Toivossa väkevät

Toivossa väkevät

Toivon rakentaminen ja ylläpitäminen on Tyttöjen Talojen tavoite niin talotoiminnassa kuin seksuaaliväkivaltatyössäkin. Elämme aikoja, jotka haastavat työntekijän oikeudentajua. Olemme aitiopaikalla näkemässä, kuinka moni nuori elää kestämättömässä elämäntilanteessa eikä yhteiskunta tarjoa tukiverkkoa. Köyhyys, sodat ja maailman tilanne pelottavat. Arvot ja asenteet ovat koventuneet. Nuorten pessimismi maailman tulevaisuuden suhteen on Nuorisobarometrin mukaan lisääntynyt. Vastanneista puolet suhtautui pessimistisesti […]

Kohtaamisten voima: Riikka Hietala muistuttaa, että pienillä teoilla on suuri merkitys

Kohtaamisten voima: Riikka Hietala muistuttaa, että pienillä teoilla on suuri merkitys

Kampaajasta lähihoitajaksi Marraskuisena tiistaina Tyttöjen Talojen ja Tupien väki ympäri Suomen kokoontui viimeisen mentorointihetken äärelle. Saimme kuulla lähihoitaja Riikka Hietalan uratarinan sekä hänen ajatuksiaan hoitotyöstä ja alalla tarvittavista taidoista. Lukion jälkeen Riikka ei heti tiennyt, mitä halusi tehdä. Muutama vuoden ajan hän pohti suuntaansa, ja lähti lopulta opiskelemaan kampaajaksi. Kampaamoalalla Riikka toimi monissa eri rooleissa: […]

Placeholder image

Vapaaehtoistyö yhteisöllisyyden rakentajana

Vapaaehtoisten päivä on kansainvälinen juhlapäivä, jota juhlitaan vuosittain 5.12. Vapaaehtoisten päivänä huomioidaan ja kiitetään vapaaehtoisia heidän tekemästään tärkeästä työstä. Vapaaehtoistyö on yksi Rovaniemen Tyttöjen Talon tärkeimmistä voimavaroista. Vapaaehtoiset toimivat avoimissa illoissa ja teemaryhmissä yhteisöön liittymisen vahvistajina, keskusteluiden ja tekemisen tukena sekä läsnäolevina aikuisina. Se ei aina näy tai kuulu ulospäin, mutta sen vaikutus tuntuu työmme arjessa, kävijöiden […]

Placeholder image

Arvostus ei saa jäädä puheisiin – kuunnelkaa tyttöjä

Lokakuun 11. päivänä vietettävä YK:n julistama Tyttöjen päivä muistuttaa tyttöjen oikeuksista jaasemasta kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Vuolteen Tyttöjen Talo haluaa nostaaKansainvälisen tyttöjen päivän yhteydessä esille yhden olennaisen asian: arvostuksen. Liian useintytöt kertovat, etteivät he tule kuulluiksi tai kohdatuiksi tasavertaisina. Meidän on uskallettavakatsoa rehellisesti ympärillemme ja kysyttävä: näkyykö arvostus todella tyttöjen arjessa? Plan International Suomen vuonna […]

Placeholder image

”Kaikki on mahdollista, myös sinulle” – mentorikohtaaminen, joka säihkyi glitteriä ja rohkeutta

Suomen Setlementtiliiton ja setlementtien Tyttöjen Talojen ja Tupien ryhmämentorointihankkeessa on tämän vuoden aikana kohdattu paljon tarinoita, inspiraatiota ja rohkaisua. Hankkeen ideana on ollut tarjota Tyttöjen Talojen ja Tupien kävijöille mahdollisuus tavata eri alojen vaikuttajanaisia – sellaisia esikuvia, jotka näyttävät, että polkuja on monenlaisia, ja että jokaisella on oikeus kulkea omaansa. Mentoriksi ovat päässeet sellaiset vaikuttajat, […]

Vapaus elää perheenä

Vapaus elää perheenä

Tämän vuoden Manse Priden teemalauseena on “Yhtä suurta perhettä”. Valinta on hyvin merkityksellinen, sillä historian saatossa juuri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat saaneet tai joutuneet etsimään ja rakentamaan itse omat perhemallinsa perinteisten perhekäsitysten rinnalle. Valitut perheet ovat muodostuneet ihmisistä, jotka ovat tunteneet olonsa ulkopuolisiksi yhteiskunnassa, jossa edelleen valkoinen heteroseksuaalinen ydinperhe muodostaa valtaosan niin mainoskuvastosta kuin lakipykälien […]

Kansainvälinen kuukautispäivä 28.5. – tietoisuuden ja tasa-arvon päivä

Kansainvälinen kuukautispäivä 28.5. – tietoisuuden ja tasa-arvon päivä

Seksuaaliterveys ja kuukautisterveys ovat keskeisiä hyvinvoinnin osa-alueita, jotka liittyvät suoraan tasa-arvoon, ihmisoikeuksiin ja elämänlaatuun. Kansainvälinen kuukautispäivä toimii tärkeänä muistutuksena siitä, että kuukautiset eivät saa olla este oppimiselle, osallistumiselle tai terveydelle. Kuukautisiin liittyvä häpeä on edelleen todellinen ongelma, mutta sitä voidaan purkaa koulutuksen, avoimuuden, palveluiden saatavuuden ja yhteiskunnallisen keskustelun avulla. Kun puhumme kuukautisista rohkeasti, hyväksyvästi ja […]

Monikielinen Tyttöjen Talo

Monikielinen Tyttöjen Talo

Nuorten kielitaito on puhuttanut paljon ihmisiä viime aikoina. Kielitaidosta uutisoitaessa monikielisyyden päälle lankeaa helposti negatiivinen viitta, kun useamman kielen käytön nähdään uhkaavan suomen kielen oppimista. Turun Tyttöjen Talolla monikielisyys näkyy jokapäiväisessä toiminnassamme. Toinen Turun Tyttöjen Talon toimipisteistä sijaitsee Varissuolla, jossa asuu yli 60 eri maan kansalaisia ja asukkaista noin 50 % äidinkieli on joku muu […]

Rohkeasti kohti työelämää – Nuoret kohtasivat mentorinsa Laura Nordenstreng-Sarkamon

Rohkeasti kohti työelämää – Nuoret kohtasivat mentorinsa Laura Nordenstreng-Sarkamon

Kokoonnuimme Helsingin Tyttöjen Talolla kuuntelemaan Laura Nordenstreng- Sarkamon ajatuksia ammatinvalinnasta ja nuorten osallisuudesta yhteiskunnassa ja työelämässä. Ennen tapahtumaa leivoimme nuorten kanssa pasteijoita ja surautimme kaikille pirtelöt. Kisakatsomo houkutteli paikalle innostuneita nuoria. Juristina työskentelevä Laura kertoi nuorille urapolustaan, valinnoistaan ja siitä, millaista juristin arki on. Keskustelu ei jäänyt vain ammatin kuvaukseen, vaan se avasi tilaa syvemmille […]