Synnytyskertomus, kesä 2012

 

Pieni ihana tyttömme syntyi kesäkuussa 2012. Nyt hän on 1 v 4 kk ikäinen ja toisen lapsemme laskettu aika on 13.3.2014. Kirjoitin edelliseen postaukseen tämän hetken ajatuksiani synnyttämisestä, ja tässä tulee nyt synnytyskertomus esikoisen, Lapsen, syntymästä.

Lapsen laskettu aika osui perheemme kannalta jännittävään aikaan. Yleensä muutamme kesäksi mökille kesäkuun alkupuolella, ja nyt jännitimme, ehtiikö vauva alkaa syntymään jo ennen suunniteltua muuttoa ja syntyykö hän siis Espoossa vai KYSissä Kuopiossa. Ehdimme kuitenkin muuttaa kesäksi mökille pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Synnytystä ja neuvolapalveluja varten meillä oli maksusitoumukset Espoon kaupungilta ja sairaanhoitopiiriltämme.

Ennen laskettua aikaa supistuksia tulee viikon välein, ensimmäiset jo kun olemme vielä kotona. Ensimmäisellä kerralla ne tuntuvat lähinnä voimakkailta kuukautiskivuilta alaselässä, mutta herättävät kuitenkin aamulla ylös sängystä. Lääkärintarkastuksessa viikolla 36 paikat ovat jo olleet hieman auki ja pehmenneet, vaikka en ole tunnistanut erityistä supistelua. Viikkoa ennen laskettua aikaa herään mökillä aamuyöllä supistuksiin, joita tulee 2-8 minuutin välein ja ne kestävät 1-2 minuuttia kerrallaan, mutta loppuvat noin kolmen tunnin kuluttua kokonaan. Supistuksista johtuen arvelen, että vauva syntyisi ennen laskettua aikaa, mutta supistuksia ei enää kuulu uudelleen. Hämmentyneenä kysyn neuvolasta lisäohjeita, alun perinhän on neuvottu, että kannattaisi lähteä kohti sairaalaa, kun supistuksia tulee 10 minuutin välein, ja minulla ne jo alkavatkin tiheämpinä. Terveydenhoitajakin arvelee synnytyksen olevan lähellä.

Laskettuna päivänä 13.6. alan olla kypsänä neljän seinän sisällä oloon ja lähdemme mökiltä Iisalmeen viettämään kaupunkipäivää. Olo on ok ja tulee käveltyä ja oltua jalkojen päällä paljon.  On virkistävää päästä vähän uusiin maisemiin.

Seuraavana päivänä 14.6. herään klo 6.20 supistuksiin. Ihmettelen, kun purentalihakset tuntuvat kipeiltä ja arvelen, että ehkä supistuksia on ollut jo jonkin aikaa, mutten ole herännyt niihin. Nousen pian sängystä, koska paikoillaan oleminen tuntuu hankalalta, ja kellotan supistuksia. Niitä tulee 2-7 minuutin välein ja ne kestävät noin minuutin, mutta ovat paljon voimakkaampia kuin edelliskerralla ja arvelen, että tällä kertaa päästään tositoimiin. Pysyn koko ajan liikkeessä, koska paikallaan oleminen tuntuu tukalalta, ja lähden mökkipihalle kävelemään. Mieli on positiivinen ja innostunut, ja alan valmistautumaan sairaalaan lähtöön. Herätän Miehen pari tuntia oman heräämiseni jälkeen sanoen, että tänään lähdetään Kuopioon. Haluan kuitenkin odottaa lähdön kanssa, kunnes olen aivan varma, etteivät supistukset lopu kesken kaiken. Mies soittaa Elokuu –bändin musiikkia ja tuntuu hyvältä jammailla musiikkiin, joten otan varmuuden vuoksi myös menevää musiikkia mukaan synnytykseen. Syön vielä aamiaista, vaikka tuntuu hankalalta keskittyä syömiseen. Mieskin kommentoi sitä katsellessaan, että taitaa minulla olla vähän tukala olo. 

Kymmenen maissa sanon, että eiköhän lähdetä, mutta kehotan Miestä vielä kastelemaan kasvimaan. Miehen puuhaillessa mökkiä lähtökuntoon menen jo istumaan autoon ja hengittelemään hypnosynnytykseen liityvää hidashengitystä eli pitkää, tasaista sisään- ja uloshengitystä. Olen rauhallinen ja keskittynyt, mutta lähtö alkaa jo tuntua tarpeelliselta. Auton ovi on auki ja katselen hyttysiä, jotka laskeutuvat auton pinnoille, mutta karttavat minua. Olo on meditatiivinen.

Viimein lähdemme matkaan klo 10.20. Supistuksia on kestänyt tähän mennessä neljä tuntia enkä ole kellottanut niitä sitten heräämisen. Miestä kiellän kuuntelemasta radiota ja keskityn itse silmät suljettuina hengittelemään ja kuuntelemaan hypnosynnytyslevyn sateenkaarirentoutusta iPodilta. Täytän lisäksi sisäänhengityksellä mielikuvissani ilmapalloja ja uloshengityksellä lähetän ne ilmaan. Matkaa on 120 km, ja hieman ennen Kuopiota Mies kysyy, mennäänkö sairaalaan vai ystävien luo, koska vaikutan hämmentävän rauhalliselta. Mennään ehdottomasti sairaalaan. KYSin aula on remontin keskellä, ja seesteisestä itsehypnoositilasta siirtyminen markkinatunnelman läpi kohti synnytysosastoa on erikoinen kokemus.

Olemme perillä klo 12, ja hetken vastaanottohenkilökunnan ihmettelyjen jälkeen – olemmehan Espoosta ja synnyttämässä Kuopiossa – kätilömme esittäytyy ja ohjaa meidät tilavaan huoneeseen. Mies lähtee pysäköimään autoa ja hakemaan sairaalakasseja, minä annan kätilölle synnytystoivelistan ja kerron, että toiveenamme on luonnollinen synnytys. Kestää jonkin aikaa ennen kuin ymmärrän olevani  esitutkimushuoneen sijasta jo varsinaisessa synnytyssalissa. Kätilö lukee synnytystoivelistamme tarkkaan ja kommentoi positiivisesti, sanoo ehdottomasti kannustavansa toivomaamme luonnolliseen synnytykseen ja pitävänsä sitä hienona, mutta muistuttaa myös, etten olisi liian ankara itseäni kohtaan. Hän on myös hyvin kiinnostunut kuuntelemastani sateenkaarirentoutusnauhoitteesta ja muista keinoista, joita haluan käyttää. Ensin hän tunnustelee vatsaani päältäpäin käsin: “Voi kuinka siro vauva! Voi miten suloinen hän on!” Klo 12.10 mitataan vauvan sydänääniä, ja koska käyrä näyttää tasaista 130 leposykettä, minua pyydetään juomaan mehua – sydänäänten kuuluisi vaihdella, jotta tiedettäisiin vauvan olevan hereillä ja virkeä. Sydänäänet vilkastuvat mehun avulla hieman. Supistuksia tulee 2-4 minuutin välein. Istun hetken lämpöpussi alaselän takana, paikallaan ollessa tuntuu hyvältä, mutta istuma-asennossa liikahtaminen aiheuttaa tukalaa oloa.

Klo 13 tehdään sisätutkimus, ja ilokseni kohdunsuu on avautunut 4 cm. Kohdunsuu on vauvan pään takana ja reuna hyvin ohut. Istun tutkimuksen jälkeen pallolle, mutta istuminen ei tunnu pallonkaan päällä kivalta, joten seison ja liikun pystyasennossa. Syön välipalaa, sisätutkimus on tuonut lisäpotkua supistuksiin ja olo alkaa olla tukalampi, joten siirryn sängylle hengittelemään ja kuuntelemaan sateenkaarirentoutusta. Tästä eteenpäin olen lähes koko ajan silmät kiinni omassa maailmassani ja ympärilläni tapahtuvat asiat eivät juurikaan rekisteröidy. Olen tallentanut muun muassa kaikenlaista tilanteeseen sopivaksi ajattelemaani musiikkia iPodiin, mutta lopulta annan vain sateenkaarirentoutuksen pyöriä toistolla taustanauhana koko loppusynnytyksen ajan. Mies tarjoaa välillä juotavaa, kätilö antaa tilaa ja tarkkailee syrjemmältä. Siirryn konttausasentoon suihkuun, jossa Mies suihkuttaa kuumaa vettä alaselkääni ja hieroo selkää, nämä tuntuvat hyvältä. Mies ihmettelee, kuinka hirveän kuumaa vettä haluan selkääni, koska selkä kuulemma loistaa helakanpunaisena. Hengitän jatkuvasti hidashengitystä, mutta ohjeistettu uloshengitys nenän kautta ei tunnu hyvältä, vaan hengitän sisään nenän kautta ja ulos suun kautta. Ajattelen hypnosynnytyksen mielikuvaa silkkinauhoista, jotka avautuvat kohdun ympäriltä, vaikka etukäteen valmistautuessa tämä mielikuva ei ole tuntunut itselleni toimivalta. Kätilö haluaa kuunnella uudelleen vauvan sydänääniä ja lupailee, että sen jälkeen pääsen ammeeseen. Supistuksia tulee 2-3 minuutin välein, mutta vauvan sydänäänet pysyvät leposykkeessä. Käyrien seuraaminen ja paikoillaan pysyminen hankaloittaa oloani, sillä muutoin keinutan lantiotani pienellä liikkeellä lähes koko ajan ja keskityn vain omaan maailmaani. Kätilö on vauvasta hieman huolissaan, koska sydänäänissä ei ilmene tavanomaista vaihtelua. Pääsen ammeeseen, jossa hengittelen, huokailen ja pyöriskelen, vesi tuntuu hyvältä. Mies käy välillä syömässä, jotta jaksaa taas olla tukenani, hypnoottinen rentoutusnauha ja kuuma, kostea ilma alkavat verottaa hänenkin jaksamistaan. Sydänääniä haluttaisiin kuunnella vielä kerran, mutta supistuksia tulee niin tiheästi ja voimakkaina, että kestää kauan ennen kuin suostun ja pystyn nousemaan ammeesta. Tälläkin kertaa vauva pysyy rauhallisena, mutta sisäreisieni hermoja kiskoo paikoillaan maatessa, olo on tukala ja alan kiemurrella ja roikkua kiinni Miehessä. Mies huomaa, että kun en seuraa sydänkäyrää vauvan sydänäänet vaihtelevat enemmän, joten laitan silmät jälleen kiinni ja rentoudun, Mies seuraa käyriä puolestamme ja alkaa tsemppaamaan minua sanallisesti, kehottaa keskittymään ja rentoutumaan, koska huomaa tukalammaksi käyneen oloni. Kätilö käy keskustelemassa sydänkäyristä lääkärin kanssa, ilmeisesti lääkärin mielestä kaikki on hyvin, koska aiheeseen ei enää palata.

Kätilö kysyy, saisiko tarkistaa kohdunkaulan tilanteen ja haluan itsekin kuulla, mikä tilanne on. Kätilö ratkeaa riemuun kohdunsuuta tarkistaessaan: “Minä niin toivoin tätä sinulle! Oi kun hienoa!” – kohdunsuu on 9 cm auki. Tämä tieto ja kätilön innostus rohkaisee minua kovasti, saan uutta voimaa. Saan vielä mennä ammeeseen tai suihkuun, mutta koska ammeeseen ei saa synnyttää tässä sairaalassa ja kun en usko enää kykeneväni nousemaan ammeesta pois, valitsen suihkun ja konttausasennon. Pian suihkuun pääsyn jälkeen poksahtaa lapsivesi ja verinen kökkäre virtaa alas viemäriin. Alkaa ponnistuttaa. Mies vetää hälytysnarusta ja kylpyhuoneeseen pelmahtaa kätilöitä, oma kätilömme saapuu hetken kuluttua. Siirryn takaisin synnytyssaliin, kohdunsuu on täysin auki ja saan luvan antaa vauvan tulla. Kätilö ehdottaa, että konttausasento voisi sopia minulle ja kokeilen sitä nojaten ylös nostettuun sängyn selkämään. Lisää lapsivettä roiskahtaa sängylle. Koen tarvitsevani lisää fyysistä tukea ja siirryn puoli-istuvaan asentoon, painan käsillä tukea alaselän alta. En pysty hengittelemään vauvaa rauhallisesti ulos kuten hypnosynnytystekniikoita käyttäen olisi mahdollista, koska vatsalihaksissani tuntuu ahdistavalta ja kipeältä kuten usein raskaudenkin aikana, haluan sen sijaan käyttää lisävoimaa raajoista vauvaa ulospäin suuntaavan voiman luomiseen, hengityksen mukana purkautuu ääntä. Haron jaloillani tukea ja jalkapohjieni alle ilmestyy kätilön olkapäät tukea antamaan. Mies on koko ajan vierelläni tukena. Kätilö tarkistaa tilanteen ja kysyy, haluanko kokeilla oman lapseni päätä, tunnen sormillani hiukset pienessä päässä ja saan taas lisää voimaa. Minulle esitellään saliin saapunut uusi kätilö, joka ottaa toisen jalkani tuettavaksi, mutta ote ei tunnu tukevalta, haron tukevampaa pintaa, Mies tulkkaa eleistäni toiveitani uudelle kätilölle. Alavatsassani alkaa tuntua väsymystä, vauvan pää venyttää alapään ihoa kipeästi, tuntuu etten jaksa. Kurkkuani kuivaa ja sattuu monen tunnin syvästä hengittämisestä. Saan kuulla, että vauvan pää on jo puoliksi ulkona ja korva näkyy, kokeilen lapseni päätä kädelläni ja tunnen odotettua enemmän päätä, pienen korvan… Toinen käsi on kuulemma poskella, kätilö kommentoi, että vauva juttelee jo. Kohta lapsi on ulkona, tuntuu “plo-o-oo-ps” ja avaan hämmentyneenä silmäni, pieni vaalea rääpäle on kätilön käsissä ja hänet lasketaan rinnalleni. Kysyn, onko hän tyttö vai poika, kätilö kysyy Mieheltä miten on, mies toteaa vauvamme tytöksi, kuten oli ennakkotietokin. “Hei Lapsi”, sanon, kutsuen vauvaa hänen omalla nimellään. Pieni ihminen itkee ensimmäisen itkunsa, katsoo minua virkeänä viirusilmänä, silmänympärykset vihaisen punaisina. Hän etsii rintaani, mutta löytää sen hämmentyneenä vasta hetkisen kuluttua, vierelleni siirrettynä. Jossain välissä jälkeiset syntyvät, ennakkotoiveeni mukaan ilman oksitosiinipiikkiä, ja minulle laitetaan kolme pintatikkiä. Pieni perheemme saa viettää ensimmäiset yhteiset hetkensä rauhassa synnytyssalin hämärässä toisiamme ihastellen ja ihmetellen. Suihkussa käydessäni pieni hentoinen vauvamme antaa näytteen mahtavista äänivaroistaan punnituksen aikana, isän ihoa vasten hän merkkaa isän solisluuhun fritsun omistusmerkikseen.

 

Lapsi syntyi klo 18.55, raskausviikolla 40+1. Hän painoin 3120 g, pituutta oli 48 cm ja päänympärys 33 cm. Sairaalasta saadussa synnytyskertomuksessa synnytyksen ensimmäisen eli avautumisvaiheen kestoksi on merkitty 11 h 45 min, toisen eli ponnistusvaiheen kestoksi 10 min ja kolmannen vaiheen eli jälkeisten syntymän kestoksi 15 min. Oma ajan- ja paikantajuni katosi hypnosynnytyksessä, enkä ole kovin tietoinen, mitä ympärilläni todellisuudessa tapahtui. Vaikka Miehen toimet on mainittu tässä vain muutamaan otteeseen, hän oli korvaamattoman tärkeä kumppani ja kanssakokija koko synnytyksen ajan. Ihana kätilömme suhtautui toiveisiimme suurella kunnioituksella eikä esimerkiksi kertaakaan kysellyt kivusta tai tarjonnut lääkkeellistä kivunlievitystä, juuri kuten olimme toivoneet. Suuri osa toivomamme luonnollisen synnytyksen onnistumisesta johtui mielestäni yhdessä käymästämme hypnosynnytyskurssista ja ennakkoon tekemistäni rentoutus- ja mielikuvaharjoitteista, joiden johdosta olin luottavainen, rento ja rauhallinen ja koin, että minulla oli välineitä selviytyä synnytyksestä toivomallani tavalla. 

Niin, ja miksi Lapsen sydänäänet pysyivät niin tasaisina koko synnytyksen ajan? Hän taisi nukkua rauhallisesti koko ajan!

 

Pauliina_aivan_viimeisillään_2012_ 007.jpg

 

Liljan_syntymä_Pauliinan_kameralla_2012_ 001.jpg

Liljan_syntymä_Pauliinan_kameralla_2012_ 016.jpg

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä

Ajatuksia synnyttämisestä

Raskauden myötä olen palannut miettimään jälleen synnyttämistä. Huomaan, että joka kerta kun luen jonkun toisen synnytyskertomusta tai muita kokemuksia synnyttämisestä, alan miettiä esikoisen synnytystä ja ajatuksiani synnyttämisestä yleensä. Aihe on selvästi minulle ajankohtainen, vaikka varsinaisesti sen aika on vasta viiden kuukauden kuluttua.

Ennen Lasta ja mitään konkretiaa yhdenkään lapsen saamisesta, kauhukuvani synnyttämisestä oli, että olisin tapahtumassa jotenkin objektina enkä yhtään kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Jos jotain halusin synnytykseltä, niin olla läsnäolevana, tiedostavana ja kokevana subjektina, kokea oman synnytykseni itseni enkä muiden kautta. Tietystikään synnytystä ei voi ennalta täysin suunnitella, mutta olen aina halunnut olla valmistautunut siihen mahdollisimman hyvin. Mikään tarjolla oleva kivunlievityskään ei oikein ole tuntunut omankuuloiselta. Miehen siskolta kuulin sitten hypnosynnytyksestä ja hänen omista hypnosynnytyskokemuksistaan ja totesin heti, että jos joskus pääsen synnyttämään, tuo voisi olla minun juttuni.

Niinpä viime raskaudessa valmistauduin hypnosynnytykseen. Tilasin Marie Monganin Hypnobirthing -kirjan, luin sitä ja kuuntelin mukana tullutta rentoutus-cd:tä. Ilmoitin Miehen ja minut myös hypnosynnytyskurssille ja kävimme kurssin muutama kuukausi ennen Lapsen syntymää. Kurssi oli hyväksi myös Miehelle, joka sai sieltä tietoa synnytyksestä sekä konkreettisia keinoja, miten olla minulle avuksi synnytyksen aikana. Itselleni oli suuri turva tietää, että Mies ymmärtää, mitä toivon synnytykseltä ja osaa olla tukenani ja turvanani itse tilanteessa. Saimme paljon sekä fysiologista että muuta tietoa synnytyksen kulusta ja opin erilaisia hengitys-, itsehypnoosi- ja rentoutustekniikoita, jotka voisivat olla avuksi lääkkeettömässä synnytyksessä ja auttaa saamaan hyvän synnytyskokemuksen.

Harjoittelin rentoutusharjoitteita koko loppuraskauden. Erityisesti kuuntelin kurssilta saamaani suomenkielistä ”sateenkaarirentoutus” -nimistä äänitettä, aluksi päiväaikaan, myöhemmin nukkumaan mennessä. Tein listoja itselleni mahdollisesti synnytyksessä sopivista apukeinoista, sekä konkreettisista (synnytystuoli, suihku, amme, hieronta…) että mielikuvista. Valmistauduin niin hyvin kuin osasin. En usko, että lääkkeetön synnytys olisi välttämättä onnistunut, jos en olisi ollut niin päättäväinen sen suhteen ja harjoitellut rentoutumista etukäteen.

Synnytys sujui hyvin: lääkkeettömästi, rauhallisesti, turvallisesti, kohtuullisessa ajassa, ilman suuria fyysisiä vammoja. Olin tyytyväinen, että olin onnistunut saamaan positiivisen synnytyskokemuksen enkä ollut kokenut sitä kovin kivuliaana tai pelottavana. Silti huomasin, muutamia viikkoja synnytyksen jälkeen, että mieleeni palautui silloin tällöin hetkiä synnytyksestä, hieman unenkaltaisina ja epämääräisinä ja etten ehkä ollut kokemuksen kanssa kuitenkaan ihan sinut. Vietin lähes koko synnytyksen ajan silmät kiinni ja omissa maailmoissani, ja ehkä osa jälkihämmennyksestäni liittyy siihen, etten ollut silloin kovin tietoinen ympäristöstäni ja Lapsen syntymähetki palautti minut takaisin normaaliin elämään jostain omasta maailmastani. 

Sain kirjoitettua synnytyskertomukseni vasta Lapsen ollessa puolivuotias. Jotenkin en osannut ryhtyä toimeen, vaan kaikki yritykseni tuntuivat niin pinnallisilta ja tylsiltä. Viimein syvennyin kirjoittamiseen ja keksin yhtäkkiä, että kirjoittaakseni minun täytyykin palata takaisin kokemuksen äärelle ja kirjoittaa preesensissä, tässä ja nyt. Ja naps, uppouduin taas synnytyksen maailmaan, jonnekin hämärän rajamaille…

Nyt kun synnytys on taas lähestyvä tosiseikka, haluan valmistautua siihen jopa edellistä kertaa paremmin. Osa hypnosynnytyksen harjoitteista jäi minulle etäisiksi, koska ne olisivat vaatineet suurempaa paneutumista. Haluan tällä kertaa tutustua niihin uudelleen ja paremmin. Vesi oli ehdottomasti tärkein elementti omassa synnytyksessäni ja tällä kertaa haluaisin synnyttää veteen, jos vain mahdollista. Ainakin nyt ja aiemman kokemuksen perusteella tuntuu siltä, että se olisi minun juttuni. Viimeksi KYSissä siihen ei ollut lupaa, mutta Jorvissa ilmeisesti se voisi olla mahdollista.

Melkein eniten tällä hetkellä jännittää ajatus siitä, että emme saisikaan perhehuonetta sairaalassaolon ajaksi. En voi kuvitella tilannetta, että Mies saattelisi minut ja vauvan synnyttäneiden osastolle ja lähtisi kotiin! Se tuntuu todella luonnottomalta ajatukselta. Tutustuminen omaan, uuteen vauvaan usean muun äidin ja vauvan kanssa samassa huoneessa tuntuu myöskin stressaavalta ajatukselta, ja kaikkien muiden vieraat käymässä. Miten siinä saa levätyksi tai rentouduttua vauvan kanssa. Miehen ja Lapsen sen sijaan toivoisin paikalle mahdollisimman paljon. Luultavasti haluaisin pian kotiin jos emme saa perhehuonetta, mutta ainahan ei ole mahdollista lähteä niin pian kuin itse toivoisi. Esikoisen kanssa emme saaneet lupaa aikaiseen kotiinlähtöön, koska hänen painonsa ei ollut noussut riittävästi. Ensipäivät oman lapsosen kanssa ovat arvokkaita ja soisin ne mieluiten meille yhdessä vanhempina ja perheenä.

Noin viisi kuukautta aikaa ennen uutta synnytystä. Sateenkaarirentoutus soi iPodissani useimpina iltoina nukkumaan mennessä, jo ihan alkuraskaudesta asti, sillä se on helpottanut välillä vaivanneita nukahtamisvaikeuksia. Muita harjoitteita alan tekemään tässä joskus. Tämä kirjoitus on myös askel kohti synnytykseen orientoitumista – omien ajatusten ja tuntemusten tunnistaminen tällä hetkellä, ajatusten suuntaaminen kohti tulevaa. Sillä yllättävän pianhan se on jo käsillä, samoin kuin oma pieni uusi vauva.

Postaan myös synnytyskertomukseni Lapsen syntymästä lähiaikoina.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Syvällistä