Raudanpuute ja sen korjaantuminen näkyy niin monessa
Vajaa viikko takana normaalia arkea Pirkkalassa Mallorcan pyöräilyviikon jälkeen. Oli tosi ihana loma ja olenkin saanut useita kysymyksiä miten loma meni. Mulla on tuohon kysymykseen lähes aina sama vastaus, meni hyvin ja mukavaa oli kuten lomalla aina. Ainahan lomat ovat mukavia ja onnistuneita.
Viime vuoden elokuusta olen syönyt isoa annosta rautatablettia raudanpuutteseen. Varastorauta eli ferritiiniarvoni mitattiin tuolloin ja oli tosi alhainen (22). Niin alhainen, että se tarkoittaa lähes samaa kuin että se olisi ollut täysi nolla. Siitä asti olen syönyt rautatablettia ja ferritiini on noussut nousemistaan. Nyt keväällä sitä ei ole mitattu, mutta tunnen sen olotilassani, että se on noussut maaliskuun alun mittauksesta jolloin arvo oli 50 ja 60 välillä.
Oireita ja haittoja raudanpuutteessahan on mielettömän paljon, sellaisia jotka hankaloittavat elämää ja itse tajusin mennä lääkäriin vasta kun en saanutkaan happea viime kesäisessä triathlonkisassa ja jouduin lopettamaan uintiosuuden kesken.
Aina välillä tulee ahaa-elämys, että hei, mullahan ei ole ollut tuotakaan vaivaa enää aikoihin ja Mallorcalla tuli eteen jotain todella outoa jonka pistän ehdottomasti raudanpuutteen korjaantumisen piikkiin.
Olemme olleet jo monen vuoden keväänä Mallorcalla pyöräilemässä ja mulla on ollut vaikeuksia pyöräillä pientareella. Siellä on isommilla teillä leveähkö piennar jonka vasemmassa reunassa on maassa koholla olevat heijastimet säännöllisin väliajoin. Siis todella leveä piennar heijastimineen. Olen usein pyöräillyt autotien puolella vaikka aina kaikki toiset pyöräilisivät pientareella sillä sinne kyllä mahtuu pyörän kanssa ja on hyvin tilaa. Se on ollut mulle kuitenkin haastavaa pysyä siellä kun on tuntunut, että se tila ei riitä ja olo on ollut epävakaa. Puhumattakaan kapeammista pientareista, siellä pyöräily ei ole onnistunut juuri lainkaan.
Tänä vuonna pyöräilin pientareella kuin olisin pyöräillyt sielä aina ja ikuisesti, asiassa ei ollut mitään ongelmaa enkä tuntenut sellaista tunnetta, että jos pyöräilen täällä niin kohta horjahdan johonkin suuntaan. Edellisvuosien ja tämän vuoden pyöräilyillä ero oli kuin yöllä ja päivällä enkä vuosien saatossa ole tottunut siihen pientareella pyöräilyyn yhtään vaan se on tuntunut tosi kammottavalta ja olo on ollut jännittynyt. Nyt ei ollut puhettakaan edellisvuosien olotiloista ja tilan riittämättömyyden tunteesta.
Olen aivan varma, että elimistöni raudan lisääntymisen myötä tuollaiset jännitykset ja pelot ja kauhistumisen tunteet ovat poissa, mitään muuta syytä ei voi olla.
Toinen vastaava asia tuli myös eteen Mallorcalla. Mökkeröisemme pihaan ajetaan pieni liuska ylös, hyvin pieni siis ja koko pihatien levyinen josta autotkin ajavat. Tätä portin kohdalla olevaa liuskaa en viime vuonna uskaltanut ajaa ylös vaan pysäytin pyörän aina ennen mökkeröisen pihatietä. No kas, tänä vuonna liuskan ajo meni ihan normaalisti, aivan kuin olisin aina ajanut sitä ja se tunne (onko se sitten jännitys, kauhistus, vai mikä) oli kokonaan poissa enkä melkein pystynyt ymmärtämään miksi en ole viime vuonna uskaltanut sitä ajaa. Pistän tämänkin asian ehdottomasti raudanpuutteen ja sen korjaantumisen piikkiin.
Semmosta.