Unelmasta tuli totta

20140717_172640.jpg

Kolme viikkoa sitten seisoin Kebnekaisen laella ja kaikki tuntui unelta. Olenko minä oikesti tässä pilvien korkeudella ja edessäni avautuu henkeä salpaavat näköalat? Yhdessä teimme unelmasta totta, kiipesin yhdessä kihlattuni kanssa Ruotsin korkeimmalle vuorelle. 

Matkaan lähtö ei mennyt ihan toivotulla tavalla. Pari päivää ennen lähtöä Buddha suuttui ja tipahti suoraan television päältä pikkuvarpaalleni. Itkin seuraavana aamuna, että oliko tämä nyt tässä… Samalla hieroin vahingossa Ice poweria silmiini ja itkin vielä enemmän… Tragikoomista… 

Budha suuttu.jpg

Onneksi varvas toipui päivässä-parissa ja päätin, että en anna pikku kivun häiritä. Otimme suunnan kohti Kiirunaa ja matka sai alkaa. Päätimme nukkua Kiirunassa hotellissa viimeisen yön ennen vaellusta. Hotellihuoneessa oli kuuma, kuin saunassa, eikä nukkumisesta tullut oikein mitään. Minulla oli muutenkin ollut unettomuutta jo ennen reissuun lähtöä. Aamulla meidän täyty käydä ostamassa kameraan muistikortti ja lähdimme puolen päivän aikaan Kiirunasta Nikkaluoktaan, pakkasimme rinkat ja lähdimme iltapäivällä matkaan… 

DSC04603.JPG

Nikkaluoktasta matkaa Kebnekaisen tunturiasemalle tulee yhteensä 19 kilometriä, mistä huipulle on matkaa vielä 12 kilometriä. Ensimmäinen päivä oli kuuma ja matkalla täytyi pysähtyä monta kertaa vilvoittelemaan. Polku meni onneksi Laddujoen ja Laddujärven rantaa pitkin. 

20140714_155004.jpg

20140714_154820.jpg

Laddujärveä pitkin liikennöi vene, jonka kyydissä pystyi oikaisemaan 6 kilometrin matkan, mutta me jatkoimme jalan. Illan suussa löysimme mukavan lammenrantapaikan ja leiriydyimme siihen. Lammessa oli mukava peseytyä ja kalliolta oli ihanat näköalat Kebnekaisen suuntaan.

20140714_192050.jpg

Kun kömmin illalla makuupussiin, nukahdin heti ja nukuin varmasti kesän parhaat unet! Aamulla heräsimme ukkosen jyrinään, joka kaikui isosti vuorista. Ukkosen väistyttyä ilma oli ihanan raikas eilisen helteen jälkeen, pakkasimme teltan ja lähdimme kohti tunturiasemaa. 

20140715_151852.jpg

Tunturiasemalla oli paljon vaeltajia. Moni yöpyi sisätiloissa, mutta me etsimme oman rauhallisen telttapaikan. Sääennustus lupasi seuraavalle päivälle ukkosta, joten päätimme pitää lepopäivän ja jättää huiputuksen seuraavalle päivälle. 

DSC04711.JPG

Sadepäivän jälkeisenä aamuna kosteassa teltassa vaatteiden ollessa vielä märkiä teki mieli luovuttaa ja lähtä kotiin… 

20140717_061546.jpg

…mutta keräsin itseni ja lähdin sisukkaasti kohti elämäni koitosta… Pääsimme liikkeelle puoli yhdeksältä.

20140717_085914.jpg

Alkumatka oli vielä helppoa maastoa, mutta tässä kohtaan maasto alkoi muuttua kiviseksi ja paikoin polku meni jyrkän pudotuksen reunalla. Jokaiseen askelelmaan piti keskittyä tarkasti.

