Ei täällä nyt niin ihmeellistä ole

giants_causeway.jpg

 

 

Syksy on kulunut hurjaa vauhtia ja klassista ”mihin tämä aika oikein menee” on kuultu useampaan otteeseen useammasta suusta. Enää kolmen päivää ja lennämme kotosuomeen kuukauden joululomalle. Käsittämätön ajatus.

Syy blogihiljaisuuteen ei taatusti ole ollut kiireisyys, sillä suurimman osan ajasta tänä syksynä on käyttänyt ei mihinkään. Laskin itse juuri, että kolmanneksen ajasta olen ollut flunssassa ja sen takia enemmän ja vähemmän poissa pelistä. Vieraat pöpöt ja kylmänkosteat huoneet ovat tehneet tehtävänsä. Ah, keskuslämmitys, mikä suloinen mielikuva.

Vaihtarin kuuluisi olla koko ajan menemässä ja tekemässä, mikä kaikki maksaa rahaa ja kuluttaa maksaa. Hn kanssa olemme pohtineet, olemmeko vain liian vanhoja tähän, kun emme jaksa rymytä vain rymyämisen itsensä takia. Oikean arjen pyörittäminen kiehtoo enemmän.

Oikeaa arkea ja sen suomia lohdullisia rutiineja on kuitenkin vaikea saavuttaa, kun kalenteri näyttää pelkkää tyhjää. Yliopistolla tarvitsee käydä kääntymässä kolme kertaa viikossa, eivätkä opinnot ole meille kummallekaan osoittautuneet vaativiksi, päinvastoin. Palkkatyötä ei ole tullut edes kunnolla harkittua, ja vaikka vapaaehtoistyöt ja harrastukset kiinnostaisivat, syksy on mennyt niin haipakkaa, ettei mitään ole ehtinyt kuin vasta suunnitella.

m_ja_h_bushmills.JPG

Mitä täällä sitten on tehty? Hieman matkusteltu. Ihmetelty nähtävyyksiä. Pesty pyykkiä keittiössä ja kuivatettu sitä kuivausrummussa. Museoitu. Otettu rennosti, nukuttu univelat pois luultavasti monen vuoden edestä. Syöty pubeissa. Tultu enemmän ja vähemmän toimeen neljän kämppiksen kanssa. Tutustuttu Pohjois-Irlannin kulttuuriin ja konfliktinsävyiseen historiaan. Tutustuttu ihmisiin, tarkoituksella ja vahingossa. Ostettu ruisjauhoja Aasia-marketista.

Ei mitään ihmeellistä kuitenkaan, siltä se tuntuu. Ehkä iso osa kirjoitusblokkia on ollut se, ettei elämä tunnu millään lailla muuttuneen, mitä tästä nyt bloggaisi. Olen aina kuvitellut oloni ulkomailla olevan ihan erilainen kuin Suomessa, ja arjen ja elämän näin pitemmässä mittakaavassa tuntuvan jatkuvasti jotenkin.. toisenlaiselta. Ihan sama ihminen sitä kuitenkin on, ihan samoine iloineen ja murheineen. Uskon, että moni asia ja hidas muutos loksahtaa paikalleen vasta myöhemmin, kun asiat näkee taas vallan eri mittakaavassa – eikä sitä tiedä, mitä kevät tuo tullessaan.

m_ja_puu.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *