Silottelenko elämääni somessa?

Ajattelin viimein paljastaa, kuinka paljon viilaan teitä linssiin täällä blogissa! Kerron teille muun muassa käsittelenkö kuvat niin, että näytän kauniimmalta, siloittelenko elämääni somessa ja onko elämä bloggaajana glamouria.

 

1p7212696.jpg

 

Kiitos ”Näin valehtelen blogissa” -haasteesta Marika!

 

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

En mene. Esteettisyys on aina plussaa, ja jos mulla sattuu olemaan kamera mukana, saatan ottaa kuvia.

 

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

En välitä kuvailla kotiani. Kattauksia kuvaan harvemmin, ja silloinkin olen tuurikuvaaja: Jos joku on loihtinut kauniin kattauksen, saatan räpsäistä kuvan. Viimeisen vuoden sisällä olen itse toteuttanut ehkä pari varsinaista kattausta, joten ei ole ollut kummemmin kuvattavaa :D. Jos kuvaan reseptipostausta varten, pyrin asettelemaan ruuan nätisti lautaselle ja tsekkaan, että tausta on siisti.

 

En ota itsestäni kuvia enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Otan sekä meikattuna että ilman. Mulla on ripsenpidennykset, joten en ole koskaan ihan au naturel, mutta muuten joo.

 

p6242563.jpg

 

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan brändiäni.

Blogillani on muutama omien mielenkiinnonkohteiden mukaan valikoitunut fokus eli psykologia, mindfulness, ekomuoti, vegaanius sekä matkustelu. Pyrin postaamaan säännölleen näistä aihepiireistä sekä blogissa, että Instassa. Brändiajattelu tuntuu vähän vieraalta, mutta kaippa se niin on, että näistä elementeistä rakentuu Une petite lifen brändi. Musta tän voi nähdä myös arvojen eikä brändin kautta, eli arvostan näitä asioita elämässä, joten haluan kirjoittaa niistä. Sekä omaksi ilokseni, ja siksi, että ajattelen em. aiheista kirjoittamisen hyödyttävän ja viihdyttävän lukijoita. Toisaalta, en tee aina 100 % ekologisia tai vegaanisia valintoja: Ostan joskus kosmetiikkaa, joka ei ole vegaanista tai shoppailen lapsityövoimalla teetettyjä vaatteita. Musta on ihan ok ja hyväkin todeta tämä avoimesti blogissa, mutta en lähtisi mainostamaan tai antamaan vinkkejä näistä ”syrjähypyistäni”.

 

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta.

Joskus. Esimerkiksi Anna, kun luen ajatuksesi t. psykologi -postauksen kuvista poistin jälkeenpäin finnit. Yleensä tykkään, että kuvat ovat mahdollisimman luonnollisia, mutta toisinaan on kiva korostaa joko maiseman, kuvattavan tai oman itsensä hyviä puolia tai häivyttää heikkouksia. Mulla ei ole mitään erityistä kuvanmuokkausohjelmaa, joten radikaalein toimenpide, jonka osaan tehdä on tuo näppylöiden poisto. InstaStoryssa on toki filttereitä, jotka suurentavat silmiä ja tasoittavat ihoa ja ties mitä, ja niitä käytän joskus. P.S. Tämän postauksen kuvista en ole poistanut yhtän finniä.

 

1p7212721_0.jpg

 

Silottelen elämääni somessa.

En muistaakseni ole silotellut, mutta jätän tarkoituksella paljon kertomatta :D.

 

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

En kadu.

 

Bloggaajien elämä on glamouria.

Jotkut blogitapahtumat ovat olleet aika glamour: ilmaista ruokaa ja juomaa, esiintyjiä, skumppaa ja tuotelahjoja. Muuten suurin osa bloggaajista elää ihan tavallista arkea. Varmaan isoimmilla ja kaupallisemmilla bloggaajilla on mahdollisuus elää glamourimmin. Silti blogin pitäminen on heillekin useimmiten kokopäiväTYÖTÄ.

 

1p7292785.jpg

 

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

En ajattele. Joskus intensiivisimpinä bloggausaikoina (kuten viime kesänä), huomasin katselevani vähän liian usein ympärilleni ja pohtivani, että saisipa tästä kivan kuvan Instaan. En tykkää siitä, että some hallitsee niin paljon ajatuksiani, ja olenkin alun blogihuuman jälkeen vieroittunut tuon tyyppisestä ajattelusta.

 

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

Latasin viime syksynä Jodelin, ja olin siellä kaksi päivää. Löysin muutaman kommentin blogistani, ja ne olivat ilokseni positiivisia. Jodel vaikutti niin tylsältä ja turhalta sovellukselta, että poistin sen enkä ole kaivannut. En seuraa keskustelupalstoja. Olen googlannut nimeni useamman kerran uteliaisuuttani, mutta en tee sitä tasaisin väliajoin, koska tiedän ettei sinne ole tullut mitään uutta 😀

 

Tutustun blogin/somen kautta ihmisiin, joiden toivon auttavan itseni kuuluisuuteen.

