Veronikan kisaraportti, Challenge Turku 11.8.2019
Tässä postauksessa kisaraportin kirjoittaa PUHTI valmennuksen triathlonryhmässä harjoitteleva Veronika.
Turku Challege Puolimatka -kisaraportti
Päätin osallistua ensimmäiselle puolimatkalleni Turussa järjestettävässä Challenge familyn kisassa. Tärkeä syy juuri tähän kisaan osallistumiseen oli, että tiesin muidenkin valmennusryhmäläisten osallistuvan kisaan, eli hyvä seura ja vertaistuki olisi taattu tärkeänä päivänä. Olin Turussa jo lauantaina, joten jaan raporttini lauantaihin ja sunnuntaihin, sillä mielestäni molemmilla oli vaikutusta kisaan ja fiilikseen. Jos jotakuta kiinnostaa pelkkä suoritus niin voi siirtyä suoraan sunnuntai-kohtaan.
Lauantai
Lähdimme Turkuun lauantaiaamuna avomieheni Tuomaksen ja Josefiina-koiramme kanssa. Tuomas suoritti hienosti sprintin lauantaina tullen sarjansa kolmanneksi. Itse sain seurata hänen valmistautumistaan ja opiskella tarkemmin sitä, miten Challengen kisassa tulisi toimia. Kisan seuraaminen oli todella jännittävää ja oli vaikea uskoa, että pian olisi oma vuoro starttaamassa Aurajoesta. Oli jopa kateellinen olo, ettei itse mennyt sprinttiin, sillä matkat olisivat olleet paljon siedettävämmät. Ajattelin että olinkohan haukannut liian ison palan kakkua tällä kertaa.
Tuomaksen kisan jälkeen tenttasin, että millaista uinti Aurajoessa oikein oli. Vesi oli kuulemma kylmää, mutta siellä uiminen miellyttävää. Tämä oli helpottavaa kuultavaa, mutta eihän sitä usko, kunnes itse kokee sen nahoissaan. Päivä tuntui pitkältä, kun olimme aamusta iltaan kisapaikalla eikä juuri tullut istuttua. Istumatyöläisenä seisoskelu tuntui selvästi jaloissa ja oli huoli, että rokottaako tämä seuraavan päivän kisakuntoa. Tuomaksen tavarat haettuamme menimme Carbo loading -party-alueelle, jossa tarjolla oli erilaisia pastoja, Fafa’sia sekä Smoked BBQ -grilliruokaa. Olin saanut ruokalipun, jolla lunastin itselleni reilun pasta-annoksen. Tankkauksen olin kylläkin aloittanut jo saman viikon maanantaina, sillä tiedän että ruualla on iso merkitys suorittamiseeni ja olemukseeni ja näin on aina ollut. Veimme vielä geeliteipatun pyöräni ja kypäräni valmiiksi pyörien vaihtoalueelle sunnuntaita varten. Vastaan tulivat valmentajammekin pyörineen ja päivittelimme sunnuntain säätiedotusta, Juhan sanojen mukaan tiedossa olisi ainakin taivaalta satavia jääkuutioita.
Lähdimme hotellille, jonka olin saanut juuri ja juuri varattua 11 päivää ennen kisaa. Vapaana oli huone Caribia Holiday Clubilla, tietysti hieman huonommilla ominaisuuksilla kun tulimme koiran kanssa. Kävimme kylpylässä saunomassa ja rentoutumassa. Tämän jälkeen otimme vielä pitsat huoneeseen. Rentoutuminen oli siis maksimoitu ja uni tulikin helposti.
Sunnuntai
Kisa-aamuna klo 6 herätyksestä puin nopeasti vaatteet päälle ja lähdin aamiaiselle. Hotelli oli luvannut niin sanotun kylmän aamiaisen, jossa ei olisi vielä lämmintä ruokaa tarjolla. Kuitenkin salissa olikin täysi kattaus ja iskin kynteni heti ensimmäisenä amerikkalaisiin pannukakkuihin ja siirappiin. Vielä kylkeen yksi riisipiirakka ja pari lasia omenamehua. Sain viettää aamiaisen valmennusryhmästä tutun Riikan kanssa, mikä oli todella mukavaa, kun sai heti avautua huolistaan. Säätiedotus oli vielä huonontunut illasta ja mielessämme oli, että miten se mahtaa vaikuttaa suorittamiseen.
Lähdimme hotellista hieman klo 7 jälkeen kohti kisapaikkaa. Vein tavarat paikoilleen ja tapasin Ullan ja Marin, joiden kanssa olimme käyneet tekemässä kesän omatoimiset uinnit ja jännittäneet kisaa. Lähdimme pienelle lämmittelyhölkälle kohti uinnin kääntöpaikkaa. Matka tuntui pitkältä, jopa hölkäten. Pian pitikin vaihtaa märkäpuku päälle ja valmistautua uinnin lämmittelyyn, johon oli varattu vartti Aurajoessa. Se oli positiivinen kokemus, vesi oli mukavan viileää ja vaalean vihreää väriltään. Ennen starttia otin geelin ja vettä päälle.
Uinti alkoi hypyllä laiturilta veteen, jonne päätin laskeutua jalat edellä. Upposin tosi syvälle ja tuntui että joku melkein hyppäsi päälleni. Lähdin kauhomaan ja hakemaan rytmiä, joka löytyikin yllättävän nopeasti. Uinnin keskivaiheilla alkoi sitten se kauan odotettu sade, joka ei kyllä vaikuttanut uintiin millään lailla. Vasemmalta en tuntunut saavan sujuvasti happea, joten annoin sen puolen olla ja käytin oikeaa puolta. Pitää sitten ensi kaudella saada vieroitushoitoa uima-altaassa. Matka oli ohi noin 40 minuutissa, kuten olin arvioinutkin. Ylös noustessa mieli oli virkeä ja jalat veivät kovaa kyytiä vaihtoon, aivan kuin ne eivät olisi mun omat jalat ollenkaan.
Seuraavaksi vaihdoin pyöräkamoja ja toinen linssi irtosi laseista jatkuvasti, kunnes rauhassa laitoin sen paikoilleen. Sitten pyörä mukaan ja menoksi. Reitti ei ollut minulle erityisen tuttu, joten jouduin turvautumaan kisajärjestäjien huolellisuuteen merkinnöissä. Muistin, että pyörä on hyvä aloittaa maltilla, joten tein niin. Pääsin motarille ja huomasin, että takarengas jumputtaa, jos vaihdan vaihdetta pienemmälle. Tajusin hetken kuluttua, että rengas tyhjenee ja se on pumpattava – no ei kun sitten vaan pyörä vasten motarin kaidetta ja ilmaa sisään matkapumpulla. Jatkoin pumppauksen jälkeen ensimmäistä kierrostani ja kiitin onneani, ettei kyseessä ollut rikkonainen rengas vaan luultavasti liian löysä venttiili. 90 kilometriä taittui lopulta nopeasti, vaikka sadetta riitti jatkuvasti, välillä kovempaa ja välillä lakaten. Tuomas oli koko pyörän ajan eräällä sillalla kannustamassa. Ajattelin, että onpa hän kova, kun viitsii olla motarilla sateessa ottamassa kuvia. Oli aina raikas tuulahdus kuulla tsemppihuudot. Vastatuuli oli kova menosuunnassa ja tulosuunnassa olikin lähes aina myötätuuli kirittämässä. Sykkeen pidin oletetun anaerobisen kynnyksen alapäässä, jaksoin tehdä tasaista työtä sillä ja välillä spurtata ohittaakseni. Lopussa tein Juhan antaman ohjeen mukaan loppuverran, jolloin moni sujahti ohitseni kaupunkialueella. Tätä oli vaikea sietää, sillä kilpaviettini on suuri, mutta päätin luottaa viisaamman ohjeeseen. Jalat tuntuivatkin vertyvän helposti hieman tahtia löysäämällä.
Pääsin pyöräosuuden jälkeen takaisin vaihtoalueelle ja sain laittaa lenkkarit ilman sukkia, koska en ollut laittanut juoksupussiin niitä. En antanut asian haitata vaan lähdin juoksulle. Jalat veivät tosi kovaa vauhtia ja ajattelin, että antaa sitten mennä, kun ei kerran tunnu missään.
Juoksulla oli erittäin kiva nähdä tuttuja kannustamassa ja tunnelma oli kerrassaan hyvä. Askel alkoi painaa enemmän kymmenen kilometrin jälkeen ja sain tehdä jo töitä positiivisten ajatusten ylläpitämisessä. Huomasin myös, että vatsassa loiskuu vesi ja varmaankin imeytymätön geeli. Annoin kuitenkin parhaani sykkeiden rajoissa (anaerobisella kynnyksellä) ja keskivauhdiksi tulikin 5:09, joka oli selvästi odotettua parempi. Maaliin pääsy maistui makelta ja itkukin purskahti onnesta, kun nyt sai hellittää ja olla vaan, kaiken kovan työn jälkeen.
Kuvat Turku Challenge, @tuomoliini ja @seonvillemoro
…………………………….
Lue lisää tämän kesän kisaraportteja tästä.