Mä pidän toisten kehumista tärkeänä juttuna. Se, kun mä saan jonkun toisen hymyilemään, piristää mun päivää aivan älyttömästi. Sillon mulle jää semmonen olo, että mä oon onnistunut jossakin.

Monesti ne kehut jää kuitenkin sanomatta. Sillä hetkellä ei välttämättä vaan keksi, miten sen lauseen muotoilisi järkevästi tai yksinkertasesti valitsee mieluummin olla hiljaa. Kehut on kuitenkin semmonen juttu, mikä oikeesti tuntuu hyvältä ja jotkin niistä voi muistaa hyvinkin vielä pidemmän ajan päästä.

Joskus puhuin instassa semmosista kehuista, mitkä on jääneet mieleen ja hymyilyttävät vieläkin. Silloin sain sen suuntaisen kommentin, että ”ei ne sitä kehua oikeesti meinaa, sanoo vaan, että tulis parempi mieli”. Onhan se totta, että kehuista tulee parempi mieli, mutta ainakin mä myös meinaan sitä mitä sanon.

Monesti mulle tulee semmonen olo, että nykyään on paljon helpompi sano kehujen sijaan jotain inhottavaa. Sillä, että saa sontaa niskaansa ei kamalasti kenekään päivä parane.

Mikä kehumisesta sitten tekee niin vaikeaa? Miksi toisen menestyksestä pitää olla ennemmin kateellinen, kuin kehua häntä sen johdosta? Mikä edes tekee haukkumisen kehumista helpommaksi?

Osittain syy voi tietysti olla juuri siinä, että toisen menestyessä tulee helposti kateelliseksi. Varmasti kaikki ovat kuulleet jossain muodossa sen, ettei toisen menestys ole itseltä pois. Oli kyse sitten toisen urasta omalla alallaan tai seuraajien määrästä somessa, se ei koskaan ole itseltä pois.

Sen sijaan, että murjottaa kotona kateudesta vihreänä, voisi sanoa toiselle jonkin kehun ja edes yrittää olla iloinen tämän puolesta. Pieni kateus on toki aivan luonnollista, mutta tarpeeksi halutessaan sen pystyy varmasti jokainen työntämään syrjään ja iloitsemaan toisen puolesta.

Pelkästään kateus ei kuitenkaan tee kehumisesta vaikeaa. Mun mielestä se syy, miksi kehujen ääneen sanominen on joskus todella vaikeaa on siinä, miten ne otetaan vastaan. Jos tietää jo valmiiksi, että vastaus on jotakin sen suuntaista, että ”äläs nyt viitsi” tai ” ei tämä nyt mitään ole” haluaako silloin edes yrittää sanoa mitään mukavaa? Tuskin.

Se, että vastaa ”kiitos”, ei tee kenestäkään millään tasolla inhottavaa tai huonoa ihmistä. Se ei saa ketään vaikuttamaan itsekkäältä tai siltä, että haluaisi nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Se, että osaa ottaa kehuja vastaan ja arvostaa niitä, on mun mielestä tärkeä taito.

Mä haluan vielä muistuttaa, että itsekään en tässä mikään esimerkkitapaus ole. Joillekin se kiitos tulee luonnostaan ja joskus sitä täytyy harjoitella. Mun sitä ihan oikeasti täytyi harjoitella, mutta tällä hetkellä pystyn kehuihin vastaamaan ihan automaattisesti ”kiitos” ja ottamaan ne tosissani, sillä tiedostan sen olevan sekä mulle että sille henkilölle joka mua kehui, paljon mukavempaa.

Toivottavasti tää postaus herätti sut edes miettimään tätä asiaa. Missään tapauksessa en pyydä ketään juoksentelemaan jokaisen tutun luo ja keksimällä keksimään mitään kehuttavaa, vaan toivon, että ehkä joskus tulevaisuudessa tää postaus tulee sulle mieleen ja päätät hiljaa olemisen sijaan ja kehua jotain tuttua tai tuntematonta!

Mitä sanottavaa sulla on tähän aiheeseen?

Xxx Tuuli