Miksi blogata?
Ajatus palata bloggaamisen pariin on pyörinyt jo pitkään mielessä. Elämän muut kiireet ja toimistotyö tietokoneen äärellä ei ole kuitenkaan jättänyt aikaa bloggaamiselle – saati haluja istua töiden jälkeen vielä tietokoneella. Muistan kuitenkin miksi aikoinaan aloitin blogin pitämisen – se lisäsi hyvää oloani. Parasta oli päästä jakamaan omia ajatuksia, reseptejä, vinkkejä ja minut onnelliseksi tekeviä asioita, sillä jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.
Siispä viime talven uupumuksen jälkeen tämä blogi toimii jonkinlaisena muistutuksena nauttia arjen pienistä iloista ja ylipäätään pysähtymään ja olemaan läsnä. Tulen siis kirjoittamaan tänne kaikesta siitä, mikä tekee minut onnelliseksi. Välillä ehkä myös suruista ja kiukuista, sillä nekin ovat osa elämää ja oppimisen matkaa. Mutta suurimmaksi osaksi niistä ihanista asioista, jotka tuovat hyvää mieltä. Siksi toivonkin lukijoilta mediakriittisyyttä, sillä minäkään en tule jakamaan kaikkea elämästäni somessa.
Blogissani tulee kuitenkin olemaan myös oikeeta asiaa uupumuksesta, työelämästä ja niistä arvoista, joita pidän tärkeänä nostaa esille. Lisäksi haluan jakaa reseptejä – sillä niiden kirjoittaminen tänne inspiroi kokeilemaan uutta. Olen aina myös nauttinut käsitöistä ja olenkin suunnitellut jo muutamia erilaisia projekteja keväälle. Osa niistä liittyy loppukeväästä alkavaan elämänmuutokseemme. Hyppää siis mukaan matkaani ja jaa kanssani pienet asiat, jotka tuovat valtavasti henkistä hyvinvointia ja terapiaa <3
xx, Serveh