Susannan kisaraportti, Maisema-Triathlon 21.7.2019

Tässä postauksessa kisaraportin kirjoittaa PUHTI valmennuksen triathlonryhmässä harjoitteleva Susanna:

Ensimmäinen triathlon- kisani

Hämeenkyrön maisematriathlon 21.7.2019

Kuinka päädyin Puhtivalmennukseen harrastamaan triathlonia?

Olen 33-vuotias, tammikuussa 2019 triathlon-harrastuksen aloittanut nainen. Liikunta on ollut elämässäni aina jonkin lajin muodossa mukana eli kaikenlaista ringetestä maastopyöräilyyn olen harrastellut. Myös muutaman puolimaratonin olen elämäni aikana juossut, mutta juoksuinto on sitten aina kuivunut liian yksitoikkoisesta treenaamisesta johtuviin jalkavaivoihin. Viime syksynä jo aiemmin triathloniin hurahtanut kaverini alkoi puhua minulle, kuinka minunkin laji kannattaisi aloittaa, kun kerta osaan jo juosta ja autotallissakin naulassa roikkuu jo valmiiksi maantiepyörä (sillä olin tosin ajanut 4 vuoden aikana ehkä yhteensä 200 km), että enää kun vähän kävisin uintia reenaamassa niin homma olisi sillä selvä. Aluksi pidin asiaa lähinnä vitsinä. Minustako triathlonisti? Just joo. Sehän on superkuntoisten yli-ihmisten hommaa! En todellakaan osannut uida ja maantiepyöräilykin vaikutti silmissäni ainoastaan keski-iän kriisiä potevien miesten lajilta. Olin kuitenkin kaivannut liikuntaani säännöllisyyttä ja tavoitteellisuutta ja joku ajatuksentynkä triathlonista alkoi yllätyksekseni kuitenkin yhä useammin päässäni pyöriä. Voisiko minusta kuitenkin olla siihen? Eniten minua jarrutti ajatuksena se uinti: oma osaamiseni rajoittui mummosammakkoon ja enkä koskaan ollut nauttinut uimisesta. Uimataidottomuuteni oli kuitenkin asia, joka oli harmittanut minua vuosia, joten alkoi tuntua, että triathlon-harjoittelulla liikuntapalikkani saattaisivat loksahtaa hyvin kohdalleen: oppisin uimaan ja rakas juoksuharrastuskin voisi jatkua. 

Joulukuussa aloin aktiivisesti etsiä netistä sopivaa seuraa tai valmennusta, johon hypätä mukaan. Ajattelin, että itse säätämällä hommasta ei tulisi kyllä yhtään mitään eli halusin heti mukaan johonkin valmennukseen, jossa saisin rauhassa opetella lajin saloja. Sattumalta facebookin feediini nousi Puhti valmennuksen mainos ja kun huomasin, että laadukasta valmennusta on saatavilla ihan kotikulmillani Pirkkalassa ja kun vielä vakuuttivat, että uimaankin ehdin hyvin oppia ennen kesää, niin homma oli sillä selvä. Lähdin innokkaana mukaan. Kevään olen opetellut hommaa ja päätavoitteekseni olen asettanut tälle kesälle selvitä kunnialla maaliin Finntriathlon Tahkon savolaisesta perusmatkasta. Kisakokemusta saadakseni ilmoittauduin valmentajan vinkistä Hämeenkyrön Maisematriathlonin sprinttimatkalle, josta tämä kisaraporttini kertoo. 

Kisaa edeltävä viikko

Edeltävä viikko meni aika jännittyneissä tunnelmissa. Olin ollut edellisenä sunnuntaina katsomassa puolison ja treenikavereiden kisoja Kangasala Triathlonissa ja siellä jokainen teki niin huikeita suorituksia, että minullakin oli pää vielä monta päivää kisan jälkeen täysin kisassa. Loppuviikkoa kohden aloin huomata jännityksen nousevan pintaan oman lähestyvän koitokseni osalta. En oikein edes tiedä mitä jännitin, sillä sprinttimatkasta (300 m uinti – 15 km pyörä – 4,7 km juoksu) tiesin suoriutuvani hyvävoimaisena ja tänä kesänä olen kisannut jo kaksi huomattavasti pidempikestoista maastopyöräkisaa, joten kuntopohjani puolesta en ollut huolissani. Kuitenkin tämä jännitys oli erilaista kuin nuo mtb-kisojen alla vaivanneet jännitykset. Tulkitsin sen niin, että triathlonkisalla oli minulle kuitenkin henkisesti enemmän merkitystä kuin noilla mtb-kisoilla, olihan kyseessä ns. päälajini ja siksipä mtb-kisoihin valmistautuminen oli mennyt rennommalla meiningillä. 

Kisaa edeltävänä perjantaina meillä oli uinti+juoksu- yhdistelmätreeni Tampereen Tohlopissa. Heti uinnin alkuun minulla oli jotenkin tahmea olo koko uinnista ja se ei ottanut sujuakseen niin kuin haluaisin. Toinen valmentajistamme ui lopputreenin vierelläni ja hyvin nopeasti kävi ilmi, mistä tahmova fiilis uidessa johtuu: käsiveto oli aivan kadoksissa, veto lähti kyynerpää edellä eikä vartalokaan oikein kiertynyt mihinkään. En siis todellakaan ollut mikään kauniisti plaanissa kiitävä pikavene vaan pikemminkin raskassarjalainen tankkeri! Ei ihan parhaita uutisia juuri kisan alla, mutta ensi harmistani päästyäni olin iloinen, että tämä ongelma koki nyt päivänvalon. Tahkoa ajatellen asialle olisi vielä hyvinkin tehtävissä hyvää viilausta.

Lauantaina kävimme kahden poikamme kanssa Tampereen Maauimalassa polskimassa ja sen verran perjantainen uinti kaiveli, että olin pakannut pullarin mukaan muutaman 50 metrisen allaspätkän uimista varten. Halusin tietää mihin mihin hittoon mun jo kohtuullisesti sujunut käsiveto oli kadonnut. Siellä maauimalan altaassa se sitten tuntui olleen lymyilemässä, sen verran mukavasti uinti lähti rullaamaan heti ensi vedosta alkaen. Ajattelin, että tälle minun pitäisi uinti saada järvessäkin vielä joskus tuntumaan. Nyt jännitys avovedessä saa kropan toimimaan paljon huonommin ja uinnista tulee nopeasti vain selviämistä. 

Iltapäivällä seurasin vaikuttuneena vielä treenikaverien etenemistä Joroisten kisassa ja ajattelin, että onpa käynnissä melkoinen triathlonviikko! Pian olisi se omakin vuoro.

Kisa-aamu:

Heräsin aamulla kuuden jälkeen nukuttuani hieman levottomammin kuin normaalisti. Unet olivat aika triathlonaiheisia, joka varmaan johtui myös siitä, että iltalukemisenani olin kahlannut jälleen yhden luvun Joe Frielin Triathlete’s Training Biblea. Olin illalla tehnyt itselleni kisasuunnitelman kirjan innoittamana ja Friel painotti, että tärkeintä kisassa on noudattaa suunnitelmaa. Suunnitelmani oli, että uinnin menen rennon reippaasti, pyörässä säästelen sen verran, että en ylitä anaerobista kynnystäni ja juoksussa sitten all in!

Mahan pohjassa kutkutteli mukava jännitys ja aamupalalle sain vielä tsemppiviestit valmentajalta päivän kisaan. Se tuntui kivalta. Oli mukava tietää, että hengessä mukana oltiin ja kun vielä kisaan oli ilmoittautunut muitakin puhtilaisia, niin oikein hyvällä mielellä pakkailin kamat autoon ja suuntasin perheen kanssa kohti Hämeenkyröä ja maisematriathlonin kisapaikkaa. 

Kisapaikan pysäköintialueella näin heti toisen puhtilaisen Ullan ja ajelimme yhdessä pyörillä 700 m matkan autoilta vaihtoalueelle. Olimme ensimmäisten joukossa paikalla, joten pääsimme hyvin valitsemaan pyörille paikat. Asemoiduimme alueen reunaan mahdollisimman lähelle ajanottopistettä eli juoksussa siirtymät olisivat meillä mahdollisimman lyhyitä. Sen jälkeen lähdimme ihmettelemään uinnin aloituspaikkaa. Reitti näytti oikein mukavalle (lumpeita lukuunottamatta!) ja hieman taas tunsin hermostuneisuutta itsessäni tajutessani, että tunnin päästä starttaisin ihkaensimmäisen kisauintini. Päässä pyöri paljon ajatuksia siitä, että maltanhan varmasti ottaa rauhassa, muistanhan sen eilisen uintikeskuksella saadun fiiliksen, muistanhan pitää hermot kurissa. Rauhoittelin mieltäni, että 300 m matkaan minulta rauhallisesti polskutellen menisi noin kymmenen minuuttia, joten sen kyllä selviäisin hyvävoimaisena aivan varmasti. 

Pian nähtiin kisapaikalla toinenkin puhtilainen Mari ja aika meni mukavasti rupatellessa, kunnes alkoi kisainfo. Kisainfon aikana aloin pukea märkkäriä päälle ja lämpötilan alkaessa olla rapiat 24 astetta ja täysi auringonpaiste, muuttui fiilis lähinnä grillimakkaraksi liian tiukassa kuoressa. Lämpö teki sen, että oikein odotin veteen pääsyä ja vilvoittelua, joten sää suosi kyllä kaikin puolin tänään uintiani. 

