Onneksi en edellistä tekstiä kirjoittaessani tiennyt, mitä on edessä. Olin ajatuksissani menossa kohti yösyötöistä luopumista ja elätin toiveita kokonaisista öistä, mutta meille iskikin m e g a l u o k a n taantuma. Aluksi vauva heräsi pari kertaa yön aikana suoraan jäätävään paniikki-itkuun. Olen kyllä tiennyt, että meidän kaverilla on kova ääni, mutta kun tyyppi painaa menemään täysillä keskellä yötä on se aika julmettua. Kaiken lisäksi itkuun ei oikein tuntunut auttavan mikään. Tutti lensi pois kaaressa, vauva venkoili voimallisesti sylissä eikä rauhoittunut perhepetiinkään. Kun miehen kanssa kokeilimme eri lohdutuskeinoja, vain kaksi näytti toimivan: hytkytys rintarepussa ja imetys. Näillä sitten mentiin. Seuraavana yönä sama paniikki-itku toistui, mutta nyt 1,5 tunnin välein. Lohdutimme vauvaa vuoroissa: vuoroin minä imetin hänet uneen ja vuoroin mies nukutti rintarepussa. Tämä oli tähän mennessä raastavin yö. Minulle oli selvää, ettei tässä ollut mitään järkeä, mutten nähnyt muita vaihtoehtoja.

Sinä aamuna huomasin, että vauvan nenä vuotaa, joten yksi selitys yöpaniikille löytyi. Vauva on kuitenkin ollut ennenkin kipeä, mutta näin huonoja yöt eivät ole olleet koskaan. Ilmeisesti nuha yhdistettynä eroahdistukseen ja kaikenlaisiin muutoksiin teki tehtävänsä.

Unet huononivat tästä eksponentiaalisesti, sillä öiden jälkeen hajosivat myös päiväunet. Vauva ei vain halunnut nukahtaa enää itse. Koska paniikki-itkua oli niin vaikea kestää ja tulin pian itsekin kipeäksi, päädyin palaamaan tissitainnutukseen. Parin päivän ajan vauva nukahti kaikille unille joko imetyksen kautta tai rintarepussa. Oli todella masentavaa kokea, miten itsenäisen nukahtamisen taito hävisi niin nopeasti. Luin paljon 8 kk taantumasta ja päätin että korjausliike on tehtävä pian, tissiassosiaatio saa jäädä lopullisesti historiaan. Kunhan sekä minä että vauva tervehtyisimme, olisi edessä unikoulu.

Selvitystyön jälkeen päädyin siihen, että tuoliunikoulu olisi meille sopiva. Tämä siitä syystä, että aiemmin toiminut syliin-sänkyyn-metodi ei enää rauhoittanut vauvaa vaan sai hänet vain kovemmille kierroksille. Toisaalta pistäytyminen tuntui eroahdistuksen kanssa kamppailevalle vähän liian rajulta. Tuoliunikoulussa idea on, että vanhempi jää lapsen huoneeseen kunnes tämä nukahtaa ja läsnäolollaan rauhoittaa lasta. Apuna voi käyttää ääntä ja ensimmäisinä päivinä myös kosketusta. Läsnäolon määrää vähennetään siirtymällä yö yöltä kauemmas vauvan sängystä ja lopulta pois huoneesta. Unikoulua on takana nyt kolme päivää. Emme ole vielä maalissa, mutta parannusta on tapahtunut. Raporttia seuraa!

Mikähän siinä on, että juuri kun julkisesti kehuu, että vauvan nukkumisessa on mukava vaihe, iskee kunnon takapakki. Vauva on nyt siis 9 kuukautta, ja pari viikkoa sitten alkoi yöheräily. Aikaisemmin helposti kahdeksan tunnin unipätkiä nukkunut vauva alkoi heräillä tunnin, parin välein ja lisäksi vaatia paljon tyynnyttelyä. Käsittääkseni tällainen unitaantuma on tyypillinen 8-10 kuukauden iässä ja parin yön jälkeen huomasin että hampaitakin on vielä tulossa, joten ymmärrettäävähän tuo on.

Kaiken tämän päälle meidän elämämme oli tuolloin yhtä isoa muutosta. Perheemme muutti toiselle puolelle palloa ja matkalla pysähdyimme kahdesti. Vauva siis joutui viikon sisään nukkumaan neljässä eri paikassa. Ja perillä odotti vielä monen tunnin aikaero. Kaiken tämän keskellä en halunnut käyttää mitään varsinaisia unikoulumetodeja vaan ajauduimme itse asiassa monen kuukauden takaisiin tapoihin: imetin vauvan uneen useamman kerran yössä. Hiukan hirvitti, tarkoittaako tämä kaikkien itsenäisten unitaitojen unohtamista.

Kun olimme asettuneet uuteen kotimaahan, päätin tehdä korjausliikkeen. Vauva nukkui onneksi kaikkien katkojenkin keskellä heräämättä puoleen yöhön. Siispä menin itse pian vauvan jälkeen nukkumaan (ja olin niin sippi, että nukahdinkin heti). Kun vauva sitten puolilta öin heräsi, olin saanut useamman tunnin unipätkän ja jaksoin olla johdonmukainen. Olin kerta kaikkiaan päättänyt etten imetä ennen aamuviittä. Sinnikkyyttä ja uskoa se kyllä vaatikin, sillä vauva protestoi ankarasti. Lopulta nukahtamiseen ilman imetystä ei mennyt kuin 45 minuuttia, mutta vauvan itku keskellä yötä on kyllä aina koetus. Onneksi vauva nukkui tämän jälkeen aamuviiteen.

Kun yöt saatiin korjattua, menivät päiväunet rikki. Vauva heräsikin yhtäkkiä aamuun ensin klo 5.30, sitten 4.30 ja tänä aamuna jopa 3.30. Kyse oli varmasti yliväsymyksestä, mitä yritin korjata erilaisin kikoin oikein minkään auttamatta. Muutaman yön jälkeen vauva onneksi sinnikkäiden ponnistelujen jälkeen nukahti aamulla uudelleen ja päivä alkoi vasta seitsemältä. Tänään kokeilin sitä, että laskin hänet syötön jälkeen nukkumaan omaan sänkyynsä enkä ottanut viereeni kuten tavallisesti. Vauva nukahti röyhtäyksen saattelemana petiinsä ja koisaili siellä kahdeksaan. Ehkä tästä tuleekin meille uuni normaali.

Vielä yksi koetus on ollut nukahtamisaikojen piteneminen. Vauva nukahti ennen kaikkea tätä sekoilua helposti sekä päivä- että yöunille omaan sänkyynsä. Viime viikkoina nukahtamisesta on kuitenkin tullut huutokonsertti. Monena päivänä tuntui, ettei vauva rauhoittunut millään, enkä oikein osannut tulkita haluaako vauva minun olevan huoneessa vai tarvitseeko hän tilaa nukahtamiseen. Kokeilin siis kaikkea näiden väliltä. Onneksi pisimmilläänkään nukuttamiseen ei mennyt puolta tuntia kauemmin, mutta emotionaalisesti on hyvin raastavaa, kun kaikille unille mennään huudon saattelemana. Nyt tässäkin on jo nähtävissä valoa tunnelin päässä. Tällä hetkellä nukuttamistoimintani on vakiintunut: unirutiinien jälkeen toivotan lapselle kauniita unia ja poistuin huoneesta. Jos (tai viime aikoina poikkeuksetta kun) vauva alkaa itkeä, odotan noin minuutin ja menen sitten huoneeseen. Sanon shh shh, nostan hänet makuulle (koska hän on aina seisomassa pinnasängyn laitaa vasten), autan tutin käteen, sanon vielä shhh shh ja poistun huoneesta. Tällä metodilla nukutusaika on lyhentynyt 5-15 minuuttiin.

Nyt olemme viimein pääsemässä kiinni vanhaan rytmiin, jossa vauva menee nukkumaan seitsemän ja kahdeksan välissä ja herää puoli kuuden aikaan syömään, minkä jälkeen hän nukkuu vielä seitsemään. Jos herää ennen viittä, hän rauhoittuu nopeasti takaisin uneen. Vauva on selkeästi nälkäinen tuolloin puoli kuudelta, joten en halua jättää syöttöä kerrasta pois. Seuraava tavoitteeni on kuitenkin alkaa pikku hiljaa hilata tuota syöttöä myöhemmäksi.

Ja mitä tästä kaikesta opittiin: jäätäviä takapakkeja ja sekoiluvaiheita tulee, mutta onneksi paluu lähtöruutuun oli lyhyt. Kun vauva on oppinut nukahtamaan itsenäisesti, taito ei katoa mihinkään vaikka unitaantuma välillä tilannetta sotkisikin.