Ullan kisaraportti, Kangasala Triathlon 14.7.2019

Tässä postauksessa kisaraportin kirjoittaa PUHTI valmennuksen hölkkäryhmässä aloittanut Ulla jonka harrastus on jatkunut triathloniin:

Ensimmäinen triathlontapahtumani, Kangasala triathlon 14.7. perusmatka.

Avaan taustaani hieman ensin. Olen 32-vuotias tytön tyllerö, jonka huushollissa pyörii kaksi
karvaista kattia ja 6-vuotias pikkupoitsu. Aloitin reilu vuosi sitten Puhti valmennuksen
hölkkäryhmässä vuoden ensin asiaa pureskeltuani. Olen aina inhonnut juoksua, koska en
ole jaksanut juosta muutamaa metriä pidemmälle ja se on tuntunut inhottavalta. Siinä meni
sitten kolmisen kuukautta harjoitellessa ja hurahdin aivan täysin. Opin juoksemaan ja jaksoin
juosta, se tunne oli mahtava. Heillä oli sitten alkamassa syksyllä aloitteleville triathlonryhmä,
johon liityin mukaan juoksun viedessä multa jalat alta. Tällä tiellä ollaan.

Kisa-aamu

Heräsin normaaliin aikaan aamulla ja söin reippaan aamupalan nauttien rauhasta. Päätin
että tänään en jännitä, tänään en mieti mitään ylimääräistä, tänään nautin siitä mitä teen ja
pidän hyvän fiiliksen alusta loppuun asti, tuli mitä tuli. Meillä oli perjantaina treenit
Tohlopinjärvellä ja sain toisen paniikkini avovedessä. Se oli kamalaa ja ajattelin että
pystynkö enää koskaan uimaan järvessä. Kysyin heti treenikaveriltani, että lähdetäänkö
lauantaiaamuna käymään Kangasalan kisarannassa tsekkaamassa miltä siellä näyttää ja
uidaan vaan sellanen 100m ihmetellen pohjassa olevia asioita. Se kannatti, vaikka kamalaa
se oli. Illalla kävin vielä päässäni asiaa läpi ja kävin kävelyllä järven rannassa katselemassa
että mitä kaikkea siellä pohjassa näkyy. Näin sen saman kamalan mörön, jonka olin siellä
Tohlopissakin nähnyt, lumpeenlehtiä rypäs pohjassa lähdössä kauniisti kasvamaan kohti
pintaa. En mä noita voi pelätä, haluan oppia nauttimaan siitä mitä kaikkea kaunista
pinnanalla voi nähdäkkään.

Pakkailin siinä kamojani valmiiksi ja katsoin että kaikki oli mukana. Varmistin että geelejä on
riittävästi ja teippasin pyörän tankoon geelien kaveriksi myös pienen pussukan
merisuolakiteitä, ihan vain 3kpl. Nämä siksi, koska uskoin että kroppa voi sitä tarvita matkan
aikana enkä halunnut että jalkoja alkaa vetelemään. Sitten sapuska naamaan, kamat autoon
ja kohti Kangasalaa. Eikä vieläkään jännitä.

Startti

Saavuin paikalle hyvissä ajoin ennen starttia. Menin tavaroineni katselemaan Kuntomatkan
kisaajien menoa ja mitä ne duunailee vaihdossa. Yritin ottaa sieltä itselle hyvät vinkit talteen.
Kaverini tuli maaliin ja nappasin heti Hannaa hihasta kiinni. Vaihdettiin fiilikset ja sain hyvät
vinkit itselleni reitistä ja vaihtoalueesta. Pääsin viemään kamat vaihtoalueelle, piipahdin vielä
vessassa ja tullessani isä ja äiti tuli vastaan. Ilahduin. Halusin niiden olevan paikalla
ensimmäisessä kisassani ja halusin tietää että jos jotain kävisikin, niin tuki ja turva on
lähellä. Märkäpukua päälle, geeli nassuun, kisainfon kuuntelu ja veteen alkulämmöille. Fiilis
oli kummallisen rauhallinen ja hyvä. Tiesin että kaikki menee hyvin, ei paniikkia, ei mörköjä,
ei mitään ihmeellistä. Vedestä ylös ja lähtöön. Miksi oon näin rauhallinen ja haluaisin mennä
jo. Lähtö oli rolling start joka sopi tosi hyvin. Sai mennä ihan rauhassa jonon jatkona.

 

Uinti

Sitten se oli menoa. Päätin että otan ihan rauhassa, en lähde kamalaa kyytiä vaan nautin
menosta ja keskityn ottamaan joka toisella huolellisesti happea. Otin sisäreunan ja löysin
itselleni hyvän kohdan naisuimarin läheltä. Jokaisella hapenotolla katsoin että hän pysyy
näkökentässäni ja jatkan loppuun asti siinä rinnalla. Välillä uimareita meni ohi ja välillä laapin
jonkun jalkoja, en panikoinut yhtään. Mietin että mitähän vauhtia tässä mennään, kun tuntuu
niin mukavalta. Suunnistus onnistuis hyvin ja rytmi pysyi yllä. Tokalle kiekalle lähtiessä tämä
“uimakaverini” oli yhäedelleen siinä lähistöllä. Kädet alkoi nyt väsymään ja yritin pitää
tekniikkaa yllä. Ajattelin että mennään nyt loppuun asti rauhassa, eikä mitään loppukiriä.
Hyvä fiilis, se on tärkein. Viimeisellä suoralla alkoi olemaan tunkua, jossa sitten minulla ja
naisuimarilla tiet erkanivat. Käteni osui vieressä olevaan ihmiseen ja luulin että satutin häntä.
Nostin pään ja yritin pyytää anteeksi, tuskin hän kuuli sanojani mutta halusin silti pyytää. Uin
niin lähelle rantaa kuin pystyin ennen kuin nousin ylös, jottei tarvinnut väsyttää turhaa jalkoja
vedessä tarpoessa. Painallus kellost ja aika näytti 37min, olin hieman pettynyt. Luulin että
uin kovempaa.

Vaihto

Kuulin kannustushuudot, fiilis oli mahtava ja onnistunut uinti takana. Jännitin märkäpuvun
riisumista, mutta hyvin sain narunpätkästä kiinni ja puku pois päältä lantiolle asti. Jes, se
meni hyvin. Juosten kohti pyörää. Puku pois päältä ja istuin maahan laittamaan sukkia,
koska halusin ottaa tämänkin tilanteen rauhallisesti ilman turhaa säätöä. Tiesin että jos yritän
seisoessa alkaa laittamaan sukkia ja kenkiä, niin aikaa menee hukkaan. Kypärä päähän
kisanumero lanteille ja pyörä mukaan. Vein pyörääni satulasta ohjaten punaiselle viivalle niin
kuin on opetettu, sekin sujui tosi hyvin. Sitten matkaan.

Pyörä

Lähdin polkemaan ja huomasin että olin laittanut kellon tauolle, voi harmi. No onneksi se ei
ollut kauaa ehtinyt olemaan pois päältä. Toka geeli nassuun, vettä päälle ja antaa palaa.
Syke oli 170 ja päätin että en välitä sykkeestä vaan omasta fiiliksestä. Jos tuntuu sille että
jaksan, niin antaa mennä. Menin naispyöräilijän perässä ja huolehdin että 10m väli pysyy.
Taktiikka oli että ylämäet levätään ja alamäet painetaan menemään. Ohitin porukkaa
alamäissä ja minut ohitettiin ylämäissä. Syke oli laskenut 166 ja siinä se pysyi. Porukkaa
alkoi tulemaan jo vastaan käännökseltä, ne oli kärki porukkaa ja vauhti oli heillä mahtava.
Seurasin niitä ihaillen ja haaveilin että minäkin joskus poljen noin kovaa. Tuli kiva fiilis kun
näin Puhtivalmentajan ja Vahtipulmentajankin sieltä tulevan minua vastaan. Taas jaksoin
painaa. Pääsin itsekkin käännökselle ja sitten mulla alkoi juiliin toista takareittä. Onneksi otin
suolaa mukaan. Hetki meni ja olo oli parempi. Tässä kohtaa mut valtas joku ihme fiilis,
meinasin purskahtaa itkuun hyvästä olosta ja siitä että olin juuri sillä hetkellä siinä. Olin
itsestäni ylpee ja että en ole luovuttanut, vaikka välillä on ollut hankalaa. Taas geeliä
nassuun ja matka jatkuu. Teippasin pyörään kiinni kolme geeliä. Yksi heti alkuun, yksi 40
min kuluttua ja kolmas ennen juoksua. Se oli hyvä. Koko pyörä sujui tosi hyvin, ihmeen hyvin.

Vaihto

Tulin vaihtoon, painoin kellosta taas nappia ja kuului kannustusta, hitto että tuntui taas niin
upeelta että mua kannustetaan. Jalat tuntu ihan pökkelöiltä. Sanoin itselleni anna tuntua, se
menee kohta ohi ja kaikki sujuu hyvin. Laitoin pyörän parkkiin. Hetkonen, eihän tossa oo
mun tavarat, kääk! Ei paniikkia taas otetaan rauhassa ja etsitään se oma paikka ja omat
kamat. Löytyi heti ja pyörän siirto omalle paikalle. Kypärä pois, kengät pois, juoksutossut
jalkaan, huikka vettä ja antaa palaa.

Juoksu

Harmin paikka, unohdin ottaa viimeisen geelin mukaan. Sit mietin taas että pitäisikö lähteä
takasin sitä hakemaan vai pärjäänkö ilman. En hakenut vaan annoin jalkojen viedä. Pökkelö
tunnekkin hävisi nopeasti jaloista. Edessä oli kolme kierrosta ja päätin että vauhti pitää olla
alle 6 min/km, se oli ja tuntu ihmeen hyvältä. Alussa oli pieni ylämäki ja loppu oli
tasaisempaa. Taas taktiikka oli että ylämäet levätään ja alamäet painetaan. Juoksu kulki
todella hyvin ja vauhti oli 5.30 paikkeilla. Hitto ekan kierroksen puolenvälin jälkeen alkoi
pistään. Ajattelin että nyt rauhoitetaan meno ja keskityn hengitykseen. Vauhti laski ja välillä
helpotti. Hiljensin entisestään ja silti menin kovaa, jee! Vihdoin alkoi helpottamaan ja päätin
että juon vettä vaan jos on pakko, en muuten. Tulin kisakeskukselle päin ja näin Riikan ja
Villen edessä ja sitten huomasin muita treenikavereita toisella puolella tietä, äiti ja isä tuli
vastaan ja kaikki huusi “Ulla tsemppiä”, se tuntu niin upeelta. Se fiilis kun toiset haluaa että
mää onnistun, voitan itseni ja tsemppaa kohti sitä, on niin hienoa ja tärkeää. Lähdin tokalle
kierrokselle samalla hyvällä fiiliksellä ja päätin että nautiskelen tästä matkasta, en lähde nyt
kirittämään. Taas rauhallinen ylämäki eikä ollenkaan pistetä kaasua jalkoihin. Ylämäen
jälkeen tasoittui ja se sama fiilis valtasi mut uudelleen mikä mulle tuli pyöräilyssä. Meinasin
purskahtaa itkuun. Onneksi oli aurinkolasit päässä, koska muutama kyynel valui poskia
pitkin. Tosi outoa. Keräilin itseni ja painelin hyvin mielin kohti tokan kiekan loppua. Sain
Susannalta hurjat kannustukset ja sit päätin että vikalle kierrokselle vähän vauhtia lisää, ei
paljoa mutta vähän. Tsemppasin matkalla muita kisailijoita jotka puuskuttivat ja tuntuivat sitä
kaipaavan. Kolmas kieppi sujui samaan malliin kuin edelliset ja saavuin vikalle juottopaikalle
lähelle vaihtoaluetta. Jaana oli siinä, hymyilin ja ajattelin että hienoa se on päässyt maaliin.
Sitten alkoi kuulumaan Jaanan huutoa takaa. Ulla anna mennä, paina loppuun asti, sää
jaksat kyllä. Nostin peukkua ja pistin tossua toisen eteen. Ekaa kertaa aloin kunnolla
puuskuttamaan. Loppusuora, lisää vauhtia ja annoin mennä!

Maali

Mä oon maalissa, mä todella olen maalissa! Missä on äiti, missä on isä, tuolla ne on ja äitin
kaulaan kiinni. Nyt vilkasin kellosta kokonaisajan 2h37min. Hetkonen, mun tavoite oli 3
tuntia. Olikohan mun kello ollut kauemmankin aikaa stopissa uinnin jälkeen, mun kellossa oli
pakko olla virhe. Odotin että mun aika tulee näkyviin näytölle, jossa kaikkien kisailijoiden ajat
näkyi. Ei tullut, siinä oli jotain vikaa. Menin hakemaan vaihtoalueelta kamat ja menin vielä
uudelleen katsomaan.

Siellä minä olin ja loppuaika oli 2:40:40. Vau! Uinti 1500m 29:28, pyörä 40km 1:15:17 ja juoksu 10km 53:00. Ihan käsittämätöntä. Ja yhä edelleen fiilis on rauhallisen onnellinen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *