Vastuullisempi kuluttaja – Mistä aloitan?

Vastuullisempi kuluttaja – Mistä aloitan?

  Suurin osa ihmisistä on jo tänä päivänä varmaan tietoisia siitä, millaisia ongelmia esimerkiksi tekstiiliteollisuuteen liittyy. Silti, tietoa on monesti vaikea muuttaa teoiksi, ja myös suomalaiset kuluttavat ja ostavat erityisesti vaatteita enemmän kuin luultavasti koskaan ennen. Aikeiden muuttaminen varsinaisiksi teoiksi on vaikeaa – Eikä tämä tietenkään päde pelkästään siihen vastuullisempaan kuluttamiseen. Kun joku asia tuntuu […]

”Kai nää nyt sille suomea puhut?”

”Kai nää nyt sille suomea puhut?”

  Asuin Suomessa ensimmäiset kaksikymmentä vuotta elämästäni. Koko sen ajan haaveilin poispääsystä. Näin jälkeenpäin minusta on aika hassua, miten muistan jo ensimmäisillä englannintunneilla koulussa haaveilleeni sitten isona muuttavani Englantiin, naivani jonkun komean jalkapalloilijan ja eläväni kuin Victoria Beckham. Myöhemmin haaveiksi muuttuivat kielikurssit, vaihto-opiskeluvuosi, kesätyöt ja lopulta muutto ulkomaille. Kaipuu maailmalle oli kova, ja ehkä alitajuisesti […]

Ekologiset mineraalimeikit  ongelmaiholle

Ekologiset mineraalimeikit ongelmaiholle

Olen halunnut kokeilla mineraalimeikkejä jo vuosia, mutta en ole koskaan uskaltanut astua mineraalimeikkiviidakkoon. Jotenkin tähän lähes kolmenkympin ikään mennessä sitä on kehittänyt itselleen vuosikausia hiotut meikkirutiinit, joiden avulla arki rullaa ja aamulla itsensä saa inhimillisen näköiseksi parhaassa tapauksessa alle viiden minuutin. Siksipä minulla onkin ollut jo vuosia samat luottomeikit ja tuotteet, joiden tiedän sopivan minulle, […]

Lily suosittelee – Wohoo!

Lily suosittelee – Wohoo!

Meidän perhettä on paiskattu nyt vuosisadan sairausaallolla. Juuri kun pojan viikon flunssasta oli selvitty hankin itselleni samaisen flunssan parilla jälkitaudilla. Viime viikonloppuna palkitsimme itseämme viettämällä koko viikonlopun eristyksissä pojan oksennustaudin vuoksi. Tästä ei voi nousta kuin ylöspäin, ja koska viimeiset kolme viikonloppua ovat kuluneet sängyn pohjalla, odotan entistä innokkaammin ensi viikonloppua. Kyllä tämän sairasteluputken on […]

Luonnollisuus ei aina ole kaunista

Luonnollisuus ei aina ole kaunista

Olen viivytellyt tätä aivan liian pitkään. Nimittäin kampaajalla käyntiä. Minusta kampaajalla käynti on välttämätön paha, koska oma luonnollinen värini on maantienharmaa ja se päässä näytän – juuri tältä! Viimeisestä kampaajakäynnistä on valehtelematta yli kuusi kuukautta ja sen kyllä huomaa. Hiusten latvat repsottavat joka suuntaan ja juurikasvu ulottuu kohta korviin saakka. Yksi syy kampaajakäynnin viivyttämiseen sen […]

Päivän vege: Afrikkalainen maapähkinävoi-bataattipata

Päivän vege: Afrikkalainen maapähkinävoi-bataattipata

Tätä ruokaa tein itseasiassa jo pari päivää sitten, mutta postauksen sain aikaiseksi vasta nyt. Perheessämme vallitsee nuhanenäisyys, joka kiertää henkilöltä toiselle ja nyt viimeksi se on iskenyt minuun. Koska mikään ruoka ei oikein maistu miltään, teki minun mieli laittaa jotakin vähän lämpimämpää ja värikkäämpää ruokaa. Edes jotain stimulanssia aisteille! Jo pelkästään se, että pata sisältää […]

Superbloggarien lapset ja kuinka paljon blogissa kannattaa kertoa?

Superbloggarien lapset ja kuinka paljon blogissa kannattaa kertoa?

Tänään olen miettinyt sosiaalisen median ja blogien raadollisuutta. Olen nimittäin aitiopaikalla seuraamassa Ruotsin suurimman äitiysblogin ja suurimman miesbloggaajan elämiä ja kaikkea sitä hyvää ja vähemmän hyvää, jota kyseiset blogit heidän elämäänsä tuovat. En usko, että Paula ja Hugo ovat Suomessa kovinkaan tunnettuja, joten kerrottakoon, että he ovat nuoria, parikymppisiä bloggaajia. Heillä on kohta kolmevuotias, suloinen […]

Rakkaimmat kirppislöydöt

Rakkaimmat kirppislöydöt

Minulla on viha-rakkaussuhde kirppiksiin. Rakkaussuhde kirppiksiin, joista löytyy mahtavia löytöjä ja vihasuhde kirppiksiin, joissa tuhlaan vain aikaani, koska ihmiset ovat jättäneet myyntiin ylihintaista kakkaa. Ehkä se kirppisten viehätys piileekin juuri siinä jännityksessä – ostoksilla käynti on vähän kuin lottaamista. Joskus lykästää, joskus ei. Ajattelin kuitenkin nyt näyttää lempparilöytöni tällä hetkellä! Olen erityisen rakastunut posliinin ja […]