Kysymyksiä ja vastauksia

Instagramin puolella (@triathlonjaanaba) kyselin, että jos on kysymyksiä mitä haluaa multa kysyä niin laita tulemaan. Niitä tuli pikkuinen nippu:

Mitä odotat eniten juuri nyt?

Lomareisua joka toivottavasti saadaan pian varattua. Ei olla varattu kun ei olla päästy mihinkään lopputulokseen ja välillä tuntuu, että lähtiskö sittenkään vai viettäisikö loman kotona. Esimerkiksi myös se on vielä harkinnassa ja ajatus muuttuu jatkuvasti, että menemmekö tosi halvalla vai emme, mikä on matkakohde. Dubai häipyi vaihtoehdoista sillä siellä on silloin kun reissumme aika on niin liian kuuma, 40 ja jopa helposti yli. Vissiin toi lämpötila hieman kuuma tehdä mitä tahansa. Luontoa pitää olla sillä se on se missä me viihdymme, Dubaissa sitä ei olisi oikein ollut, mutta muuten kohteena ja aamupaloina kohde kiinnostaa ihan tosissaan. Toisaalta tekisi mieli viedä härre Turkkiin jossa olin muutama vuosi sitten yksin!, siellä oli niin kaunista kun patikoin kukkuloille ym. Turkki on tosi kaunis maa. Mutta siis reissua odotan paljon juuri nyt vaikka se on vielä epävarmaa.Mitään en ole kuitenkaan odottanut niin paljoa aikoihin kun odotin koiraa silloin kun Pötkö meille tuli. Se menee heittämällä ohi kaikissa odotuksissa.

Odotan myös sitä, että pääsen aloittamaan avoimessa yliopistossa ravitsemustieteiden opinnot, olen ajatellut aloittaa syksyllä. Olen miettinyt tätä pitkään, että mikä olisi se paras tapa opiskella näitä asioita ja tähän päädyin. Tein toukokuussa päätöksen, että minähän alan opiskella ravintoasioita ja kaikki vaihtoehdot joka kantilta läpi käytyäni tämä avoin yliopisto oli se mulle paras vaihtoehto.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Pitkällä aikavälillä odotan hyvää seesteistä terveellistä ja liikunnallista elämää. Eli sellaista jota se on nytkin. Odotan myös PUHTI valmennuksen edelleen kasvua, se saa kasvaa rauhassa samaan tahtiin kuin on tähänkin asti kasvanut. Toivon omien vanhempieni pysyvän pitkään toimintakykyisinä ja terveinä. Odotan myös, että muuttaisimme tästä omakotitalosta pienempään asuntoon, en tykkää ylimääräisistä neliöistä. Se ei kuitenkaan ole näköpiirissä muutamaan vuoteen varmastikaan sillä täällä perämettässä on hyvä ja kaikin puolin järkevää asua.

Missä kohtaa treenikautta kannattaa testauttaa pyöräilyn ja juoksun sykerajat?

Jos mahdollista parissakin kohtaa, syksyllä kun pk-kausi on lähtenyt hyvin käyntiin ja sitten keväällä. Pk-kaudella testaaminen tärkeämpi mielestäni.

Härre ei ole koskaan pahalla päällä (ainakaan julkisesti), mutta mistä se suuttuu?

Hän ei ole pahalla päällä ikinä. En ole varma olenko koskaan nähnyt häntä sillä tavalla pahalla päällä tai suuttuneena, joskus jotain hyvin pientä ärtymystä, mutta en osaa sanoa mistä hän suuttuu. Tämä on outoa, mutta totta.

Kysyessäni härreltä itseltään hän ei nyt osaa sanoa mistä suuttuu, siitä sitten jos minua (hänen vaimoaan) esimerkiksi uhattaisiin.

Yksi härren ärtymys tulee mieleen, eräs ukkeli jankutti ja jankutti ja väitti, että meillä ei ole urheilutilan varausta ja meidän pitää lähteä pois, hänellä on se varaus. No, meillä kuitenkin oli se varaus ja tämä asia sai härren ärtymään paljon, eikä hän jättänyt asiaa siihen.

Minä suutun, mutta hän ei suutu.

Inhoatko jotain urheilulajia ja miksi?

