Herkillä
Viime viikolla kirjoitin tunnelmia meditaatiosta. Sitä edeltävät tekstit liittyivät arvomaailman pohtimiseen ja kalligrafian treenaamiseen. Näiden teemojen perusteella voi syntyä helpostikin illuusio siitä, että oon aivan zen-moodissa täällä lomautusarjen keskellä. Tai ainakin hyvin vahvasti matkalla siihen suuntaan. Joukkoon mahtuu edelleen tosi haastavia päiviä, ja kun käyn läpi kulunutta viikkoa, tuntuu että itseasiassa koko viikossa on ollut pieni alavire.
Meditaatiotreenit on jatkuneet tällä viikolla edelleen hyvällä menestyksellä ja oon onnistunut meditoimaan vähintään kerran päivässä. En tietty voi taas tietää, millanen tääkin viikko olis ollut ilman näitä hengittelyhetkiä, mutta meditoinnista ja muista lempparipuuhista huolimatta viikkoon on mahtunut jotenkin tosi paljon henkistä taistelua. Lähinnä itseni ja päässä asuvien peikkojen kanssa.
Puhuin parille ystävälle siitä, että oon ollut tällä viikolla jotenkin tosi herkillä koko ajan. Yhtenä päivänä kyyneleet nousi silmiin, enkä oikein edes ymmärtänyt miksi. Moni komppasi täysin ja todettiin, että tällä viikolla on selkeästi ollut taas jotain tunteita nostattavaa pölyä ilmassa. Toisaalta oli taas helpottavaa kuulla, että en oo ainoa – poikkeustilan arki koettelee mieltä kyllä ihan uudella tavalla.
Ymmärryksen etsiminen
Vaikka perusfiilis on ollut koko viikon ihan hyvä, huomaan silti että oon ollut siis tosi paljon herkempi ja jotenkin levottomampi. Vähän kun tuntosarvet ois ollut jollain tavalla koko ajan valmiina vastaanottamaan jotain mihin reagoida. Huomasin esimerkiksi, että tällä viikolla on ollut vaikeempaa sietää sitä, että suuri osa läheisistä ei oo ihan samalla tavalla tavoitettavissa kun itse oon. Täysin lomautettuna kun on vaan kourallinen omasta lähipiiristä, tää poikkeuksellinen arki on kuitenkin aika erilaista riippuen missä tilanteessa kukin on.
Koen, että elän hetkessä nyt paremmin kun pitkään aikaan, koska saan täyttää päivät pääasiassa oman mielen mukaan. Kääntöpuolena tässä on kuitenkin esimerkiksi, se että on yllättävän vaikea ymmärtää omasta tilanteesta katsottuna muiden vaikka työn täyttämää arkea ja sen tuomia ärsykkeitä ja murheita. Oon pystynyt etenkin tällä viikolla aistimaan ystävien kanssa käydyissä keskusteluissa esimerkiksi tosi helposti sen, jos toinen osapuoli ei oo ollut ihan siinä keskustelussa mukana. Sen aistii kyllä helposti muutoinkin, mutta varsinkin nyt kun pystyy itse olemaan ihan eri tavalla läsnä. Täysin normaali tilanne itselläkin tavallisessa arjessa, enkä todellakaan oo työviikkoina mikään läsnäolon mestari. Järjellä ajateltuna ymmärrän sen tosi hyvin, mutta tällä tahmaviikolla sitä on ollut tosi vaikea sietää.
Eli siitä huolimatta, että tunnelma on ollut periaatteessa viime päivinä ihan hyvä, huomaan, että mun on pitänyt tsempata jotenkin normaalia enemmän, jotta en esimerkiksi heti ala paasata sen oman huonon fiiliksen kautta ystäville. Oon tsempannut ja yrittänyt miettiä asioita sen kautta, että kukaan omista läheisistä ei varmasti tahallaan halua aiheuttaa ikävää fiilistä. Koko tilanne on vaan tosi outo ja arki kuitenkin tosi erilaista. Oon tämän myötä onnistunut kuitenkin aiheuttamaan itelleni tällä viikolla monta pientä pahan mielen hetkeä, kun en ookaan löytänyt oikein sopivaa keinoa purkaa fiiliksiä – kirjottaminen onneksi jeesaa aina vähän. Yritin eilen päästä nyyhkyleffan kautta jopa sellaseen puhdistavaan moodiin, mutta mun leffavalinta (The lucky one) ei ollukaan niin surullinen mitä odotin! 😅 Muita masokisteja, jotka toisinaan katsoo nyyhkiksiä vaan sen vuoksi että saa kunnolla itkeä?
Fiilikset kulkee aalloissa
Yritin miettiä millaset asiat on saattaneet omaan fiilikseen vaikuttaa sen lisäksi, että nyt tuntuu olevan jotain tunneailahtelua ilmassa muutenkin. Keksin yhdeksi isoksi syyksi ainakin useamman huonosti nukutun yön, mikä ei varmasti ainakaan helpota tilannetta. Viikkoon mahtuu myös monta harmaata sadepäivää, mikä vetää mielen vähän alakuloon. Nyt on esimerkiksi aivan erilainen fiilis kun aurinko paistaa. Naisena toki muutoinkin mielialavaihtelut ihan tuttua juttua, valitettavasti. 🙈
Ehkä tarvitaan välillä yksi tahmaviikko, jotta seuraava viikko sujuu taas kivemmissa tunnelmissa. Ensi viikolla siis toivottavasti taas uudet kujeet. Tai ainakin uusi tunnelma.
Hanne