Kisainfon jälkeen nieloin ensimmäisen geelin ja sen jälkeen siirryttiin uinnin lähtöpaikalle verryttelemään. Ullan kanssa kävimme alkuverryttelynä kiertämässä ensimmäisen poijun, joka oli noin 50 m päässä rannasta. Heti ensi vedosta tunsin, että nyt tästä tulee hyvän mielen uinti, kävi ajan kanssa miten hyvänsä. Yleisfiilis oli rento ja tuli vaan olo, että on tää nyt hitsin hienoo olla täällä tänään tekemässä tätä juttua, mitä varten on monta epätoivoistakin hetkeä altaassa talvella viettänyt ja jolloin on uhannut ripustaa speedot pysyvästi naulaan. Nyt oli iloisen takaisinmaksun aika!

Uinti

Pian ryhmittäydyttiin starttiin ja kuulin katsomosta mieheni ja lasteni kannustushuudot. Vilkuttelin heille iloisesti takaisin ja totesin, että onpa ihanaa kun oma perhe on mukanani elämässä tätä hetkeä. Uintiin lähtö oli yhteislähtönä vedestä. Lähdössä vettä oli noin polviin saakka, joten aloin uida heti kun lähtölupa tuli. Olin ottanut paikan hieman sivummalta, mutta aika pian huomasin olevani uimarihäröpallon keskiössä ja myllytys vedessä pyöri kuin 1600 kierrosta pesukoneessa. Aika pian kuitenkin se oma vapaa väylä sieltä löytyi ja pääsin hyvin uimaan omaa II-tahtista uintiani, eli otin happea joka kolmannella käsivedolla vuoropuolin. Suuntiminen oli helppoa, kun edessä näkyi koko ajan rintauintia uivien kanssauimarien uimalakkeja, joten välillä unohduin pitkäksikin pätkäksi vain uimaan enkä muistanut katsoa suuntaa. Onnekseni en seilannut kovin vinoon vaan olin edennyt kohtuullisen suoraan. Tein pienen korjausliikkeen vasemmalle ja pian huomasinkin edessäni sen laiturin, jonka takaa oli

määrä nousta ylös ja lähteä vaihtoon. Otin loppukirin ja luiskaa noustessani painoin kellon stoppiin. Kello pysähtyi aikaan 07:56. Wau. Sehän oli mennyt komeasti! 

En jäänyt sen enempää kuitenkaan aikaani pohtimaan, kun seuraava haaste oli saada märkkäri pois päältä ja pyöräilykamat päälle. Pyörän luo päästyäni muistin valmentajan sanat vaihdoista: kaikki turha säätäminen seis, tee yksi asia kerrallaan ja kun olet valmis, älä jää ihmettelemään vaan lähde ajamaan. Tätä noudattaen aloitin varustautumisen. Race belt. Sukat. Kengät. Kypärä. Pyörä. Menoksi! T1 01:33.

Pyörä

Pyöräosuus alkoi mäen päältä, jonne kipitettiin jalkaisin noin 100 m hiekkatietä. Mäen päälle saavuttuani pyörän päälle noustessani vilkaisin sykettä. 168. Oho, kymmenen pykälää päälle pyöräilyn anaerobisen kynnyksen. Eli hieman pitäisi nyt hidastaa menoa. Reitti oli melko mäkinen ja heti alkuun reitillä oli muutama pidempi ja jyrkempi nousu. Koitin parhaani mukaan hidastaa, mutta mittari tuntui jumiutuneen lukemaan 166. Hittolainen, mennään nyt sitten sillä, hidastan vähän myöhemmin, ajattelin. Eli se siitä ”race planissa” pysymisestä. Olin juuri tekemässä sitä, mitä ei pitäisi, eli muuttamassa suunnitelmaa kesken kaiken. Ajo tuntui kuitenkin hyvältä, joten annoin mennä. Ylämäissä himmailin aina hieman ja alamäkiin sitten painoin ketju kireänä menemään. Noin 20 minuuttia ajettuani nappasin toisen geelin. Aika itsekseni reittiä sai ajella ja välillä mietin, että toivottavasti olen oikealla reitillä kun reittimerkkejä oli verraten harvassa. Seurailin sykettä ja siinä 160-166 välissä se seilasi jatkuvasti. Jalat ja pää ei tässä kohtaa suostuneet yhtään yhteistyöhön eli jalat dominoi ja pään vihjailut liian kovasta ajosta oli jaloille kuin huminaa tuulessa. No, tulisipahan kokeiltua mitä tämmöinen ylikova ajo tekisi ja mille juoksu tuntuisi, ajattelin. En kyllä ymmärrä mikä logiikka minut sai tekemään tämmöisiä päätöksiä kesken ajon, mutta se ei toki pelaa, joka pelkää. Loppuun kisapaikalle oli mukavaa laskua ja ohitin kaksi pyöräilijää vielä hieman ennen vaihtoon kääntymistä. Vilkaisin vaihdossa taas mittaria ja pyöräilyn ajaksi oli tullut 32 minuuttia. 

