukavaa, kun sai heti avautua huolistaan. Säätiedotus oli vielä huonontunut illasta ja mielessämme oli, että miten se mahtaa vaikuttaa suorittamiseen. 

Lähdimme hotellista hieman klo 7 jälkeen kohti kisapaikkaa. Vein tavarat paikoilleen ja tapasin Ullan ja Marin, joiden kanssa olimme käyneet tekemässä kesän omatoimiset uinnit ja jännittäneet kisaa. Lähdimme pienelle lämmittelyhölkälle kohti uinnin kääntöpaikkaa. Matka tuntui pitkältä, jopa hölkäten. Pian pitikin vaihtaa märkäpuku päälle ja valmistautua uinnin lämmittelyyn, johon oli varattu vartti Aurajoessa. Se oli positiivinen kokemus, vesi oli mukavan viileää ja vaalean vihreää väriltään. Ennen starttia otin geelin ja vettä päälle.

 Uinti alkoi hypyllä laiturilta veteen, jonne päätin laskeutua jalat edellä. Upposin tosi syvälle ja tuntui että joku melkein hyppäsi päälleni. Lähdin kauhomaan ja hakemaan rytmiä, joka löytyikin yllättävän nopeasti. Uinnin keskivaiheilla alkoi sitten se kauan odotettu sade, joka ei kyllä vaikuttanut uintiin millään lailla. Vasemmalta en tuntunut saavan sujuvasti happea, joten annoin sen puolen olla ja käytin oikeaa puolta. Pitää sitten ensi kaudella saada vieroitushoitoa uima-altaassa. Matka oli ohi noin 40 minuutissa, kuten olin arvioinutkin. Ylös noustessa mieli oli virkeä ja jalat veivät kovaa kyytiä vaihtoon, aivan kuin ne eivät olisi mun omat jalat ollenkaan.

Seuraavaksi vaihdoin pyöräkamoja ja toinen linssi irtosi laseista jatkuvasti, kunnes rauhassa laitoin sen paikoilleen. Sitten pyörä mukaan ja menoksi. Reitti ei ollut minulle erityisen tuttu, joten jouduin turvautumaan kisajärjestäjien huolellisuuteen merkinnöissä. Muistin, että pyörä on hyvä aloittaa maltilla, joten tein niin. Pääsin motarille ja huomasin, että takarengas jumputtaa, jos vaihdan vaihdetta pienemmälle. Tajusin hetken kuluttua, että rengas tyhjenee ja se on pumpattava – no ei kun sitten vaan pyörä vasten motarin kaidetta ja ilmaa sisään matkapumpulla. Jatkoin pumppauksen jälkeen ensimmäistä kierrostani ja kiitin onneani, ettei kyseessä ollut rikkonainen rengas vaan luultavasti liian löysä venttiili. 90 kilometriä taittui lopulta nopeasti, vaikka sadetta riitti jatkuvasti, välillä kovempaa ja välillä lakaten. Tuomas oli koko pyörän ajan eräällä sillalla kannustamassa. Ajattelin, että onpa hän kova, kun viitsii olla motarilla sateessa ottamassa kuvia. Oli aina raikas tuulahdus kuulla tsemppihuudot. Vastatuuli oli kova menosuunnassa ja tulosuunnassa olikin lähes aina myötätuuli kirittämässä. Sykkeen pidin oletetun anaerobisen kynnyksen alapäässä, jaksoin tehdä tasaista työtä sillä ja välillä spurtata ohittaakseni. Lopussa tein Juhan antaman ohjeen mukaan loppuverran, jolloin moni sujahti ohitseni kaupunkialueella. Tätä oli vaikea sietää, sillä kilpaviettini on suuri, mutta päätin luottaa viisaamman ohjeeseen. Jalat tuntuivatkin vertyvän helposti hieman tahtia löysäämällä. 

Pääsin pyöräosuuden jälkeen takaisin vaihtoalueelle ja sain laittaa lenkkarit ilman sukkia, koska en ollut laittanut juoksupussiin niitä. En antanut asian haitata vaan lähdin juoksulle. Jalat veivät tosi kovaa vauhtia ja ajattelin, että antaa sitten mennä, kun ei kerran tunnu missään.

Juoksulla oli erittäin kiva nähdä tuttuja kannustamassa ja tunnelma oli kerrassaan hyvä. Askel alkoi painaa enemmän kymmenen kilometrin jälkeen ja sain tehdä jo töitä positiivisten ajatusten ylläpitämisessä. Huomasin myös, että vatsassa loiskuu vesi ja varmaankin imeytymätön geeli. Annoin kuitenkin parhaani sykkeiden rajoissa (anaerobisella kynnyksellä) ja keskivauhdiksi tulikin 5:09, joka oli selvästi odotettua parempi. Maaliin pääsy maistui makelta ja itkukin purskahti onnesta, kun nyt sai hellittää ja olla vaan, kaiken kovan työn jälkeen.

Kuvat Turku Challenge, @tuomoliini ja @seonvillemoro

…………………………….

Lue lisää tämän kesän kisaraportteja tästä.