Pariskunnan yhteinen työpaikka – uhka vai mahdollisuus?

Millaista on työskennellä oman kumppanin kanssa? Tätä itse googlailin muutama kuukausi taaksepäin. Olimme tilanteessa, jossa mieheni tarvitsi uutta työntekijää ja minä tarvitsin uutta työtä.

Millaista työntekijää mieheni oli vailla? No sellaista kuin minä, paitsi ettei minua.

Millaista työpaikkaa olin itse vailla? Sellaista kuin miehelläni olisi tarjota sille jollekin, joka on kuin minä, mutta en ole minä.

Kesällä kipuilimme aiheen parissa, siis ihan molemmat. Kumpaakin pelotti ja huoletti, että voisiko suhde toimia, jos näkisimme toisiamme vielä töissäkin. Meillä kuitenkin oli ja on jotain sellaista, mistä kumpikaan ei halua luopua. Jotkut ystävämme kannustivat meitä yrittämään ja olivat sitä mieltä, että tarvittu henkilö voisin olla juuri minä. Olemmehan timanttinen tiimi muutenkin.

Aloin nähdä yhdessä työskentelyssä pikkuhiljaa mahdollisuuksia. Mieheni suhtautui muutokseen kielteisesti vielä silloinkin, kun minä olin jo melkein päättänyt, että tätä kokeillaan.

No; perustelin juurta jaksain. Selitin. Laskin. Hermoilin. Puhuin ympäri. Kokeillaan…

Mieheni suostui. Aloittaminen viivästyi toivomastani ajankohdasta kahdella kuukaudella. Sopimuksen muuttaminen vanhassa työpaikassani tuntui vievän ikuisuuden. Mieheni alkoi kysellä, että joko joko joko voisin aloittaa. Tilanne kääntyikin toisin päin; pöydälleni alkoi kertyä pinoa ennen kuin minulla oli edes pöytää!

Yhteistä työpaikkaa on nyt takana nelisen kuukautta. Työskentelemme yhdessä kahdesta neljään päivään viikossa.

Työpöytämme ovat kirjaimellisesti kiinni toisissaan. Kuulostaa aika hurjalta, mutta on oikeasti ihan kivaa. Näin tiivis vierekkäisyys oli aluksi hätäratkaisu, kun emme keksineet työpöydälleni muuta kohtaa toimistosta, mutta se on osoittautunut käytännölliseksi. Käytän työpistettä aina töissä ollessani, vaikka minulle olisi monesti vapaana oma huone.

En tiedä osaanko selittää tätä hyvin, mutta jotenkin olemme töissä enimmäkseen ihan normaaleja työkavereita, paitsi silloin kun olemme hyvällä tavalla pariskunta.

Puurramme menemään hiljaa vierekkäin ja välillä hän opettaa minulle jotain uutta tai kyselen tarkentavia kysymyksiä työtehtävääni koskien. Tässä olemme ihan normaaleja työkavereita. Sitten jos vaikka en saa tarpeeksi selittäviä vastauksia tai opetustapa on jotenkin pielessä, pystyn reilusti sanomaan sen: ”nyt en tällä tavalla opi tätä asiaa kunnolla, kokeillaan näin”. Tässä kohtaa on hyvä, että suhde onkin parisuhde, koska hän on alallaan jäätävän ammattitaitoinen eikä välillä muista etteivät kaikki ole. Mieheni lisäksi on töissään niin kiireinen ja uppoutunut omaan hommaansa, että häntä voisi olla vieraan aloittelijan vaikea lähestyä ja pysäyttää. Osaan tulkita aika hyvin milloin on hyvä hetki pyytää syvällisempää opetusta.

Olen oppinut aika hyvin kaikenlaista. Minulle on uskottu yllättävän nopeasti vastuullisia ja vaativia tehtäviä. Varmaankin osittain juuri siksi, että uskallan kysyä neuvoa niin kauan kuin tarve vaatii. Tottakai teenkin niin oikein kuin ikinä vaan osaan.

Joskus minulla on töissä tylsää. Saan jonkun isomman kokonaisuuden valmiiksi tai pinoni purettua, eikä minulla ole uutta tehtävää. Joskus mieheni on kertakaikkiaan liian kiireinen selittämään mitään uutta. Se on meillä molemmilla haasteena: Miten saada pinoa miehen pöydältä siirrettyä omalleni?

Ja miten menee parisuhteessa?

Älyttömän hyvin. Meillä ei ole ollut vielä vaihetta, jossa olisi mennyt  suorastaan huonosti. Meillä tuntuu menevän kuitenkin nyt aivan poikkeuksellisen ihanasti. En osaa sanoa onko se yhteisen työpaikasta johtuvaa vai siitä huolimatta. Emme ehdi kyllästyä toisiimme työpäivän aikana, melkein päinvastoin. Roolit pysyvät erillään. Meillä on kolme eri vaihdetta; työvaihde, perhevaihde ja pariskuntavaihde. Näissä kaikissa pelaamme yhteen hienosti.

Puhumme joskus työasioista kotona, mutta ei sen enempää kuin työskennellessämme eri paikoissa. Jotkut asiat on vaan parempi puida rauhassa ilman häiriötä. Perheasioista puhumme työpäivän aikana todella vähän, ehkä jopa vähemmän kuin työskennellessämme erillään. Parisuhdeasioita ei ole mitään tarvetta hoitaa työpaikalla  eikä työaikana miltään osin, mikäli ei lasketa pieniä silityksiä ohikävellessä.

Kaikki on mennyt hienosti. Suhtaudun työhön innolla ja mielenkiinnolla. Tiedostan, että se mikä toimii nyt, ei toimi välttämättä aina, tai edes kovin pitkään. On hyvin mahdollista, että kyllästymme tähän jollain tavalla. Siihen mennessä olen kuitenkin varmasti keksinyt uuden suunnitelman, oppinut hyvän matkaa uutta ammattia.

Kommentit (2)
  1. Olen työskennellyt kumppanini kanssa 20 vuotta samassa yrityksessä. Olemme vieläkin naimisissa.

    1. Ihana kuulla! Onko antaa vinkkejä aloittelijoille? 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *