Uuden vuoden uudet kaverit


Vuoden viidennestä päivästä näyttäisi tulevan aurinkoinen ja puhelin näyttää lämpötilankin olevan jopa miinuksen puolella. Aurinkoista talvipäivän tuntua tammikuu kyllä kaipaakin ja Helsingissä paistoi aurinko myös eilen – i h a n a a! Valo antaa mielettömän määrän energiaa ja tuntuu, että yhtäkkiä koko kaupunki on liikkeellä – itsehän tosin nautin energiapiikistä enemmänkin hoitamalla siivousurakkaa kotona. Jospa tänään ottaisi päivän enemmän ulkoilun kannalta.

Vietin eilen somevapaan päivän ja tarkoituksena oli pitää tänään täysin puhelinvapaa päivä, kunnes muistin että tänäänhän on blogipäivä, enkä jaksa avata konetta. Sallin tänään siis itselleni aamu- ja iltasomettamiset sekä blogin päivittämisen. Muutoin tekemistä on löydettävä muualta.

Eilen yllätyin taas siitä miten paljon aikaa etenkin vapaapäivässä tuntuu olevan, kun päättää jättää somessa roikkumisen pois. Omalla kohdalla erityisesti Instagram on melkoinen aikasyöppö. Haluaisin muuttaa käyttöä enemmän siihen suuntaan, että katson päivitykset kerran aamulla ja toisen kerran illemmalla – päivitetyt stooritkaan kun ei mihinkään katoa, vaikka niitä ei näkisi heti.

Uutta somettamisen suuntaa hain jo viime vuoden puolella, mutta siitä huolimatta luvassa vähän nyt näitä New Year, New Me -juttuja, kun kerran alkuun pääsin. Jännä juttu sinänsä, että yleensä syksy edustaa mulle enemmän uuden alkua kun uusi vuosi, mutta tavoitteita  päivitän kuitenkin mieluummin vuodenvaihteessa. Tai ylipäänsä mietin, mitä toivoisin tulevan vuoden sisältävän ja mitä asioita haluaisin jättää taakse. En tee uudenvuodenlupauksia, mutta pieniä tavoitteita tykkään tulevaan vuoteen asettaa itselleni kyllä.

Uusi vanha kaveri: Bujo

Tavoitteiden tueksi rakensin pitkästä aikaa itselleni bullet journalin. Kokeilin ”bujoilua” jo kerran aiemmin, mutta into loppui hyvin nopeasti. En oikein saanut ideasta kiinni ja löytänyt päivittämiseen omaa tyyliä. Noudatin liian orjallisesti perinteisen bullet journalin ajatusta, joka ei oikein omiin tarpeisiini sopinut. Muistaakseni tuolloin kurkkasin vain tämän sivun ja erityisesti sivulla olevan videon ja aloin toteuttaa – nyt Pinterest on täynnä hauskoja ideoita ja Facebookissakin toimii varsin aktiivinen bujoilijoiden ryhmä, joista saa kivan määrän inspiraatiota.

Oma bullet journal on kunnon sekametelisoppa, joka sisältää kalenterimerkintöjen lisäksi ison läjän listoja (joita rakastan) ja muita sellaisia asioita, joita haluan arjessani seurata. Tavoitteenani on siirtää useassa eri paikassa olevat listat ja To do:t yhteen paikkaan ja selkeyttää sitä kautta ajatuksia ja ehkä samalla myös ajankäyttöä. Ehkä suurimpana tavoitteena on kuitenkin testailla eri tapoja ja tyylejä ja löytää se itselle fiksuin tapa päivittää bullet journalia. Oma bujo on vähän sellainen kalenterin, päiväkirjan ja scrapbookin yhdistelmä. Elämä yksissä kansissa. Puhelimen kalenteri tosin huolehtii edelleen parhaiten aikatauluista ja bujo tukee enemmänkin pään sisällön järjestelemistä.

Toivottavasti bujoilun into pysyy tällä kertaa pidempään kuin kaksi viikkoa – näin alkutekijöissä ollessa voin ainakin todeta, että elämä tuntuu toistaiseksi jotenkin organisoidummalta ja lisäksi sivujen rakentaminen ja koristelu on olllut todella rentouttavaa. Vastaa täysin esim. värityskirjojen ja itsellä myös kirjoittamisen rentouttavaa vaikutusta, ja saatan uppoutua sivujen pariin helposti tunniksikin. Jos into jatkuu ja bujosta tulee pidempiaikainen kaveri, voin kirjoitella tästä lisää.

Täysin uusi kaveri: älykello

Älykelloa olen miettinyt pitkään ja jahkaillut jo monen kuukauden ajan useamman eri vaihtoehdon välillä. Halusin saada parempaa dataa askelista, liikkumisesta ja nukkumisesta ja lopulta kuitenkin myös muut ”älyominaisuudet” mukaan, enkä siis päätynyt siksi esimerkiksi tavalliseen aktiivisuusrannekkeeseen. Kellon data ei tietenkään ole välttämättä ihan 100% varmaa, mutta kyllä se jonkinlaista suuntaa antaa – viime yönä olen kellon mukaan nukkunut syvää unta vain puoli tuntia mikä vähän huolettaa. Olokin on kieltämättä vähän tokkurainen, vaikka määrällisesti nukuin mielestäni hyvät unet.

Saadun datan pohjalta on kiva lähteä tekemään tietoisia ratkaisuja arkeen esimerkiksi juuri unenlaadun parantamiseksi. Uni kun vaikuttaa aivan kaikkeen ja on ehdottomasti toimivan arjen perusta. Olen heikkouninen ja kärsinkin pitkään (ennen viime kevään uupumusta) pitkästä huonounisuuden jaksosta, joten nykyään todella vaalin hyviä yöunia. Yritän tehdä kaikkeni, jotta saisin pidettyä nukkumisen hyvällä tasolla – riittävä kokonaisunen määrä esimerkiksi on arjessa ihan välttämätön, jotta jaksan.

Näistä uusista kavereista olen tällä hetkellä todella innoissani ja tuleva vuosi näyttää millaiseksi meidän ystävyyssuhde kehittyy. Ehkä vuosi tuo tullessaan myös uusia ihmiskavereita, mutta nykyisille elämän ihmisille pyrin joka tapauksessa tänäkin vuonna antamaan riittävästi aikaa.

Aurinkoa päivään!

-Hanne

Viimeksi: Vuoden paras asia yllätti

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

Vuoden paras asia yllätti

Uuden vuosikymmenen lähestyminen on saanut mietteliääksi. Väkisinkin on tullut pohdittua yksin ja yhdessä ystävien kanssa mitä kaikkea menneen kymmenen vuoden aikana onkaan tapahtunut ja mitä on tullut koettua. Paljon käänteitä ja kasvua. Iloa ja surua. Jokunen ystävyyssuhdekin täyttää jo kymmenen vuotta, vaikka tuntuu siltä että juurihan sitä vasta tutustuttiin.

Menneeseen vuoteen on mahtunut yhtälailla paljon iloa ja surua sekä suuria oivalluksia. On ihana todeta, että

  • Olen pysynyt pääosin terveenä
  • Olen saanut nauttia kauniista (joskin omaan makuun hieman liian helteisestä) kesästä
  • Nautin myös super-kauniista syksystä – syksyllä havahduin siihen miten kaunis ruska meillä olikaan ja tunsin pitkästä aikaa itseni aidosti energiseksi
  • Kävin Krakovassa ystävän kanssa ja toteutin samaisella matkalla jo kauan mielessä olleen vierailun Auschwitziin
  • Mikä tärkeintä, olen ottanut aikaa myös itselleni. Toisaalta tietoisesti, toisaalta pakotettuna.
Niin monena vuonna Lux Helsingin valotaideteoksiin tutustuminen on jäänyt ajatuksen tasolle, mutta tänä vuonna se vihdoin onnistui. Olihan ne upeita!
Auringonlaskut on yksi mun lempparikuvauskohteista – talvella saa suhteellisen helposti napattua myös talteen upeita auringonnousuja. Turinatuokion kansikuva syntyi jo vuoden alkupuolella, kun melkein itkeätirautin tätä katsoessa työmatkalla.
Vuodet vierii – kunnon mummofiiliksen aiheutti tänä vuonna kummitytön konfirmaatio, jossa sain kunnian olla mukana niin siunaamisen kuin rippiristinkin kautta. Ajattelin, että risti saa näyttää hieman myös kummitädiltä ja siitä syystä valinnaksi valikoitui hieman perinteisestä poikkeava koru.

Vuoden tuomat opit

Tällä vuodella on ollut tosi suuri  merkitys nimenomaan henkisen kasvun kulmasta katsottuna, sillä vuoteen mahtuu eräs erittäin käänteentekevä ja opettavainen kokemus; uupumus. Kun kävin vuoden hetkiä läpi valokuvien ja videoiden kautta, pystyin kiitollisena toteamaan, että vuoteen on mahtunut paljon ihania hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa. Kauaskantoisimmat seuraukset on kuitenkin varmasti alkuvuoden uupumuskokemuksessa. Kokemus oli raskas ja pelottavakin, mutta kuitenkin niin tärkeä. Niin moni asia ajatusmalleissa loksahti uusiin uomiin kokemuksen myötä.

Uupumuksen myöntäminen havahdutti siihen miten loppu oikeasti olin – pienikin kävely hengästytti ja sydän hakkasi ilman mitään syytä vielä parin viikon sairasloman jälkeenkin. Tämä kuva on napattu sairaslomalla äitini luona keväisestä puutarhasta, jossa olin nautiskelemassa iltapäiväkahvista kun sydän yhtäkkiä alkoi takoa – pelotti ja samalla tajusin että vaikka mieli osaisikin rauhoittua, keho vaatii aikaa.
Sairaslomalla ollessa tuli ”otettua takaisin” menetettyä aikaa ja menetettyjä kokemuksia, ts. tehtyä sellaisia asioita, joille ei ollut uupumuksen sumussa aikaa – tai lähinnä energiaa. Luin kirjoja, katsoin leffoja ja sarjoja, vietin aikaa luonnossa, kävin museoissa, näin ystäviä ja perhettä. Tein asioita, joilla sain sysättyä kuormittavia asioita kauemmas mielestä.

Uupumuksesta itsessään en ole varsinaisesti kiitollinen. Uupumus kun viestii kuitenkin liian suuresta kuormasta, oli se sitten töiden tai vapaa-ajan tuomaa. Uskoisin että useimmiten uupumus syntyy näiden molempien kuormittavuuden summasta. Sellaista ei toivo kenellekään, vaan tärkeintä olisi tietenkin löytää omaan arkeen hyvä balanssi. Uupumuksen syitä en tässä kohtaa sen syvällisemmin avaa, mutta se, että pystyin antautumaan uupumukselle ja myöntämään voimien olevan loppu, on asia josta olen tämän vuoden osalta aidosti kiitollinen. Se kertoo elämän kantavista tukipilareista ja vapaudesta olla myös heikko. Samalla uskon, että näin oli tarkoitus tapahtua.

Uupumuksen myöntämisestä ja siitä seuranneesta reilun kuukauden levosta on seurannut vain ja ainoastaan hyvää. Tunnen itseni paremmin ja omat rajat ovat taas aiempaa vahvemmat. Osaan sanoa matalammalla kynnyksellä ei. Osaan ottaa aikaa itselle silloin kuin siltä tuntuu. En koe suurta tarvetta enää selitellä päätöksiäni. Kuuntelen useammin intuitiotani ja menen fiiliksen mukaan. Opittavaa on edelleen, mutta uupumuksen myötä näissä on tullut otettua valtava harppaus.

Hassua sinänsä huomata, että heikkoudelle antautuessa syntyikin vahvempi minä. Ei heti, mutta ajan kuluessa. Uupumus on ollut kokemuksista yksi pelottavimmista, mutta samalla myös kasvattavin. Mietinkin että voinko edes sanoa uupumuksen olevan se tämän vuoden merkittävin ja paras juttu, mutta niin se taitaa vähän olla. Selkeä käännekohta, jonka ansiosta pian alkava vuosi on jo toivottavasti energisempi ja värikkäämpi.

Kesälomalla oli ihanaa huomata, miten saikun (ja myös saikun jälkeisen lyhennetyn työajan) vuoksi kesäloma ei alkanutkaan totaalikoomalla, vaan oli energiaa tehdä ihania kesäisiä juttuja heti loman alusta alkaen – kuten esim. käydä pitkästä aikaa kesäisessä Porvoossa.
…tai turisteilla omassa kotikaupungissa vähän lisää. Helsinki-turistina tulikin oltua huomattavasti enemmän kuin aiemmin tänä vuonna!

Kesän loppupuolella havahduin ensimmäisen kerran pitkään aikaan siihen, että olo alkaa olla normaali. Pari viimeisintä vuotta on ollut melkoista tahmaa ja isoja asioita on tullut käsiteltäväksi pakolla – siksi uupumus ei olekaan mikään ihme ja tajusin syksyllä, että suurimpien mielen kuormittajien käsittelyä ei todella voi pakottaa. Kaikki vaatii aikansa. Pääasia kaikessa koetussa on se, että henkisesti voin pitkästä aikaa sanoa olevani taas vähitellen oma itseni.

Ei siis se kevyin vuosi – tai vuosikymmen. Mutta Elämää isolla E:llä, sitä se on ollut.

Mahtavaa vuodenvaihdetta!
Ensi vuoden puolella taas uudet kujeet!

Hanne

Viimeksi: Kaksi yötä jouluun on

Hyvinvointi Hyvä olo Ajattelin tänään Syvällistä