Sateisen sunnuntain tunnelmia


Tänään on tullut vietettyä kunnon sadepäivää. Söin sokeriöverit, nukuin päikkärit ja olen viettänyt aikaa enimmäkseen Netflixin ja äänikirjojen parissa. Päänsärky on ollut inhottavana seuralaisena lähes koko päivän ja mietin, onko oikeasti nykyään pari viinilasillistakin jo liikaa. Turistiin eilen ystävien kanssa monta tuntia, join samalla pari lasia viiniä ja nyt päivä on näyttänyt hyvin vahvasti perinteiseltä dagen efteriltä. Päänsärky voi toki johtua myös useammasta huonosti nukutusta yöstä tai sitten on myönnettävä, että vanhuus ei tule yksin.

Olen ollut keskiviikosta lähtien lomautettuna eli viides vapaapäivä on jo menossa. Hassua kun on vielä aiempaakin enemmän aikaa. Tieto siitä, että vapaa-aikaa tulee nyt olemaan enemmän kuin pitkään aikaan toisaalta innostaa, mutta toisaalta myös mietityttää. Mietin hajoaako pää vai keksinkö oikeasti tekemistä ja projekteja työstettäväksi niin pitkäksi aikaa? Tällä hetkellä tekemisten lista näyttää onneksi vielä kivalta ja mukavan pitkältäkin.

Kesäfiilistelyä

Olen usein haaveillut kouluaikojen pitkistä kesälomista. Sitä on tullut pohdittua mihin kaikkeen ryhtyisikään, jos yhtäkkiä annettaisiin useampi kuukausi vapaa-aikaa. Toisaalta kyseisiin lomahaaveisiin ei toki sisälly omaehtoiset karanteenit ja muut eristys- ja rajoitustoimenpiteet, mutta onneksi kaikki tekeminen ei ole vapaasta liikkumisesta kiinni.

Intouduinkin haaveilemaan tällä viikolla kesästä. Mietin mitä kaikkea ihanaa kesä mahdollisesti tuo tullessaan, vaikka sitten pitäisikin elää edelleen rajoitetumpaa elämää ja suuret kesätapahtumat jäisivät kokematta. Kesä on niin paljon muutakin; aurinkoa, lämpöä, mansikoita ja uusia jäätelömakuja. Hetkessä elämistä ja pienistä asioista nauttimista. Siihen, jos johonkin tämä vuosi meitä toivottavasti vielä vahvemmin opettaa. Kaikki turha on jo karsiutunut pois ja jäljelle jää toivottavasti ne tärkeimmät asiat – ainakin niin, että tietää mihin haluaa arjen normalisoituessa panostaa enemmän. ❤️

Rutiinit rutiinittomuuteen

Päätin suosiolla ottaa tämän ekan lomautusviikon täysin möllöttelyn kannalta ja toivottaa tylsistymisen tervetulleeksi. Näin on todella tullut tehtyä ja olen taas täysin valmis aloittamaan tulevan viikon uusin energioin. Saan toivottavasti jotain fiksuakin tehtyä.

Ennakoin aiemmin mahdollisen möllöttelyyn jumiutumisen ja loin itselleni hyvin rennon lomautuslukkarin, jotta saan toivottavasti päiviin jonkinlaista rakennetta erikoisesta tilanteesta huolimatta. Ei kuitenkaan mitään kaikkien mahdollisten verkkokurssien suorittamista, vaan niitä juttuja, joihin oikeasti on halunnut jo pitkään syventyä, mutta ajan- tai energianpuute on ollut esteenä. Ja tietty mukana on myös ulkoilua ja liikuntaa, jotta arki pysyisi toivottavasti kuitenkin sopivan aktiivisena kaikesta huolimatta. Jää nähtäväksi miten homma toimii käytännössä! 😊

Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella pääsiäinen on ollut kaikesta huolimatta rentouttava! 😊

Kivaa sunnuntai-iltaa!

Hanne

Viimeksi: Ankean viikon ilahduttajat

Hyvinvointi Ajattelin tänään

Ankean viikon ilahduttajat


Tiedän nyt vähän toistavani tätä samaa levyä, mutta kulunut viikko on ollut valitettavan haastava. Mieli on ollut enemmän siellä miinuksen kuin plussan puolella. Vaikka oon viime aikoina onnistunut tosi hyvin päivittäin listaamaan pieniä kiitollisuuden aiheita, tällä viikolla kiitollisuuskirjanpitoon ei ole tullut yhtäkään merkintää.

Tällä viikolla selvisi, että lomautus on edessä ja oletettavasti myös pitkä sellainen. Varsinainen lomautusimoitus kilahtaa sähköpostiin ensi viikolla, minkä jälkeen hyvin pikaisesti olenkin Out of office X-määrän aikaa. Ahdistus vei hetkellisesti aivan 6-0, mutta tällä hetkellä tilanne taitaa onneksi olla jo tasan.

Mielen myllerrystä ja tunteiden vuoristorataa on varmasti edessä tulevina viikkoina, mahdollisesti toki kuukausinakin, mutta kuitenkin uskon että tilanteeseen tottuu ja jollain tapaa ehkä turtuukin. Vaikka talous ja tälle vuodelle kaavaillut säästösuunnitelmat ottavatkin nyt ison osuman, oon aidosti onnellinen siitä, jos sekä oma että läheisten terveys selviää kolhuitta. Siitähän tässä kuitenkin on kyse, rahakin on lopulta vain rahaa.

Tämä nyt siis itsellekin muistiin – huonoina päivinä ja ahdistuksen keskellä tätä on vaikea muistaa.

Vaikka eivät sinne kirjanpitoon päätyneetkään, viikkoon mahtui monta ilahduttajaa.

  • Pitkät puhelut ystävien kanssa 
  • Ystävän aka. ninjan lailla liikkuvan koronalähetin tuoma kukka- ja herkkuylläri ovella (kukan nimesin Onervaksi, hän on upea orkidea)
  • Kevään saapuminen, vaikka okei, pieni tuomiopäivän lumimyrsky tässä viikolla kävi kylässä
  • Call me by your name – elokuva, josta juuri saamani tiedon mukaan on tulossa jatko-osa! En ihan vieläkään oo selvinnyt leffasta; kaunis niin visuaalisesti kuin tunnelmaltaankin ja mielettömän koskettava + ihanat musiikit. Jos ei käynyt selväksi, niin suosittelen.
  • Mulle toimitetut lukuisat koiraterveiset. Jos nykyisessä kodissa lemmikit olisi sallittuja, olisin ihan varmasti jo ottanut koirakaverin, mutta ehkä toisaalta parempikin että koirakaverin ottaa sitten ”normaalissa” elämässä – ja tietenkin asuntoon, jossa lemmikit on ok
  • Tukiverkko, joka on toistuvasti hokenut mulle että en ole yksin, apua on tarjolla ja tästä selvitään kyllä

Paljon hyviä juttuja, joita en yksinkertaisesti nähnyt viikolla ollenkaan samalla lämmöllä kuin tällä hetkellä. Tunteiden vuoristorataa on tosiaan varmasti edessä ennen kuin mieli todella sopeutuu. Odottaminen ja epätietoisuus on ehdottomasti se kaikkein pahin ja uuvuttavin vaihe – kun asioita saa edistettyä omalta osaltaan, saa taas edes sen pienen kontrollintunteen elämäänsä ja mielikin toivottavasti rauhoittuu.

Listasin jo muutamia projekteja kohta alkavalle vapaa-ajalle, ja päätin myös alkaa opetella yhtä uutta taitoa, johon olen halunnut perehtyä jo pidemmän aikaa. Siitä lisää tuonnempana, kun tarvikkeet saapuu! 😊

Aurinkoista sunnuntaita!

Hanne

Viimeksi: Tällä viikolla iski kaaosväsymys

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään