Uusia alkuja
Uudet tuulet on ihana asia. Samalla kaikki uusi yleensä vähän jännittää ja toisaalta myös väsyttää. Tällä viikolla koulu alkoi virallisesti ja kurssit lähti käyntiin. Toistaiseksi jokaisella mun valitsemalla kurssilla on ollut ennakkotehtävä, ja työskentelymetodit vaikuttaa olevan tosi itsenäisiä – tarkoittaen siis paljon taustatyöskentelyä oppituntien välissä. Tajusin ekalla tunnilla, että opiskeluun orientoituminen tulee todella vaatimaan sekä aikaa että kärsivällisyyttä.
Istuin ekalla tunnilla kotona Zoomin ääressä pienen ahdistuksen vallassa, kun tuntui etten ollut todellakaan kartalla siitä mitä kaikkea kurssin aikana pitäisi tehdä. En myöskään oikein meinaa jaksaa edes keskittyä varttia pidempään – en tunnilla, mutta en myöskään itsenäisesti opiskellessa. Hommaan täytyy löytää ehdottomasti omat rutiinit. Etänä opiskeleminen tuo tilanteeseen tietty omat haasteensa, kun kotona on helppo harhautua hetkeksi aivan muihin juttuihin. Luulen, että mun on pakko alkaa tehdä erillisiä opiskelutuokioita jossain muualla, kun kotona, niin on pakko keskittyä olennaiseen.
Palasin tällä viikolla myös salitreenien pariin melkein kolmen vuoden tauon jälkeen. Sekin jännitti! Sali oli entuudestaan tuttu, mutta jotenkin sitä kuitenkin jännäsi sitä muistaako miten kaikki toimiikaan. Oon aikasemmin lisäksi ollut niin laite-orientoitunut treenaaja, että mulle tehty treeniohjelmakin vähän mietitytti, koska nyt treenaan lähes kokonaan vapailla painoilla. Siitä huolimatta että ohjelma ja liikkeet käytiin yhdessä ammattilaisen kanssa läpi, jännitti kun pitikin yksin suorittaa.
Kaikesta on selvitty ja joka kerta kun itsensä ylittää pienestikin, olo on helpottunut ja vähän jännällä tavalla voimaantunutkin. Tulee se fiilis että jes, mähän handlasin tän homman. Lihakset on olleet nyt pari päivää niin kipeät, että ilmeisesti tein salillakin jotain tosi oikein – ja mä vielä otin tosi iisisti liikkeiden ja painojen kanssa. Lihaksistolla on ainakin varaa kehittyä ja salitreenaaminen on kyllä siitä kiitollista hommaa, että kehityksen huomaa aika nopeastikin. Parit ekat kerrat tulee varmaan menemään vielä sellaseen pieneen säätämiseen, ennen kuin hommasta tulee rutiinia, mutta vitsi kun oli ihanaa olla salilla pitkästä aikaa.
Treenit jäi aikoinaan pienen traumakokemuksen myötä (lähdin melkoisessa shokkitilassa salille, mutta shokin lauetessa ja suuren surun vyöryessä päälle iski pieni paniikkitila, jonka keho sitten muisti vielä pitkään – keho on mieletön!) ja oli mahtavaa huomata, ettei traumasta ollut enää jälkeäkään. Oli mahtavaa olla salilla ja odottelen jo innolla seuraavaa treeniä.
Symppistelyä ja sanattomuutta
Viikon kulttuuriannokset tuli nautittua jokseenkin kahden ääripään merkeissä. Perjantaina kipaisin pikaisesti kurkkaamaan Kansallismuseon Muumit 75 -näyttelyn tunnelmia (museoon vapaa sisäänpääsy perjantaisin klo 16-18!) ja aiemmin viikolla päätin viettää ”kevyen” pienen leffatuokion, kun huomasin, että Joker oli ilmestynyt Netflixiin.
Muumi-näyttely oli mielettömän symppis ja herätti ihania muistoja – Joker sen sijaan veti aivan sanattomaksi. En oo tainnut pitkään aikaan katsoa leffaa, jonka jälkeen tekee mieli vain tuijottaa sanattomana seinää. Tuntuu, etten oikein vieläkään osaa pukea ajatuksia sanoiksi. Joaquin Phoenixin näyttelijäsuoritus mykisti ja leffan kantava teema kosketti. Yksi ehdottomasti parhaimmista tänä vuonna katsomistani leffoista!
Museovisiittiin liittyen sellainen huomio, että vallitseva koronatilanne oli huomioitu tosi hyvin. Käsidesiä löytyi riittävästi ja näyttelyyn päästettiin kerralla vain tietty määrä ihmisiä sisään. Vierailin tällä kertaa museossa tosiaan ilmaisen sisäänpääsyn aikaan, joten en tiedä mikä tilanne on normaalisti. Muumi-näyttely tuntui kiinnostavan monia ja paikalla oli toki paljon pieniä joka suuntaan sinkoilevia lapsia – turvaväleistä ei siis ihan voi mennä takuuseen vaikka asiakkaiden määrää rajoitetaankin. Mutta mulla oli paikalla ihan turvallinen fiilis.
Sunnuntaiaamu on ollut Helsingissä ainakin tosi harmaa ja sateinen. Mun ajatukset aamulenkistä siirtyi aika nopeasti sivuun ja oon sen sijaan viettänyt hidasta aamua siivoilun ja leipomisen merkeissä. Innostuin laittamaan sämpylät tulille ja pääsen kohta niiden kimppuun. Oikeastihan mun pitäisi keskittyä niihin kouluhommiin, koska huomenna taitaa olla taas seuraavan tehtävän palautus – orientoitumisessa on tosiaan haasteita. Saattaa johtua myös toki tästä jo ikuisuuden jatkuneesta lomautuksesta. Siitä huolimatta, että olin (ja olen edelleen) tosi innoissani koulusta, asiat jotka on pakko tehdä, tuntuu toistaiseksi vielä ikäviltä. Tai ehkä kurssi ei vaan oo vielä vienyt mukanaan.
Eiköhän se tästä. Yritän muistaa olla itselleni vähän armollisempi, enkä heti ekana arvostele sitä missä en onnistu tai missä voisin vielä parantaa. Ja tärkeä Note to self on tietenkin se, että itseäni vartenhan mä kouluun hain ja itseäni varten myös opiskelen.
Leppoisaa sunnuntaita!
Hanne
