Tunnollisuus on kuin siemailisi kylmää drinkkiä aurinkoisena päivänä

Juttelin poikani kanssa siitä, että miltä hänestä tuntuu käydä peleissä kavereiden vanhempien tai valmentajan kyydillä ilman omaa aikuista. Ajattelin vähän kartoittaa, tunteeko hän siinä jonkilaista turvattomuutta tai harmia. Ei kuulemma tuntenut näitä, vaan hän kertoi sen olevan ihan hauskaa. Varmisteli kuitenkin, että jos pitää pelata Suomen ulkopuolella, tarvitaan siihen äiti. Näin olen itsekin vähän ajatellut, mutta asia tuli eilen puheeksi tuttavan kanssa ja nousi siitä mieleeni. Olen aika poissaoleva vanhempi mitä tulee urheiluharrastuksiin, omiini ja muiden.

Pohdiskelin, että onko hänellä joku joukkueessaan, jolla on aina oma aikuinen mukana. Kyytejä on onneksi muillakin tapana yhdistellä. Joo on kyllä! Yksi parhaista kavereista. ”Mutta hän ei voisi millään mennä ilman omaa aikuista, koska unohtaa aina kaiken ja varmaan unohtuisi itsekin sinne ja se olis vaan yksi iso kaaos!”.

Seuraavaksi hän intoutui kertomaan, miten koulussa tietyt kaverit ovat aina myöhässä kaikesta, melkein joka päivä. Läksyt hukassa ja jumppakassi kotona ja mitä näitä nyt on. Hän kertoi, että on tosi kiva mennä itse aina ajoissa ja ottaa kaikki tavarat mukaan, niin ei tarvitse sitten jännittää.

Kysyin tunteeko hän sitä äärimmäistä kunnollisuuttaan koskaan rasitteena. Itse olin koululaisena hänen laillaan omatoiminen, kunnollinen ja tunnollinen. Koin sen vähän rajoittavan elämääni ja ajattelin salaa, että muilla on jotenkin rennompaa ja hauskempaa, jos he toimivat kouluelämässä tietyllä lailla vapaammin kuin minä. Vähemmän pingottuneesti. Olin vähän sellainen stressailija kautta linjan.

Pojallani oli tähän huomattavasti terveempi asenne:

”En tunne kyllä yhtään mitään tuollaista! Siinä on vain hyviä puolia! Mä voin vaan nautiskella aurinkoisesta päivästä laivan kannella ja siemailla kylmää juomaa, kun nää toiset roikkuvat just ja just yhdellä kädellä kaiteessa putoamaisillaan laivasta. Et kyllä mä  sanoisin, että mulla on rennompaa kun olen aina ajoissa ja huolehdin valmiiksi asiat.”

Tämän perään hän laulaa luikautti itsekeksimänsä kouluversion siitä laivasta, joka uppoaa mikäli ei heti ala pumppaamaan.

(Putoaminen laivasta on tässä vertauskuvassa Wilma-merkintä tai jälki-istuntoa.)

Jaksan aina uudelleen ja uudelleen hämmästellä, kuinka tervehenkinen JA sanavalmis on tämä mun nuorimies. Joskus vanhemmuus on ihan parasta.

Kuvassa litsirinkkejä kaikille, jotka jaksavat olla tunnollisia, huolellisia ja valmistautua hyvin!