MIKÄ VITUTTELEE?

Ei Beigeä– blogin tanjatanja aloitti vitutteluhaaseen joskus yli viikko sitten. Nyt tartun siihen tälleen myöhässä, koska en ole yksinkertaisesti jaksanut aiemmin. Minä en oikeastaan tiedä mistä oma vitutteluni tulee. Oikeastaan minulla taitaa olla vain taas mieli jotenkin alavireinen ja alakuloa on ilmassa. Asiat, jotka vituttelevat tuntuvat elämää suuremmilta, mutta en kuitenkaan edes tiedä mitä ne ovat. Tosi loogista. Ärsyttää itseänikin. Kasvattelen päässäni kärpäsistä härkäsiä tai siis en kasvata, vaan ne kasvavat itsekseen. Yhtäkkiä vain tajuan pahoittaneeni mieleni jostakin aivan järjettömästä asiasta, enkä oikein edes itselleni kehtaisi myöntää koko juttua. Tunteisiin menee ihan yllättäen sellaisia asioita, joita saattaisin pitää toisena hetkenä hyvänäkin läppänä. Tämä todentotta vituttelee.

Lisäksi vituttelee kissa, joka punkee sänkyyn. Ei siinä, saa se sinne tulla. Kunhan ei tule minun ja Miehen väliin! Eikä polje! Tottakai se siis tulee väliin ja polkee. Ääliö kissa. Sitten minä saan jatkuvasti herätä hätistelemään sitä. Välillä koittaa salakavalasti hipsiä Miehen puolelta ja herään ilkeään tuijotukseen. Vituttelee tämäkin.

Kissan ja koiran karvat. Niitä on jokikinen asunnon neliösentti piukassa. Ei auta imurointikaan. Todellakin vituttelee. Niitä karvoja on myös kehon jokaisella neliösentillä, erityisesti limakalvoilla. Ja karvojen lisäksi hiekkaa on lattialla ja sängyssä. Voi koiro! Vituttelee.

Oppari. Vituttelee. En edes avaa sen enempää.

Kipu. Jalat tappaa minut. Erityisesti jalkapohjat, jotka ei sietäisi seisomista/kävelemistä/makaamista/istumista/minkäänlaista painetta aiheuttavaa toimintaa. Tämän lisäksi polvet, sääret, nivuset ja lonkat kirkuvat liikkumista vastaan. Alaselkä alkaa kipuilla epämääräisen liikehdinnän johdosta ja pääkin tahtoisi särkeä. Lepo ei tietenkään auta, eikä liikunta. Mikään ei auta ja tuleepa väkisin mieleen, että miten ihmeessä minä teen töitä tulevaisuudessa? Toivonpa saavani tehdä esim. 70%. Vituttelee siis, fibromyalgia.

Loppuun ehkä kuvia asioista, jotka eivät vituttele.. öö koko aikaa.

20160331_111335.jpg

Karkkia. Tämä e i vituttele.

20160502_173921.jpg

Meri. Ei vituttele.

20160511_172032.jpg

Mies. Vituttelee toisinaan.

20160511_172046.jpg

Tässä kuvassa minä? aurinko? pyöreät arskat? punainen huivi? Vituttelee toisinaan.

20160516_172014.jpg

Utuiset kuvat. Joo o vituttelee nekin joskus.

20160518_123517.jpg

Mökkimaisemia. Ei vituttele.

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

PERHE?

Puhuimme eilen Miehen kanssa siitä, kuka kuuluu perheeseen ja miten me määrittelemme perheen. Kävi ilmi, että minulle ja Miehelle perhe on käsitteenä aika erilainen. Hän luokittelee perheen aikuisina, joilla on lapsi/lapsia. Tosin silti hänen perheeseensä ei kuulu isää. Minäkään en kuulu hänen perheeseensä ja minun on tosiaan myönnettävä, että jouduin työstämään ajatusta. Hän ei tosiaankaan tarkoittanut sitä loukkauksena, hänen perhekäsitteensä vain on sellainen. Minusta ja meidän lapsistamme tulee hänen perheensä kyllä.

Minun perhekäsitteeni ei sisällä biologista sukulaisuutta, vaikka siihen tietysti biologisia sukulaisiakin kuuluu, eikä se noudata ydinperhemallia. Minun perheeseeni kuuluu minulle läheisiä ihmisiä, joista on tullut minulle tärkeitä syystä tai toisesta. Lisäksi perheeseeni kuuluvat myös eläimeni. Koska Mies on ensimmäinen kumppanini, jonka olen kokenut kuuluvan perheeseeni, ja jopa olevan perheeni, tuntui raskaalta olla kuulumatta hänen perheeseensä. Ymmärrän kuitenkin kysymyksessä olevan vain termi, käsite, joka ei vaikuta suhteeseemme mitenkään.

Erikoiselta tuntuu myös se, että näin voi ylipäätään käydä. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että voisin olla jonkun perhettä ilman, että kokisin tätä jotakuta itse perheeni jäseneksi. Nyt koen jonkun perheenjäsenekseni ilman, että olen itse hänen perhettään. Ehkä ajatus olikin rankka, koska hetken jo mietin, voisiko Mies olla koko perheeni. Parempi ehkä kuitenkin pitää perhe laajempana, eikä varata vain yhden varaan.

Puheenaiheet Ajattelin tänään