Toivossa väkevät
Toivon rakentaminen ja ylläpitäminen on Tyttöjen Talojen tavoite niin talotoiminnassa kuin seksuaaliväkivaltatyössäkin. Elämme aikoja, jotka haastavat työntekijän oikeudentajua. Olemme aitiopaikalla näkemässä, kuinka moni nuori elää kestämättömässä elämäntilanteessa eikä yhteiskunta tarjoa tukiverkkoa. Köyhyys, sodat ja maailman tilanne pelottavat. Arvot ja asenteet ovat koventuneet.
Nuorten pessimismi maailman tulevaisuuden suhteen on Nuorisobarometrin mukaan lisääntynyt. Vastanneista puolet suhtautui pessimistisesti maailman tulevaisuuteen. Tyttöjen toivottomuus on vielä syvempää kuin poikien. Kouluterveyskyselyn mukaan tytöt kokevat elämässään poikia enemmän ahdistuneisuutta ja yksinäisyyttä. Selittäviä tekijöitä on varmasti monenlaisia, mutta katseeni kääntyy myös UN Womenin tutkimukseen, jonka mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisnaisesta on kokenut seksuaalista häirintää. Miten kasvanut naisviha vaikuttaa tyttöjen hyvinvointiin?
Tulevaisuususko edellyttää, että nuori voi kokea olemassaolollaan olevan merkitystä ja että nuori voi vaikuttaa paitsi omaan elämäänsä, myös omilla valinnoillaan maailmaan. Nuoruuteen pitäisi kuulua hullutkin unelmat ja loppumaton usko omiin kykyihin.
Miettiessäni, mitä toivo oikeastaan on, hain apua kahdelta viisaalta naiselta, jotka molemmat ovat omasta tulokulmastaan kirjoittaneet toivosta. Sanna Marin, jonka omaelämäkerrallinen teos ”Toivo on tekoja” nostaa nimensä mukaisesti toivon käsitteen teoiksi. Marin toimi itse äärimmäisessä tilanteessa epävarmuudesta huolimatta pääministerinä koronavuosina. Marinilla oli päämääränään uskomus, että toivoa yhteiskunnassa voidaan lisätä puolustamalla hyvinvointia ja lisäämällä tasa-arvoa. Marinin tavoitteena oli kaventaa eriarvoisuutta, ja hän näki tämän toivoa lisäävänä.
Psykoterapeutti Maaret Kallio on puhunut paljon toivosta. Teoksessaan ”Voimana toivo” Kallio lähestyy teemaa omasta kulmastaan. Kallion mukaan toivo on psyykkinen voimavara, joka auttaa kestämään vaikeaa. Toivo ei ole optimismia eikä positiivista ajattelua. Ihminen voi kestää hirvittäviä asioita elämässään pitkään, mutta toivottomuus pitkittyneenä on sietämätöntä.
Nuoret, joille on tehty seksuaaliväkivaltaa, usein kokevat syviä toivottomuuden hetkiä. Traumaattinen tapahtuma rikkoo kokemuksen elämän jatkuvuudesta ja luottamuksen maailmaan. Trauman keskellä toivo ei voikaan olla vain tulevaisuuteen katsomista vaan tätä hetkeä kestettäväksi tekevä asia. Toivon ytimessä voi itää ajatus, että minussa on muutakin kuin tämä trauma. Toivo voi tähdätä siihen, että jatkossa elämä kulkee mukana tapahtuneen rinnalla.
Unelmointiin ja tulevaisuusajatteluun kannustetaan kaikkia, mutta samalla Tyttöjen Talojen ammattilaiset ovat tietoisia yhteiskunnan valtarakenteista ja siitä, ettei kaikilla ole samoja mahdollisuuksia. Lähtökohdat ja etuoikeudet vaihtelevat radikaalistikin. Jos ”Kaikki järjestyy” -lohdutus ei ole totta, ei se silloin lohduta. Työntekijällä voi olla paine, että nuori voisi paremmin, mutta jos lohdutus sulkee pois surun tai vihan, se ei toimi. Avun tarvetta ei pitäisi kenenkään joutua piilottamaan. Kaikella kärsimyksellä ei ole tarkoitusta. Nuoret ovat kyllä taitavia huomaamaan päälle liimatut ilmaukset.
Onneksi toivoa voi lainata. Aikuinen voi hetkessä edustaa rauhaa, läsnäoloa ja jatkuvuutta, josta nuori voi tankata omaan käyttöönsä toivoa. Nuori tarvitsee turvaa tunteakseen toivoa. Toivo syntyy kohdattuna olemisesta ja vahvistuu, kun toinen jaksaa hetken uskoa parempaan toisen puolesta. Vaikka nyt tuntuisi kuinka pahalta, se ei tarkoita sitä, että tuntuisi tältä aina.
Kiinnostava visio ”Peruskoulu 2045” ottaa toivon keskiöön peruskoulun mallintamisessa. Toimijuus on vahvistamassa toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Visiossa toivo ei tarkoita passiivisesti hyvän tapahtumisen odottamista vaan tavoitteena on lisätä oppilaan omaa ymmärrystä omasta kyvystään toimia hyvän tulevaisuuden eteen yhdessä toisten kanssa. Visiotyöhön osallistunut nuori sanoi: ”Älä pelkää tulevaa. Täällä opit sitä varten.”
Minulle toivo on arkista. Tulen toiveikkaaksi, kun näen hilpeän koiranpennun ja silmut puissa kevään korvalla. Minä saan itselleni toivoa nähdessäni valon pilkahduksen seksuaaliväkivaltaa kokeneen nuoren silmissä. Toivo syntyy yhdessä toisten kanssa, ja loppujen lopuksi meillä on vain toisemme.
Mistä sinä saat tänään toivoa?
Kirjoittaja: Sini-Satu Kuninkala, seksuaaliväkivaltatyöntekijä, Tampereen Tyttöjen Talo