No, ei voi sanoa, että inhoaisin. Jos ajatellaan telkkarista katsomista niin en katso mitään erityisesti. Jos sopivasti sattuu sohva ja telkkari samaan hetkeen niin voin katsoa mitä tahansa, eilen esimerkiksi hetken katsoin Ranskan ympäriajoa.

Jos taas ajatellaan omana harrastuksena niin joo inhokkilajeja varmasti löytyy sillä en missään nimessä haluaisi harrastaa mitään joukkuelajia. Ja tässäkin se inho ja ällötys ei kohdistu lajiin vaan ryhmässä tekemiseen. Yksin pitää pystyä tekemään, en kertakaikkiaan ole joukkueihminen. Ihmisryhmät ei ole se paikka missä minä viihdyn. Haluan toimittaa niin työ- kuin harrastusasiat yksin alusta loppuun mikäli vain mahdollista.

Milloin huomasit, että triathlon on todella sun juttu?

Aluksihan vain juoksin joitain vuosia. En harrastanut mitään muuta liikuntaa kuin juoksua ja se lopulta kostautui sillä, että mun keskivartalon lihakset eivät jaksaneet pitää mua ryhdissä ja selkään tuli kivulias välilevyn pullistuma. Se sai juoksukiellon aikaiseksi ja siitä kun pikku hiljaa kuntouduin niin aloin pyöräilemään. Hankin hyvän pyörän ja pyöräilin. Sitten löysnkin jotenkin jostain triathlonkoulun mainoksen ja menin sinne. Tiesin heti viimeistään triathlonkoulun ensimmäisessä tapaamisessa, että tätä minä haluan ja siitä on aikaa nyt varmasti 7 tai 8 vuotta. Siitä lähtien olen harrastanut triathlonia tuntitolkulla joka viikko. Ja aina vaan kunto kasvaa.

Aiotteko Pötkön kanssa kokeilla hiihtoa? Siis sinä hiihdät ja Pötköllä valjaat, Pötkö ei hiihdä.

Tämä on ollut tarkoitus, mutta luulen, että ensi talvi on vielä liian aikaista. Nyt pitää saada juoksuharrastus kunnolla alkuun kun Pötkö on sopivan ikäinen, että sen kanssa voi alkaa kunnolla juosta. Lämpötilan pitää vain olla sopivan viileä, 16 tai alle, että hommaa on koiran mielekästä tehdä. Mutta siis, katsotaan hiihdon kanssa.

Mikä oli unelma-ammattisi lapsena?

Sairaanhoitaja. Jouduin 6-vuotiaana sairaalaan joksikin aikaa ja sitten aloin haaveilla sairaanhoitajan ammatista. Ei kuitenkaan opin tie vienyt sairaanhoitajan suuntaan vaan musta tuli painopinnanvalmistaja ja sittemmin liikunta-alan ihminen.

Lätsä on ostettu osoitteesta podiumstore.fi.

Mitkä 10 esinettä tai asiaa käyttäisit kotiisi jos luopuisit kaikesta muusta?

Tää on ihan hirveän vaikea. Peitto, kahvinkeitin, kuppi, tietokone, tuoli ja pöytä, kattila ja lusikka. Lämmitys. Jääkaappi. Kai niitä muitakin olisi, mutta nämä varmasti kärkipäässä.

Mitä harrastusta tai kuntoilulajia tai urheilulajia haluaisit kokeilla, mutta et oo jostain syystä kokeillut?

Sup-lautailua. Se on ainoa mitä olen ajatellut ja mitä aion vielä jossain vaiheessa kokeilla. Triathlonissa on onneksi monipuolisuutta ja tekemistä aika riittämiin.

Millaisen pyörän haluaisit seuraavaksi?

Aion tosiaan myydä nykyisen triathlonpyöräni kesän viimeisen kisan jälkeen ja ostaa ensi kesäksi uuden. En tiedä vielä, haaveilin Pinarello-merkkisestä, mutta niiden triathlonpyörät eivät ole kovin hienoja toisin kuin maantiepyöränsä. Uuden triathlonpyörän pitää olla hyvä, mutta myös ennen kaikkea hieno. Hyvä ja ruma (väärän värinen)  ei käy, hieno ja huono ei käy, mutta hyvä ja hieno on se mikä ainoastaan käy.

www.puhtivalmennus.com

PUHTI triathlonryhmä aloittelijoille alkaa Pirkkalassa.
hyvinvointi liikunta
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *