Tässä iltana eräänä sain whatsappiini mielenkiintoisen viestin. Ystäväni Kiinassa otti minuun yhteyttä seuraavalla viestillä:

Voiko sun mielestä olla ystävä, vaikkei oo läsnä? Tai voiko olla läsnä jotenkin puhelimen välityksellä? Entä voiko olla ystävä, jollei kerro kaikkia asioita? Ei sellasia kävin vessassa, mut sellasia isoja joko tässä hetkessä olevia tai joitain menneisyydessä tapahtuneita isoja asioita?

Minä siinä tyylilleni uskollisesti sormet täristen ja sydän hakaten aloin kirjoittaa vastausta ja mietin, onko se nyt saanut musta jotain selville?? Kyllä, tämmösiähän sitä kysellään ihan vaan koska ollaan tosiaan saatu jotain salaisuuksia selville ja nyt halutaan kattoa ymmärtääkö toinen tunnustaa… Ihan on tässä itsetunto kohdillaan, varsinkin kun mitään varsinaisia luurankoja ei kaapista löydy.

No kuitenkin, voitte uskoa, että tämmöistä ajatusvyyhtiä oli hieman hankala lähteä avaamaan siellä whatsappissa. Sanottavaa olisi tuhannen sanan verran ja sitä sitten koitat tiivistää ymmärrettävästi sinne viestittelyyn sopivaksi.

Vastasin siis: Voi.

Ei se ystävyys katso välimatkaa, eikä paljon aikaakaan. Puhelimen välityksellä voi todellakin olla läsnä toisen iloissa ja suruissa. Kaikkia asioita ei tosiaan tarvitse tietää. Paljon pahempaa on, jos toinen on paikalla, muttei läsnä. Valehtelee tai ei kerro totuutta, jos toinen kysyy.

Se ystävyys ei nimittäin kestä, jos toinen salailee koko ajan tai ei kerro kysyttäessä totuutta. Tällaisesta käytöksestä nimittäin seuraa luottamuspula ja se syö ystävyyden. Jos elämässä on joskus ollut jotakin erikoista/rankkaa/pelottavaa/surullista you name it, ei siitä ole pakko pystyä puhumaan. Jos se ystävyys on todellista, toista ja toisen omaa tilaa kunnioitetaan. Tosin ihan reilua on sanoa suoraan, että joo, mutta en oikeastaan halua siitä puhua. Kiva plussa on jos vielä kertoo, että miksei.

Ja nämä asiat siellä menneisyydessä, tai nykyisyydessäkin, siis sellaisia, ettei ne sen ystävän elämään vaikuta oikein mitenkään.

Itse olen kuitenkin kertojaihminen. Haluan kertoa ystävilleni oikeastaan kaiken, mitä minulle tapahtuu. Mitä minulle kuuluu miesrintamalla, sairausrintamalla, harrastusrintamalla tai muuten vaan. Kerron myös ihan mielelläni, mitä minulle kuului teininä tai lapsena. No en jokaiselle tutulle, mutta niille ystäville.

Jos kohtaan ihmisen, joka ei oikeastaan halua avautua muuta kuin nimensä ja ikänsä verran, se ei kyllä ystävyydeksi syvene. Siis jossei toinen ole valmis avautumaan vielä viikkojenkaan hengailun jälkeen. Ei nyt sentään ensimmäisen tunnin aikana tarvitse elämänsä jokaista minuuttia luetella.

Jossain vaiheessa kysyin, miksi hän minulta tätä nyt oikeastaan kysyikään. Sain vastaukseksi:

Halusin kuulla mitä sanottavaa sulla on, ku sä ajattelet hyvin.

<3