missä toivoisin olevani viiden vuoden päästä?

viiden vuoden päästä mä olen viimeistä päivää 18-vuotias. tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta, kun huomenna tulee kuitenkin vasta 14 vuotta täyteen. muutama yö sitten mä näin todella todentuntuista unta siitä, millaista mun elämä voisi viiden vuoden päästä olla ja aamulla rupesin miettimään, että missä mä oikeastaan haluaisin viiden vuoden päästä olla?

ihan aluksi mun mieleen tuli koiriin liittyviä juttuja. mulla voisi hyvin mahdollisesti olla toinen koira ja toivottavasti hetasta olisi jo tullut hyppy- tai agilityvalio. niin tai miksei molemmat valiot. kumpikin mainituista jutuista olisi aivan ihania ja vaikka toinen koira toisikin mukanaan tuplamäärän melkeinpä kaikkea treenaamisesta kotona lymyileviin irtokarvoihin,niin se ei mahtaisi mitään kaikelle sille onnelliselle koiraelämälle, jota olisi myöskin tuplasti lisää!

toisena rupesin miettimään opiskelua ja omaa kämppää. opiskelusta uskallan jo aika suurella varmuudella veikata, että lukio olisi tuossa vaiheessa meneillään. toki suunnitelmat voivat aina muuttua, mutta lukio on jo monta vuotta ollut se kaikkein todennäköisin vaihtoehto. omasta kämpästä en oikein tiedä. olisi ihanaa asua omillaan ja saada tehdä omasta kämpästä juuri sellainen, kuin on aina halunntu. tämän muutoksen ajankohdan miettiminen taitaa kuitenkin tällä hetkellä olla aivan turhaa.

mä rakastan kuvia ja tekstejä matkailuun liittyen. vaikken mä tuossa vaiheessa olisi vielä mihinkään matkalle päässyt, niin kova toivo ja usko olisi siihen, että noihin aikoihin olisi monen vuoden jälkeen suunnitteilla matka jonnekin. toki tähän päätökseen voisi ilmastonmuutos jollain tasolla vaikuttaa.

kaikkien näiden mietintöjen jälkeen menin vähän hämilleni. siis olenko mä todellakin suunnitellut asioita elämästäni viisi vuotta etuajassa? olen aina pitänyt itseäni melko spontaanina ihmisenä ja tälläinen suunnittelu antoi sille aika kolauksen.

nämä asiat eivät mitä luultavimmin ainakaan kaikki pidä enää paikkaansa viiden vuoden kuluttua vastaus siihen, missä toivoisin olevani viiden vuoden päästä kuuluu seuraavasti: haluan olla siellä, missä tuntuu oikealta ja hyvältä. sellaisessa elmäntilanteessa, jossa haluan olla ja sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa haluan olla. näiden mietteiden siivittämänä lähdetään onnellisesti kohti huomisen kisoja, mutta loppuun vielä kysymys, johon löytyy yhtä monta oikeaa vastusta, kuin on maailmassa ihmisiä:

missä juuri sä haluaisit olla viiden vuoden päästä?

vastauksia olisi ihanaa saada kommentteihin <3

xxx tuuli

kuvat: Eedit

Kommentit (5)
  1. Forex may be the Foreign Exchange Market. Is actually not also since FX or Spot
    Currency. This is biggest bank financial market in the world, and is defined as also offered
    to average Joe’s like your own family me. With online trading
    now so huge, anyone can increase income amounts.

    To influence you how the trade are really the you can plan to access the live trade accounts report
    their own account one. No one has done this before.
    The Leo Trader Pro guys are so fed at the top of the forex scams they want show theyrrrve not in particular.
    live22 free credit access is of the methods to do this.

    Well are usually attracted by marketing copy that promise riches with low risk, but however the because
    they came from tell them this market them the secrets, don’t
    trade themselves they make their money selling curriculums.

    Most traders will examine their $1,000 and believe they
    could easily risk $200 per trade. Surely they would have a winning trade before they lost 5 trades in a row, good?

    This mentality will absolutely allow you to get killed. Even professional traders don’t risk more than 5% of their
    accounts on the trade, why do choice you need to have
    to?

    Most online Forex trading strategies or platforms will be ’execution only’ systems.
    This means that they will carry out your orders, and often will not offer any
    advice at all of the. You can tend to work the consultant using the brokerage firm, but that always costs
    a tremendous deal more and can slow trading down too.

    The Currency forex market is where your currencies from around
    earth are sold back. Yes, you buy and sell currency very much like it’s
    a merchandise. Unlike the stock exchanges, this companies are only accessed online.
    Currencies are traded in an analogous fashion as stocks.

    Is it better cord less mouse with live prices or delayed
    prices? Where do you get them? Many online trading websites
    provide their clients with live currency charges.
    A number of them charge for this, still. They will only give delayed prices for cost free.
    All other things being equal, find out a broker with free live deals.

    You need to discipline your. Let your yes, be your yes and your no, be your no.
    Don’t over-do every thing. Apportion a time to trade and a moment not so that
    you can. Two to three hours (2-3hrs) of trade in the
    morning is actually just fine. Don’t trade at night, except you are setting it up
    and leaving it. http://security.osmocom.org/trac/search?q=http%3A%2F%2FWww.Botanicalslimmingcanada.com%2Fpick-the-greatest-casinos-online%2F

  2. ellishpellish
    17.3.2019, 09:24

    Tää on tosi ihana postaus!❣️ Oot selkeesti kehittyny bloggaamisessa paljon ja nää on aina vaan parempia! Mä ite en oikeestaan ees haluis vaivata päätäni sillä, missä mä tuun viiden vuoden päästä olemaan ja mitä mä tuun tekemään. Tulevaisuuden miettiminen on musta aika ahdistavaa – asiat voi olla myös niin paljon huonommin kun nyt, vaikka mä toista haluaisinki uskoa. Todennäkösesti mä oon sillon lukiossa, varmaan edelleen lähes yhtä umpikujassa sen perinteisen ja kammottavan ”Mikä sinusta tulee isona” kysymyksen kanssa, vaikka se ehkä siinä vaiheessa pitäis jo tietää. Hyi että, onko mulla tosiaan vaan viitisen vuotta aikaa päättää mille alalle mä sit haluun lähter opiskelemaan ja mikä mä haluun olla isona?

    No, kuten näät, tulevaisuuden ajattelu kääntyy mulla aika helposti (okei okei, lähes aina) negatiiviseks, mut joka tapauksessa, olin mä viiden tai vaikka kymmenen vuoden päästä missä tahansa niin mä haluun olla onnellinen. Eihän muulla elämässä oikeestaan loppujen lopuks oo väliä, kuin onnellisuudella.

    Siispä sitä onnellista tulevaisuutta odotellessa toivotan sulle vielä kerran SUPER HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ ISOLLA HALILLA VARUSTETTUNA❤️ Eikä onnellisuutta tarvi edes viittä vuotta odottaa, mä toivon et sä oot onnellinen JUST NYT <33

    1. ensinnäkin kiitos <3 toki se tulevaisuuden miettiminen on välillä ahdistavaa, mutta mä ainakin teen itse niin, että jos joku tommonen asia alkaa hadistaa, niin mä käännän sen väen vängällä positiiviseksi. tosin näin on käynyt ekä vaan kerran. en mä tiedä, ehkä mä sitten vaan olen optimisti ja jätän kaiken negatiivisen sivummalle. KIITOS AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI JOKA IKISESTÄ SUN LAITTAMASTA SYNTTÄRIONNITTELUSTA <3 toivottavasti säkin oot just nyt onnellinen <33

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *