11-kuukautisen unet

Meillä ei juuri nyt (kop kop kop) ole isompia unihaasteita, joten seuraa peruspäivitystä juuri 11 kuukautta täyttäneen vauvan unista.

Kirottu kellojen siirto

Kuten pelkäsin, kellojen siirto palautti aikaiset aamut. Kellojen siirron aamuna vauva heräsi kuudelta, eli vanhaa aikaa normaalisti seitsemältä. Seuraavina aamuna herääminen olikin jo 5.40-5.50. Molempina aamuina otin käyttöön pistäytymisen. Vauva itki noin puoli seitsemään ja nukahti sitten hetkeksi ennen kuin heräsi seitsemältä. Kolmantena aamuna siirron jälkeen kuulin vauvan itkua taas 5.50 ja mietin että eikö tämä helpota koskaan. Vauva onneksi nukahti uudelleen itse ja heräsi aamuun klo 7. Sen jälkeen hän on aina nukkunut itse noin seitsemään.

Vaikka heräämisaika on palautunut lähes normaaliin, vauva on ollut kaikilta unilta herätessään itkuisempi kuin ennen. Luulen, että hän ei kuitenkaan ole vielä ihan asettunut uuteen rytmiin vaan pientä yliväsymystä on ilmassa. Pitäisi varmaan hetkeksi taas laittaa hänet vähän aiemmin iltaunille. Huomasin kyllä myös juuri, että alaleukaan on puhjennut kaksi uutta hammasta. Tämäkin on saattanut aiheuttaa itkuisuutta.

Ihanat, pitkät yöt

Muutamia aikaisia aamuja lukuun ottamatta vauva on posotellut viimeisen kuukauden yöunia kellon ympäri. M a h t a v a a. Kiitän itseäni joka aamu ja ilta kaikesta pitämästäni unikoulutuksesta ja vauvan unesta hankkimastani tiedosta. Olen itsekin mennyt aikaisin nukkumaan ja vedellyt yhdeksän tunnin unia. Keho on selvästi kaivannut tätä. Vaikka univelka ei mielestäni ole missään vaiheessa vauvavuoden aikana päässyt pahaksi, pitkät unet tekevät toki hyvää – varsinkin kun kaikenlaisia vaiheita on varmasti edessä.

Kaksista yksiin päikkäreihin?

Vauva nukkuu edelleen kahdet päiväunet, jotka ovat samaa luokkaa kestoltaan. Nyt unirytmi on 9.30-11 ja 14.30/15-16/16.30. Nämä ovat siis aikoja, jotka vauva on huoneessaan, en usko että hän nukkuu aivan koko aikaa. Aivan viime päivinä ensimmäiset unet ovat olleet enemmänkin tunnin luokkaa ja toiset lähentyneet kahta tuntia. Luulen siis että ollaan pikku hiljaa siirtymässä kohti aamutorkkuja ja pitkiä iltapäivätirsoja. Niin kauan kuin yöunet pysyvät hyvinä, en aio mitenkään kiirehtiä tätä kehitystä. Toivottavasti vauva siirtyy pikku hiljaa itse kohti yksiä päikkäreitä.

Pieni iltariekkuja

On hauskaa oppia tuntemaan oman lapsen rauhoittumistapoja yhä paremmin. Olen esimerkiksi havainnut, että meidän vauvalle sopii remuaminen ennen nukkumaanmenoa. Muutama ilta sitten kuulin vauvan riehakasta kiljuntaa makuuhuoneestamme. Kun menin sisään, mieheni katsoi minua hieman syyllisenä ja kysyi onko heidän leikkinsä liian rajua iltaan. Sanoin, etten tullut paikalle ollenkaan syyttämismielessä, halusin vain nähdä, mikä saa vauvan kikattamaan niin kovaa. Tämän jälkeen imetin vauvan ja tuutulaulun jälkeen  laskin hänet sänkyynsä. Vauva tempautui kyljelleen ja nukahti saman tien.

 

 

 

 

 

Perhe Lapset Vanhemmuus

Vauvan uni jakaa mielipiteitä

Kun olen vauvavuoden aikana hakenut netistä kokemusperäisiä vinkkejä vauvan unihaasteisiin, olen aina törmännyt ristiriitaisiin, usein vastakkaisiinkin ohjeisiin. Neljän kuukauden hulinoiden aikaan yhdet ohjeet sanoivat että tiheä herääminen tarkoittaa sitä että vauva on ensinnäkin nälkäinen ja toisaalta vielä niin pieni, että tarvitsee paljon läheisyyttä. Syötä tiheästi ja odota: vaihe menee kyllä ohi. Toiset ohjeet taas neuvoivat, että nyt on aika alkaa tukea vauvan itsenäisiä nukahtamistaitoja tai muuten vaihe jää päälle kuukausiksi.

Kun meidän tilanteemme ei kahden viikon jälkeen parantunut yhtään, aloin kannattamaan jälkimmäistä ajattelutapaa. Keskeistä oli myös se, että vauvan yölliset imuhalut eivät selvästikään olleet kaikki nälkää: hän puklaili yöpukunsa märäksi ja pissasi vaipat täyteen. Kaikki tämä korjaantui kun aloin rajoittaa vauvan yösyömistä. Minulle oli selvää, että kyse on siitä, ettei vauva osannut rauhoittua ja nukahtaa muuten kuin maitoa imien. Kun tämä assosiaatio oli purettu, yöt parantuivat merkittävästi.

Kun sitten kuuntelin muutama päivä sitten Onnenkuplia-podcastin unta käsittelevää jaksoa, huomasin triggeröityväni. Jakson vieras uniohjaaja Catarina Aminoff (Happymilkmama) nimittäin antoi ymmärtää ettei tissiassosiaatiota oikeastaan ole olemassa. Hän myös kannatti perhepetiä, vauvan nukkumista samassa huoneessa vanhempien kanssa mahdollisimman kauan ja ylipäätään vanhemman läsnäoloa vauvan nukahtamisessa. Tunsin piston sydämessäni. Olenko huono äiti, kun siirsin vauvani nukkumaan omaan huoneeseensa jo puolen vuoden iässä? Samalla kuitenkin kokemuksesta tiedän, että tämä siirto paransi koko perheen unia ja oli siis meille oikea.

Onneksi podcastin toiseen unijaksoon oli valittu osin erilaisia näkemyksiä kannattava uniohjaaja Teija Kautto (Uneksija). Hänen esille tuomansa seikat tuntuivatkin kolahtavan hyvin kohdalleen omien kokemuksieni kanssa. Kautto puhui siitä, miten varhainen itsenäisten unitaitojen tukeminen auttaa koko vauvavuonna ja pehmentää erilaisten kehitysvaiheiden nukkumiseen aiheuttamia haasteita. Juuri tämä on oma kokemukseni.

Ymmärrän toisaalta, jos Kauton näkemykset triggeröivät jotakuta toista. Onkin hirveän tärkeää – ei vain unta koskien vaan kaikissa vanhemmuuden ratkaisuissa – että vanhemmat löytävät ja saavat toteuttaa sellaisia toimintatapoja, jotka kokevat paitsi toimiviksi myös itselleen ja omalle vanhemmuudelleen oikeiksi.

Voin lämpimästi suositella Onnenkuplien uni-aiheita. Erilaisten näkemysten lisäksi tunnin pituisissa jaksoissa on rutkasti käytännön vinkkejä vauvojen uneen!

Perhe Lapset Vanhemmuus