Juoksu

Juoksun vaihto meni nopeasti. Pyörä telineeseen. Kypärä pois. Kengät veks. Lenkkarit jalkaan. Lapun kääntö etupuolelle. Aurinkolasit päähän. Vesipullo mukaan. Menoksi! T2 37 s.

Juoksu alkoi taas sillä samalla 100 m nousulla mikä pyöräkin. Vilkaisin mäen päällä jälleen sykettä. 168. Juoksuun tämä oli ok, sillä tällä sykkeellä olin mennyt treeneissäkin tavoitevauhtisiani ja tiesin, että sen puolisen tuntia mitä reitillä ajattelin viettää, jaksaisin varmasti. Juoksun alkuun otin vielä kolmannen geelin eli geeliä olin nauttinut nyt noin 20 minuutin välein. Yleensä otan geeliä 30 minuutin välein, mutta ihan vain jo plasebon vuoksi halusin ottaa sen kolmannenkin: en halunnut jossitella matkalla mahdollisen tuskan tullessa, että olisipa pitänyt ottaa se geeli. 

Juoksuun olin suunnitellut, että alkupuoliskon juoksen noin 165-170 sykkeellä ja kiristän lopussa, jos on paukkuja. Kumma kyllä tämä suunnitelma minulla sitten piti, eli aloin tehdä juoksuani niin kuin olin suunnitellut. Vilkuilin nopeutta kellosta ja se heilui 5:30-6:00 min/km välillä. Reitti tuntui olevan yhtä nousua koko ajan ja mietiskelin juostessani, että onneksi en tiennyt etukäteen miten mäkiselle pätkälle lähdetään tai olisi saattanut epätoivo iskeä. Nyt vain tikkasin menemään ja seurailin sykettä, että se ei nousisi mäessä liiaksi. Järkeilin, että takaisin tultaisiin alamäkeen, joten mahdolliset menohaluni pääsisin purkamaan niissä. 

Hieman tahmealle olo kuitenkin juostessa tuntui ja semmoista lennokasta fiilistä en tavoittanut kuin niissä muutamissa isommissa laskuissa lopussa. En tiedä johtuiko fiilis turhan kovaa ajetusta pyörästä vai kelistä vai kuuluiko sen vaan tuntua tältä. Ehkä ensi kisan jälkeen tiedän paremmin. Onneksi olin varannut  juoksuosuudelle oman vesipullon mukaan, kun kisajärjestäjän puolelta juomapisteitä ei reitillä ollut. Kiitin itseäni monta kertaa reitillä tästä päätöksestä, sillä paahteinen soratie oli todella kuuma juosta! 

 

Maali! 

Matkaa vilkaisin kellosta ensimmäisen kerran 2,5 kilometrin kohdalla ja toisen kerran 3,7 km kohdalla. Muutamia ohituksia matkalla tein ja minutkin ohitettiin pariin kertaan. Viimeisellä kilometrillä kiristin vauhtia sen mitä vielä pystyin ja juoksin maaliin niin lujaa kun jaloista vielä pääsi. Maalisuoralla kuulin jo kaukaa puolisoni kannustushuudot ja ne kaksi maailman ihaninta ”hyvä äiti!”- huutoa poikieni suista. Otin viimeiset juoksuaskelet maaliviivan yli ja maalissa oli kumarruttava ottamaan polvista tukea ja haukkomaan happea. Olin tehnyt minulle hyvän nousujohteisen juoksun keskivauhdilla 5:39 min/km. Kokonaisajaksi tuli 01:09:25. Uinti 300 m 07:54, pyörä 15 km 32:43 ja juoksu 4,7 km 26:35. Sijoitus omassa sarjassani 8/20. Maalissa sain onnitteluhalaukset perheeni lisäksi jo järvessä vilvoittelemassa käyneeltä Ullalta ja kyllä vaan olo tuntui ihan mahdottoman hyvältä. Minä vesipelkoinen, joka vielä tammikuussa en ollut uinut vaparia koskaan ja minä, joka en ollut kyennyt ennen tätä vuotta ymmärtämään, mitä hienoa on paahtaa kisakireissä pitkin maanteitä, olin tänään tehnyt mun ensimmäisen triathlonin suoriutuen siitä valtavan hienosti ja nauttien matkastani. Tätä ehdottomasti lisää!

Lue lisää tämän kesän kisaraportteja tästä.