20140717_103324.jpg

Ensimmäisen nousun jälkeen tulimme laaksoon, jonka poikki virtasi vuolaasti lumen sulamisvettä. Koski piti ylittää kivien yli hyppimällä tai kiertämällä suon poikki. Valitsimme turvallisemman suon, jossa oli kuitenkin vettä niin paljon, että kengät täytyi riisua jalasta. Pohjalla oli vielä jäätä ja vesi oli kylmää. 😀

20140717_122001.jpg

Seuraavaksi lähdimme nousemaan Vierramvaren huipulle reiluun 1700 metrin korkeuteen.

20140717_132324.jpg

Ja tässä kuva Vierramvarelta:

20140717_144622.jpg

Hurjan nousun jälkeen ilman ohenemisen alkoi jo huomata kehossa. Jokainen askel tuntui yhä vaikeammalta. Huipulta täyty laskeutua vielä Kaffedalenin laaksoon, josta alkoi nousu Kebnekaiselle…

20140717_150650.jpg

Matkalla tuli vastaan pari suomalaista, jotka sanoivat Kebnekaisen lumisen huipun olleen niin liukas, etteivät olleet kiivenneet ihan huipulle asti. Mekin päätimme jättää lumisen huipun toiseen kertaan. Meille riitti, että pääsimme Kebnekaisen laelle! Se oli meidän huippumme! 🙂

20140717_175447.jpg

Ensin tuli nauru ja sitten myös liikutuksen kyyneleet. 🙂 Ajattelin huipulla myös lähestä ystävääni, joka kuoli puoli toista vuotta sitten. Olimme hänen kanssaan haaveilleet vaelluksesta Kebnekaiselle, mutta emme ehtineet tehdä sitä yhdessä. Mutta, minä tein sen ja tein varmasti myös ystävästäni ylpeän (hän elää aina mukanani)!

Tässä laitan seitakiven hänen muistolleen:

20140717_172600.jpg

Paluumatka takaisin tunturiasemalle oli rankin osuus. Jalat alkoivat olla ihan muusina ja alas tulo oli paljon vaikeampaa. Rotkojen kohdalla puolisoni piti minua repusta kiinni, etten tippuisi. Yhden etapin oikasimme lunta pitkin laskettelemalla.

GOPR1166.JPG

Tästä kuvastakin voi nähdä taustalla olevan sumun. Sama laakso, jonka kiersimme suon kautta oli sankan sumun peitossa ja yhtäkkiä eteen näki vain pari metriä. Emme olleet varmoja, minne päin meidän olisi pitänyt kävellä, jotta emme joutuisi ylittämään syvää koskea. Yhtäkkia kaaduin kivikossa ja silloin tuli itku. Käteeni sattui, enkä tiennyt minne päin kävellä… Onneksi perässämme tuli mukava ruotsalainen pariskunta, joiden kanssa pohdimme yhdessä, mihin suuntaan lähtisimme. Lähdimme yhdessä suon suuntaan ja pian sumu hälvenikin ja huomasimme olevamme oikealla reitillä. Loppumatkalla oli vielä vaaran paikkoja, mutta pääsimme takaisin teltalle klo 1 yöllä. 

Paluupäivä Nikkaluoktaan sujui helposti ja oikaisimme Laddujärven poikki veneellä. Veneen kuljettaja katsoi kättäni, joka oli siteessä ja kysyi tarvitsenko apua rinkan kanssa. Minä nauroin, että: ”en tarvitse” ja hän vastasi, että: ”sinäpä olet vahva”. 🙂 Yövyimme Nikkaluoktan leirintäalulla ja ajelimme seuraavana päivänä Kalixiin. Tässä on palkkio hyvin onnistuneesta reissusta:

20140719_210101.jpg

 

Kommentit (2)
  1. Kebnekaisen korkein huippu Sydtoppen on 2106 m 

  2. Kuulostaa tosi hienolta reissulta! 🙂

    Ihan uteliaisuudesta, tiedätkö paljonko nousua tolla reitillä on? Kuvasta näyttää korkeammalta kun tunturit mutta matalammalta kun Alpit.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *