Kuudes viikko alkaa joogalla

Viime viikkolla oli muutama huonompi päivä liikunnan suhteen, mutta myös monta hyvää päivää. En pysynyt täysin suunnitelmissani, koska perjantaina oli niin kiirettä, etten ehtinyt/muistanut mennä uimaan. Lauauntaina oli siivouspäivä ja illalla tuli kaveri kylään, niin ehdin vetäistä vain puolen tunnin jumpan siinä välissä. Nyt kuitenkin reisissä tuntuu, koska kävin eilen hiihtämässä. Olin vähällä jäädä kotiin, mutta mies tsemppasi mua nousemaan ylös sohvalta. Hiihtokeli oli paljon parempi, kuin viime viikolla ja suksi luisti viiden kilometrin lenkin verran. En uskaltanut lähtä pidemmälle, koska oli kiire tulla kotiin katsomaan jääkiekkoa. 🙂

Pelasimme torstaina palloilupeliryhmässä tennista, joka oli todella mukavaa. Yllätyin positiivisesti, koska olen pelannut tennistä viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Ohjaaja kysyi toiveita seuraavalle kerralle ja kaikki halusivat jatkaa tenniksellä. Meitä oli ryhmässä neljä, ja toivon että joku kerta tulisi isompi porukka, jolla voitaisiin pelata sählyä. 

Kävin aamulla koirien kanssa pellolla kävelyllä ja aloitan tämän viikon uhreilut joogalla:

Maanantai: Astangajooga 1h

Tiistai: Hölkkä/kävely -yhdistelmä 1 h + Lihaskunto 30 min

Keskiviikko: Kotijumppa (zumba, pumppi tms.) 1 h

Torstai: Tennis 1,5 h

Perjantai: Hölkkä/kävely 1 h

Lauantai: Hiihto 1,5 h

Sunnuntai: Kävely 

Ainiin, olen ollut töissäkin viimeaikoina. Ohjaan pari kertaa viikossa elokuvakerhoa ja välissä myös muita työpajoja kouluilla. Työt tuntuu mukavalta. :)

hyvinvointi terveys liikunta