Turkkilainen pizza – lahmacun

Oon ottanut rennon asenteen tän blogin kirjoitteluun ja tämän on ennen kaikkea tarkoituksena tukea hyvinvointia eikä lisätä stressiä  ja tekemistä. Viimeiset puoltoista viikkoa on menny kuin siivillä. Vapaa-ajalla en ole juuri ehtinyt tekemään mitään, kun se on sijoittunut hassusti ja yöllä olen kärsinyt nukkumisongelmista. Sain kuitenkin nyt viikonloppuna nukuttua ja palauduttua oikein kunnolla. Kerron palautumisesta ja mun keinoista siihen myöhemmissä postauksissa.

Kyselin Instagramin puolella haluaisitteko reseptin meidän lemppari viikonloppumättöön, turkkilaiseen pizzaan eli lahmacuniin. Kaikki on vastannut toistaiseksi kyllä, joten täältä se tulee! Resepti on alunperin täältä. Olen kuitenkin muokannut tuota reseptiä ja lisännyt aikalailla mausteita, sillä se oli ainakin omaan makuun aivan liian mauton. Esim. olen lisännyt valkosipulit tuoreeltaan valmiin pizzan päälle (terve närästys! :D) Perinteisesti tämä pizza tehdään rasvaiseen lampaan jauhelihaan, mutta perusjauhis on oikein bueno tässä. Vegaanina tein tämän muutamia kertoja soijarouheesta ja se onnistui myös oikein hyvin. Jos haluat tehdä vegaanisena, niin valmista soijarouhe ensin ja sekoita sitten vasta täytteen muiden osien kanssa.

Lahmacun

2 pizzaa

Aloita pizzan tekeminen täytteestä. Voit tehdä sen esim. jo edellisenä iltana ja laittaa jääkaappiin maustumaan. Suosittelen, että annat sen maustua kylmässä ainakin pari tuntia.

Täyte

600g jauhelihaa

8 tomaattia

1 paprika

2 sipulia

nippu persiljaa

3 rkl tomaattipyrettä

1,5 tl suolaa

1,5 tl paprikajauhetta

1 tl mustapippuria

0,5 tl valkopippuria

ripaus kurkumaa

chiliä oman maun mukaan

Skalttaa tomaatit ja hienonna muiden kasvisten ja persiljan kanssa tehosekoittimessa tai mun nro 1 keittiön apuvälineessä, Tupperwaren chopperissa. Poista ylimääräinen neste siivilöimällä kasvikset (mä yleensä viel painelen oikein kunnolla lusikalla, jotta kaikki neste irtoaa). Lisää jauheliha, mausta ja sekoita hyvin. Mausteita saa olla ihan reippaasti tässä kohtaa! Laita täyte jääkaappiin maustumaan.

Pohja

6 dl vettä

1pkt tuorehiivaa

1 tl suolaa

12 dl vehnäjauhoja

0,5 dl ruokaöljyä

loraus öljyä

valkosipulia

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola. Sekoita pikkuhiljaa jauhot nesteeseen ja vaivaa taikinaksi. Lisää öljy ja anna taikinan kohota lämpimässä tai siihen tarkoitetussa astiassa (joo mulla on tähänkin tarkoitettu Tupperi :D). Tässä välissä oon yleensä tehnyt valkosipuliöljyn maustumaan jääkaappiin ja oon voidellut pizzan reunat sillä uunista ottamisen jälkeen.

Kun taikina on kohonnut tarpeeksi, jaa se kahtia ja pyöräytä niistä pohjat. Lisää jauhelihatäyte pohjan päälle aloittaen keskeltä ja edeten reunoille. Käännä reunat osittain täytteen päälle keskelle (kuten alla olevassa kuvassa). Tämä siksi, ettei kaikki nesteet valu reunojen yli, jolloin pohjasta tulee kostea ja kypsymisaika on pidempi. Eli vaikka kasviksista valutettiin ylimääräinen neste, sitä tulee kuitenkin jauhelihasta.

Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 20min. (Pellin voi lämmittää uunissa, jolloin pohja kypsyy nopeammin.)

Tarjoiluun

Sitruunoita

Tomaattia pilkottuna

Punasipulia pilkottuna

Persiljaa

Tarjoile sitruunoiden, tomaatin, punasipulin ja persiljan kanssa. Mulla on tapana puristaa sitruunaa ensin jauhelihan päälle ja sitten lisätä noi loput täytteet. Saan kettuilua puolisolta, että maistuuko mun annoksessa mikään muu kuin persilja, kyllä vaan!

Mä en itse juurikaan välitä normipizzasta juustojen ja sen tomaattikastikkeen takia, joten tää on mulla pizzoista lemppari. On paljon raikkaampi noiden tuoreiden vihannesten vuoksi  ja tosiaan ilman juustoa ja rasvaisia lihoja, lahmacun on terveellisempääkin kuin perinteinen pizza. Eikä sitä sitä paitsi jaksa kuin yhden palan, kun laittaa päälle paljon vihreetä ;) ja toisaalta, tarviiko _aina_ olla terveellistä? Ei, kohtuudella kaikkea!

ihanaa alkavaa viikkoa!

Xx, Serveh

P.s. Auki kirjoitettuna voisi luulla, että tää vaatii ihan hirveästi työtä, vaikka on oikeasti suhteellisen helppo tehdä! Laittakaahan kommentteihin mielipidettä, mikäli päädyitte testaamaan tätä!

Koti Ruoka ja juoma Suosittelen
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.