En. Olen tutustunut muihin bloggaajiin tai somettajiin blogitapahtumien ja somen välityksellä, mutta en ole tietoisesti verkostoitunut. Mulle blogi ei ole eikä tule olemaan niin tärkeä osa elantoa, että jaksaisin erikseen nähdä vaivaa verkostoituakseni. Musta on luontevaa ja kivaa boostata muita tuttuja bloggaajia, jos voin, ja jos se sopii kontekstiin. Kiva, jos joku haluaa tehdä saman minulle, mutta se ei ole koskaan tutustumisen edellytys tai oletus. Kuuluisuus on enemmin ahdistava kuin miellyttävä ajatus. Mulla on jatkuva kognitiivinen dissonanssi tämän asian suhteen, kun bloggaan. Toistaiseksi en ole liiemmin kärsinyt tästä valtavasta julkisuudesta, maineesta tai mammonasta, mitä bloggaaminen on tuonut tullessaan.

 

1p7272764.jpg

 

Bloggaajista puhuminen ja juorujen keksiminen netissä on ihan sallittua, koska itsehän ovat vapaaehtoisesti esillä.

Valitettava fakta on se, että bloggaamiseen ja kaikkeen esillä olemiseen sisältyy isompi riski joutua juorujen kohteeksi. Mutta miksi kenestäkään olisi enemmän sallittua puhua ikävästi tai levittää juoruja kuin toisesta? Bloggaajat, somettajat ja julkkikset ovat tuntevia ihmisiä, niin kun kaikki muutkin. Heidät on ehkä helpompi etäännyttää ja luokitella kuuluvaksi niihin ”muihin”. Ihmisiä me kaikki ollaan, ja kaikilla on tarve tulla hyväksytyksi ja pidetyksi. Netissä toisista hyvässä hengessä puhuminen, sekä asiallinen kritiikki ovat mielestäni ok ja joskus tarpeellistakin. Pahanpuhuminen ja juorujen levittäminen on yksinkertaisesti ilkeää toimintaa, ja mielestäni kukaan ei ansaitse sitä.

 

Vietän aikaa vain muiden bloggaajien ja alaa ymmärtävien kanssa.

Mulla on useampi bloggaaja/somettaja ystävä, paljon kavereita sekä sitäkin enemmän tuttuja alalta. Suurin osa lähipiiristäni koostuu kuitenkin ihan muissa ympyröissä tapaamistani ihmisistä. Musta on siistiä ja virkistävää, että tunnen paljon erilaisia ja eri asioista kiinnostuneita ihmisiä.

 

1p7272779.jpg

 

Pistän haasteen eteenpäin bloggaajien WhatsApp-ryhmään, koska Lilyssä kaikki tutut bloggaajat ovat tainneet ottaa haasteen jo vastaan.

Tuleeko mieleen jotakin kysyttävää mun somepreesensistä? Mitä mieltä olet tästä väittämästä: ”Bloggaajista puhuminen ja juorujen keksiminen netissä on ihan sallittua, koska itsehän ovat vapaaehtoisesti esillä”?

 

Ihania kesäpäiviä!

Bisous, Niina

P.S. Jee blogin Instagramissa meni 900 seuraajaa rikki! Ei tolla seuraajamäärällä vielä kuuhun mennä, mutta kivaa silti :)!

 

Instagram | Facebook | unepetitelife@gmail.com

Kommentit (2)
  1. Musta bloggaajia saa kyllä kritisoida, jos siihen on aihetta, mutta juorujen keksimistä en ymmärrä tai hyväksy. Ehkä se liittyy samaan ilmiöön kuin se, miksi hölmöä tosi-tv:tä katsotaan niin paljon tai seiskaa luetaan salaa kampaajalla: on kiva nähdä että julkkiksilla menee huonommin kuin itsellä?

    1. Niina Maria V.
      23.8.2018, 05:05

      Kiitos paljon kommentista 🙂 ja pahoittelut, ettämulla kesti vastata! Samaa mieltä: kritiikkiä voi ja joskus on hyväkin antaa, mutta senkin voi tehdä asiallistesti ja rakentavasti.

      Voihan olla, että juoruilun taustalla voi olla just tuollaista kateutta, että ajatellaan toisen elävän helppoa ja highlife-elämää, ja ollaan vahingoniloisia, sitten kun mokaa tai meneekin huonosti. Julkkikset on varmaan kanssa aika helppo leimata huomionhakuisiksi narsisteiksi ja unohtaa kaikki muut mahdollisesti taustalla vaikuttavat motiivit.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *