Täällä eletään jo rv 22, joka toi mukanaan kauan odotetun rakenneultran. Nuo päivät ovat aina kauhean jännittäviä, sillä mietin jo etukäteen, että entä jos kaikki ei olisikaan hyvin. Me ollaan mieheni  kanssa käyty kaikissa ultrissa yhdessä ja niin käytiin tässäkin.

Minä olen aina nähnyt itseni pojan äitinä, en osaa sanoa miksi. Muistan esikoisen aikana, miten kovasti toivoin ja kuvittelin saavani pojan. Näin unia, joissa saimme pojan ja minulla on aina ollut poikien nimet tiedossa. Muistan myös sen pettymyksen tunteen, kun saimme tietää esikoisemme olevan tyttö. Minulla kesti myös jonkun aikaa tottua ajatukseen, sillä niin kovasti olin poikaa toivonut. Nyt tytärtäni katsoessa, en vaihtaisi häntä mihinkään, enkä edes ymmärrä miten saatoin olla, niin pettynyt pelkkään sukupuoleen!

Toisen raskauden kohdalla sukupuoli ei ole ollut niin isossa roolissa. Olen ajatellut asiaa, mutta kumpi tahansa on täysin tervetullut. Koko raskauden olen ollut itse varma, että meille tulee toinen tyttö ja olen puhunut kaikille toisesta tytöstä. Myös mieheni on ollut varma, että uusi tulokkaamme on tyttö.

Ja meidän ultraavahoitaja sanoikin, että se on ihmeellistä miten äidillä on vaisto siitä, että kumpi siellä kasvaa…

Meidän perheen nimittäin täydentää syksyllä toinen prinsessa ja hänellä oli kaikki oikein hyvin! Tulevaa pikkusiskoa odottaa kaikki jo oikein kovasti!

Mitä ajatuksia sinulle herää sukupuolesta ja saako siihen olla pettynyt?

~ Saga