… sillä kun se kaipaa seuraa, se kyllä tulee itse luokse.

Näin sanoi eräs hyvä ystäväni ja kahden jo täysi-ikäisen pojan äiti.

Ja tiedättekö mitä? Tämä ystäväni sanonta taitaa kyllä pitää paikkansa. Olen huomannut, että lähestulkoon jokainen kerta kun poika leikkii yksin tyytyväisenä omia leikkejään ja olen mennyt yllättäen mukaan hänen leikkeihinsä, on poika suuttunut mulle. Hän paiskoo lelunsa pois, örisee ja lähtee paikalta pois. Pysähtyy vähän matkan päähän, katsoo mua tuimana ja örisee vähän lisää. Hän ei siis selvästikkään ole pitänyt siitä, että olen mennyt sekoittamaan hänen leikkejään. Itse olen tuntenut miten sydämeni vuotaa verta ja olen ajatellut: ” Siis hirveetä! Poika ei halua leikkiä mun kanssa, yyhyyyh. ”

Tästä hieman viisastuneena, olenkin nyt pyrkinyt pysymään pois pojan leikeistä ja seuraan häntä sivusilmällä – aina välillä johonkin asiaan hieman kommentoiden, kertoen pojalle olevani lähellä. Pojan leikkejä on todella hauska seurata sivusta ja siinä voi vierähtää pitkäkin tovi. Pojan lempparilelut on ehdottomasti autot – niin pikkuautot kuin isotkin, paloautot ja formulat. Siis aivan kaikki missä vaan on neljä rengasta. Selvästikkään poikaa ei niin kamalasti kiinnosta legot, saatika palikat. Ainut lelu mikä palikoiden saralla kiinnostaa edes vähän, on tuo Brion pelle. Siitä on hauska ottaa kaikki palat pois ja heitellä niitä ympäri huonetta. Myös sellainen leikki on pojan mieleen, kun pyydän häntä antamaan yhden palan itselleni ja sanon ” Kiitos. ” Tämä on siis huisin hauskaa ja pojasta varmaan tuntuu kivalta tehdä jotain oikein ja onnistua siinä, mitä häneltä pyydetään. Olen huomannut, että jollei poika heti välttämättä ymmärrä mitä jollain tietyllä lauseella tai sanalla tarkoitetaan, hän turhautuu – mikä on aivan ymmärrettävääkin.

Ja onhan siinä myös hyvät puolensa, että poika leikkii yksin omia leikkejään, sillä se jos jokin kehittää hänen mielikuvitustaan. Mulla nyt vaan kestää tottua siihen ajatukseen, ettei mun läsnäoloa aina tarvita. On ollut yllättävän vaikeaa käsitellä sitä ajatusta, ettei vauvani ole enää vauva vaan taapero.

Niisk.

Tässä postauksessa näette muuten päivän taaperotyylin: Autopaita muistaakseni Lindexiltä ( saatu ystävältä ) sukat ja Adidaksen pöksyt ovat serkun vanhat. Niin muotitietoista että! 🙂