41x pikkuasiaa, jotka tekevät onnellisiksi juuri nyt

Makaan sohvalla suunnattoman ärsyyntyneenä, ihan ilman mitään yksittäistä tai järkevää syytä. Pää tuntuu suorastaan räjähtävän ja ajatukset ovat totaalisesti jumissa. Huomaan suorastaan listaavani asioita, jotka juuri sillä hetkellä ärsyttävät kaikkein eniten.

Pysähdyn miettimään, miksen edes koettaisi ajatella positiivisemmin. Mistä sitä tietää, vaikka saisin sillä tavalla ajatukset takaisin liikkelle. Käsken itseni listaamaan pikkuasioita, jotka tekevät onnellisiksi juuri nyt. Ennen kuin huomaankaan, listani pituus kasvaa niin paljon, etten enää edes muista kaikkia.

Lopulta nousen sohvalta aivan uudella fiiliksellä, tuntien oloni luovemmaksi kuin pitkään aikaan. Tämän luovuudenpuuskan innoittaman ryhdyn maalaamaan. Samaan aikaan, kun maalaan, annan ajatusteni harhailla ja huomaan edelleen jatkavani onnellisiksi tekevien asioiden listaa. Lasken siveltimen kädestäni, maalaamaan ehtii myöhemminkin. Otan läppärini ja istun takaisin sohvalle. En missään vaiheessa tee varsinaista päätöstä alkaa kirjoittaa mielessäni kokoamaani listaa ylös, mutta ennen pitkää word-tiedostoon on ilmestynyt 41 kohdan lista pikkuasioista, jotka tekevät tällä hetkellä onnellisiksi.

Tällä hetkellä onnelliseksi tekevät…

uuden soittolistan kuunteleminen

rankan treenin jälkeinen fiilis

maalitahrat sormenpäissä

kävelylenkit iltaisin

lempipaita ja mukavat farkut

uuden kirjan aloittaminen

hyvin nukutun yön jälkeen herääminen

banaanipannarit aamupalalla

kauniin värinen kukkakimppu

suosikkisarjan tunnari

maalaaminen aivan uudelle tyhjälle pohjalle

koira, joka innostuu pelkästään siitä, että heräät aamulla

pehmeät aamutohvelit

vasta imuroitu koti

yhteiset pelihetket perheen kanssa

venyttelystä tuleva levollinen olo

ihmiset, jotka hymyilevät tullessaan lenkillä vastaan

auringonlaskun katselu

suosikkibiisin kuuntelu repeatilla

rasvauksen ansiosta pehmeä iho

arkiaamuisin uudestaa nukahtaminen, tietäen herätyksen soivan vasta 35min päästä

omat leffahetket iltaisin

videopuhelut ystävien kanssa

inspiroivien kuvien selaaminen pinterestissä

muratti, jonka olen onnistunut pitämään hengissä jo yli kuukauden

kotiruoka

hiusharjassani lukeva ”When life gives you lemons, make a lemonade” -quote, jonka lukemalla olen aloittanut aamuni jo melkein kahden vuoden ajan

smoothien teko (ja juominen)

koiran tuoksu

päivän aktiivisuustavoitteen saavuttaminen

yön yli olleista leteistä tulevat kiharat

saunassa käynti

uunituoreet leivonnaiset

onnistuneet valokuvat

puhelut mummolle

aamuauringon valo, johon saan rauhassa herätä viikonloppuisin

suosikkitee

loistavat juoksukengät

Snapchattiin tallentamani vuoden takaiset muistot

oman huoneen seinien maalaamisen suunnittelu

puhtaat lakanat

Sunnuntaiterkuin,

Tuuli <3

Koti Ajattelin tänään Höpsöä

Miltä meidän arki näyttää just nyt?

Jokainen aamu sujuu samalla kaavalla. Heta ryntää mun sängyn viereen, kun herätys alkaa soimaan tai jo vähän sitä ennen. Jos kyseessä on viikonloppu, rapsuttelen Hetaa hieman nousematta ylös ja jatketaan molemmat nukkumista. Arkisin neiti puhisee ja tökkii innoissaan kuonolla niin pitkään, että mun on lopulta pakko nousta ylös. Loppuaamun ajan Heta osallistuu mielellään kaikkiin aamutoimiin, siihen saakka, että aloitan kouluhommat. Tässä vaiheessa neiti käy tyytyväisenä takaisin nukkumaan.

Mun lähtiessä juoksulenkeille Heta olis mielellään tulossa mukaan. Neiti seuraa kiinnostuneena, kun menen eteiseen ja vedän lenkkarit jalkaan, näyttäen joka kerta yhtä pettyneeltä, kun en ota hihnaa ja pantaa naulakosta. Pitäisi varmaan tilata Hetalle uudet valjaat ja yrittää herätellä yhteistä juoksulenkkiharrastusta, niin ei tarvitsisi nähdä Hetan pettynyttä ilmettä.

Yhdesä leikkiessä, Heta saattaa hyvinkin napa lelun itselleen ja juosta karkuun. Näissä tapauksissa juostaan yhdessä ympäri taloa, yleensä juuri niin päin, että Heta kipittää karkuun lelun kanssa ja mä tulen perästä.

Useilla yhteisillä metsälenkeillä onnistutaan eksymään. Tai ehkei ihan eksytä, vaan mun suuntavaisto heittää hieman ja kun kuvittelen meidän pääsevän oikoreittiä, päädytäänkin tiheään kuusikkoon. Me kun osataan olla välillä aika jääräpäisiä, päädytään joka kerta jatkamaan matkaa ilman turhia lisälenkkejä, vaikka sitten kuusikon läpi.

Kun päätän katsoa leffan myöhään illalla, Heta käy uskollisesti viereen makaamaan ja katsomaan sitä mun kanssa, vaikka tiedetään jo valmiiksi, että Heta nukahtaa ensimmäisen 15min aikana. Seuraavan kerran Heta herää lopputekstien alkaessa, kun hajamielinen rapsuttelu loppuu ja neiti on vienyt mahdollisimman paljon tilaa sohvalta.

Pitkiä metsälenkkejä ja niillä eksymistä. Auringonlaskujen tuijottelua ja itsenäistä treenaamista ulkokentällä. Sohvalla makoilua, vaihtelevasti onnistuvia kuvausyrityksiä ja pelleilyä silloin, kun se ei tilanteeseen sovi. Itkua, naurua ja yhdessä tekemistä. Niin, sellaista se meidän arki on just nyt.

Sunnuntaiterkuin,

Tuuli & Heta

Koti Oma elämä Höpsöä