Retkellä koiran kanssa

Kiva oli herätä tähän päivään kun tiesi, että aamusta lähdetään retkeilemään, mää, kaksi muuta ihmistä  ja yksi koira, oma amerikanstaffordshirenterrierimme Pötkö.

Mää olen hyvin onnellinen siitä, että meillä on tämmöinen 8kk ikäinen Pötkö joka tuo sellaista sisältöä elämääni mitä minä kaipaan ja haluan. Monesti sanotaan, että koiranpentu on se juttu ja niin ihana ja voi kun pentuaika kestää niin vähän. Mää olen aivan toista mieltä, tykkään aikuisista koirista kun ne ovat jo kehittyneet ja viisastuneet ja niitten kanssa voi tehdä aikuisen koiran asioita eli mm. liikkua enemmän ja minusta on mukavaa kun koira on oppinut käyttäytymään (jos on opetettu). Koira on aikuisena sellainen kuin sen pitää olla, pentuaika, varsinkin alkupentuaika on tosi sekavaa.

Pötköllä joka on hyvää vauhtia aikuistumassa, rodunomaiset piirteet jotka ovat vaikuttaneet rotuvalintaamme ovat nähtävissä. Tämmönen koira me ollaan haluttu ja hankittu. Ensisijaisesti liikunnallinen ja ihmisystävällinen, tämmönen Pötkö.

Aamulla jo ysin jälkeen olimme parkkeeranneet auton Sastamalassa sijaitsevaan Otamuskahvilan viereen josta lähtee muutama retkeilyreitti. Valittiin viiden kilometrin reitti josta lähti muutamia pistoja sinne sun tänne pällistelypaikoille.

Oli mukava kävellä täydessä auringonpaisteessa ja höpöttää samalla kun nautittiin luonnossa olemisesta. Aika rauhassa saatiin kävellä, taisi yksi ihminen tulla vastaan koko aikana.

Tämä oli Pötkölle ensimmänen kerta tätä lajia reissua, mutta ei taatusti viimeinen. Otamuksella jäi vielä kiertämättä 8km:n reitti ja menemme sen seuraavaksi käpöttelemään.

Evästä ja kahvintekotarpeet oli mukana ja kävelyn päätteeksi ukkelit sytyttivät tulen jolla paisteltiin sapuskaa ja keitettiin kahveeta. Koiran laitoin narussa kiinni sopivaan paikkaan ja se osasi olla tosi rauhallisesti. Isossa osassa tätä superrauhallisuutta oli tietenkin rasitus joka oli kävelystä tullut, se sai Pötkön vässähtämään.

Pari perhettä lapsineen siinä ehti myös makkaransa paistella ja Pötkö käyttäytyi mukavan viileesti ilman pakottavaa tarvetta ängetä vieraiden ihmisten luo. Vaikka lapset hölöttivät ja käyttäytyivät muutenkin lapsille tyypilliseen tapaan Pötkö vain oli. Oli hyvää siedätyshoitoa Pötkölle olla vain paikallaan remmissä kun lapsoset olivat äänessä.

Jokunen tunti siellä vierähti ja heti tosiaan suunniteltiin, että seuraavalla kerralla tutustutaan 8km:n reittiin ja tietenkin eväitten kera. Mikäs sen mukavampaa kuin istua ja oleilla kävelyn jälkeen, kelpaa mulle.

Pötkölle oli mukana oma kokoontaitettava vesiastia ja oma makkara.