Säästeletkö sanoja?

Oon aina ihaillut ihmisiä, jotka pystyy selkeästi ilmaisemaan ajatuksensa ja tunteensa heti (eikä seuraavana päivänä niin kuin allekirjottanut). Tässä kohtaa tarkoitan nyt ajatuksia ehkä enemmän positiivisessa kun negatiivisessa mielessä. Vaikka koen, että tietynlainen filtteri on tärkeää pitää päällä keskustellessa (ettei aina sano kaikkea mitä mieleen juolahtaa), on positiivista palautetta aina ihana saada. Kauniita sanoja on aina ihana kuulla. Vaikka haluaisin olla just sellanen spontaani kehuja ja palautteenantaja, on mullakin tässä vielä paljon kehitettävää.

Mulla on parikin tällasta spontaania kehujaa tuttavapiirissä. Sen sijaan, että jään ihailemaan piirrettä yleensä pienen etäisyyden päästä, päätin ilmaista spontaanisti mielipiteeni tällä viikolla yhdelle heistä, kun hän somessa kertoili viimeaikaisista ajatuksistaan ja siitä, millaisten asioiden kanssa on paininut. Oon saanut aiemmin osani hänen spontaaneista palautteista ja mietin, että nyt on mun vuoro kirjoittaa pienet kehut hänelle. Kerroin, että oon aina arvostanut hänessä tätä nimenomaista piirrettä ja hän jos joku on saanut mut tsemppaamaan samaisen asian kanssa, minkä vuoksi viestiä yhtäkkiä kirjoitinkin. Vastaanotto oli tietenkin positiivisesti yllättynyt ja viesti toi kuulemma tosi hyvän mielen. 

Miksi usein tuntuu hankalalta antaa spontaanisti kehuja tai kiitoksia ihmisille?

Kehu ja kiitä kaveria

Viesteiltiin tästä aiheesta yhden ystävän kanssa ja todettiin, että on aika hassua miten etenkin ne kaikkein lähimpänä olevat saa harvoin kuulla asioita, joiden vuoksi ovat tärkeitä tai asioita, joita juuri heissä arvostaa. Riittääkö se, jos toinen tietää olevansa tärkeä? Osittain ehdottomasti kyllä, mutta harvassa taitaa olla ne hetket, jolloin kehuja, kiitoksia tai muita tärkeitä sanoja tulisi kuitenkaan sanottua liian usein. Harvoin kukaan kyllästymiseen asti joutuu kuulemaan jotain positiivista itsestään.

Usein esimerkiksi työelämässä keskitytään asioihin, joissa vielä voisi parantaa. Jos kehityskohteet jäävät ainoaksi asiaksi, joita itsestä toistuvasti kuulee, tekee toisinaan ihan hyvää kuulla myös sitä toista puolta. Mietittiin ystävän kanssa pitäisikö lanseerata ystävienkin kesken pidettävät kehutuokiot. Erilliset hetket, jolloin jokainen saisi kuulla millaisia ihania juttuja nostetaan esille. Monet seikat saattaa olla tosi yllättäviäkin. Asioita, joita ei ole koskaan itsessään edes ajatellut. 

(Vähän jopa naurattaa, kun mulla tulee tästä heti mieleen taannoinen Suomen Selviytyjien jakso, jossa mm. Katja Ståhlin ja Juhana Helmenkalastajan välien kiristyessä päätettiin pitää just tällainen kehujen kerho. Mutta sitä suuremmalla syyllä – jos siihen pystyttiin niinkin kireässä tunnelmassa, pystytään siihen myös omien tärkeiden ihmisten kanssa.)

Tää on aihe, joka on ollut enemmänkin mielessä jo viimeiset kolme vuotta. Läheisen yllättävä kuolema muistutti siitä, että koskaan ei voi tietää milloin yhteinen hetki jää viimeiseksi. Tai millaiset sanat jäävät viimeisiksi. Koko ajan ei tietty voi pelätä pahinta ja varoa sanojaan, mutta sen voi kuitenkin varmistaa, että läheiset edes tietävät mitä heistä ajattelee. Kannattaako sanoja oikeastaan edes säästellä?

Hanne

Viimeksi: Syystunnelmia

Kommentit (3)
  1. Mie kans...
    13.9.2020, 09:26

    Wau! Hyvä kirjoitus, ehdottomasti positiiviset kauniit sanat on tarkoitettu lausuttaviksi tai muutoin selkeesti ilmaistuksi. Kyllä minä helposti tuon julki mitä tunnen sillä hetkellä, en kehu toisia lämpimikseni tai hyötyäkseni . Kun tunnen positiivista haluan vahvistaa sitä kertomalla, se missä panttaan kehujani on se että voidaanko kehujani tulkita väärin, onko juuri minun sopiva kehua juuri kyseistä henkilöä. Hyvin vaikea laji jossa olen vielä oppilas on se miten annan negatiivista palautetta niin että se ymmärrätään positiivisena pökkäsynä parempaan suuntaan. Siinä asiassa tunnen olevani tosi tönkkö ja helposti väärin ymmärretty.
    Se on kyllä kiva idea ja kannustettava idea kun kiinnittää oikein huomiota ihan kaveri ystävä piirissäkin antamaan positiivista palautetta ja kehuja. Olen varma että se johtaa siihen että yleinen positiivisuus alkaa lisääntyyn ja negatiivinen narina vähenee, eikä muutu vatvonnaksi . Positiivinen pökkäsy voi pelastaa huonosti alkaneen aamun positiivekseksi päiväksi. Ilo ja onni syntyy pienistä asioista mihin voimme vaikuttaa , toisen ilo ja onni ei ole minulta pois, päin vastoin.

    1. Mie kans...
      13.9.2020, 09:45

      Tuli semmoinen poitti vielä mieleen että saamani palautehan ohjaa vahvasti sitä miten koen sopivaksi ilmaista itseäni, etsin positiivista henkistä kasvua, joten kaikki saamani palaute ohjaa oikealle polulle tai suonsilmään.
      Koska saamani palaute muokkaa minun ajatuksia, silloin minunkin sanoilla on vaikutusta, onnistuin ilmaisemaan itseäni haluamallani tavalla tai sitten en ,tehden itseästäni idiootin muiden ajatuksissa.

      1. Kiitos paljon ajatuksista, pistivät kyllä miettimään teemaa entistä syvällisemmin. Tää on nimittäin oikein hyvä pointti, että joskus kommentteja saattaa pantata siksi että ne voidaan ymmärtää väärin. Näin saattaa käydä etenkin sellasissa hetkissä, jollon se kommentti tulee aivan puskista. Ja pakko myöntää että tässä omassakin tapauksessa, kun sain ekan kerran yllättäen kommenttia itsestäni ja pienimuotoisen ”analyysinkin” siitä millaisena minut nähdään, oli eka reaktio ehkä enemmänkin sellanen pöllämystynyt ja vähän myös että Ethän sä edes tunne mua. Mutta kun automaattisena noussut vastareaktio suli pois, oli helpompi nähdä kommentin pointti ja todeta että no onhan tässä analyysissäkin perää. Ja sitten kun tällasia kommentteja saa, saattaa nimenomaan saada sellaista tietynlaista itsevarmuutta edistää asioita haluttuun suuntaan. En usko että positiivinen palaute menee koskaan hukkaan, vaikka viesti ei sitten ihan ekalla yrittämällä perille menisikään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *