6 tapaa helpottaa lasten vaihtopäiviä eroperheissä (+ 1 tapa epäonnistua surkeasti)
Vaihtopäivät ovat uusperheissä aina viikon tai kuukauden paskinta antia. Meillä on nyt tullut syksyllä rytmiin muutosta kahdelle lapselle ja sen myötä vaihtopäivät ovat lisääntyneet. Se on lasten kannalta älyttömän harmi, koska pidemmät ehjät jaksot vähentäisivät vaihtoon liittyvää tunnemylläkkää. Ei toki liian pitkä vaihtovälikään ole hyvä.
Muutaman vuoden kokemuksella olemme oppineet joitain itseämme ja lapsia säästäviä tapoja hoitaa kodin vaihtoa.
- Vaihto neutraalin paikan kautta
Olemme sopineet melkein kaikki vaihtopäivät siten, että lapsi vaihtaa kotia päiväkoti- tai koulupäivän aikana. Olemme huomanneet sen helpottavan vaihtoa sekä aikuisen että lasten osalta, kun vaihto äidin kodin kulttuurista isän kodin kulttuuriin (ja toisinpäin) tapahtuu neutraalin alueen kautta.
Meillä tähän tarkoitukseen sopivat myös kaikki mummolat. Lapsilla on kuitenkin erilaiset vanhemmat, säännöt ja elämäntyylit molemmissa kodeissa, joten voi olla joskus kulttuurishokki vaihtaa elämäntapaa ihan kuin veitsellä leikaten.
2. Vältetään tapaamasta exiä ilman erityistä syytä lasten ollessa paikalla
Vaihto päiväkodin ja koulun kautta säästää kaikkien osapuolten hermoja, koska exien ei tarvitse kohdata toisiaan turhan usein. Ristiriitoja kuitenkin on usein ja ne saattavat näkyä aikuisten käytöksestä läpi lapsille, vaikka niitä ei kohtaamisissa lasten paikalla ollessa lähdetäkään ruotimaan. Lapsi aistii herkästi ilmapiirin ja on aivan turhaa lasta sellaiselle altistaa, jos ei se ole välttämätöntä. Asioista voidaan kinata ja mököttää (näinhän ne aikuisten asiat hoidetaan…) muulla ajalla.
Meidän lasten kaikki aikuiset osaavat hyvin suuren osan ajasta vetää roolinsa hienosti lasten edessä, mutta joskus ovat naamiot rakoilleet pahastikin. Sitä ei käy kieltäminen. Mitä harvemmin tapaamme, sen vähemmän on riskiä ärsyttää toisiamme.
3. Muistetaan, että lapsella on nyt hankala päivä
Edestakaisin vaihtelu on opettanut viime aikoina esimerkiksi sen, että maanantaisin lasten tullessa kotiin miehelläni ei voi olla iltaisin mitään erikoista menoa tai hommaa, vaan hänen tulee olla saatavilla lapselleen ihan erityisen hyvin. Toki lapsen voi ottaa mukaan vaikka ruokakauppaan tai haravoimaan ihan kuin muutenkin.
Oli myös parin vuoden ajanjakso, jossa yksi lapsi joka kerta toiselta vanhemmalta tullessa oli aivan täynnä raivoa, turhautumista ja pettymystä siitä, että toisella vanhemmalla käynti ei ollut vastannut hänen odotuksiaan. Hän oli kaivannut yhteistä aikaa vanhemman kanssa ja vanhempi oli siihen liian kiireinen. Ymmärrettävä reaktio sinällään, mutta tuntui todella epäreilulta joutua itse raivon kohteeksi. Se vei aivan kohtuuttomasti aikaa ja voimavaroja. Niitä kannattaakin varata vaihtopäiville mikäli mahdollista.
Nykytilanteessa kaksi lasta reagoi voimakkaammin meille tuloon ja kaksi meiltä lähtöön. Näissä ei tunnu olevan mitään logiikkaa ja reaktiot ovat vaihtelevia. Ne eivät mielestäni myöskää korreloi sen kanssa, että toinen paikka tai aikuinen olisi toista parempi tai huonompi.
4. Keksitään jotain kivaa siirtymän helpottamiseksi
Meillä on tällä hetkellä havaittu kaikkein parhaaksi kaavaksi vaihto päiväkodin ja koulun kautta siten, että lapselle tulee kaveri vähäksi aikaa sen jälkeen. Kun kaveri lähtee, on jo lapsi ehtinyt kuin huomaamattaan asettua takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Illalla vielä oman vanhemman huomiota ja tarvittaessa soitto toiselle vanhemmalle, niin menestysresepti (ainakin meillä) on valmis!
Lasta voi myös tsempata lähtöön fiilistelemällä yhdessä tulevia juttuja toisen vanhemman kanssa. ”Niin teillä taisi olla nyt viikonloppuna se leffailta äidin kanssa? Tiedätkö jo mikä elokuva valitaan?”. Samalla lapsi saa ikäänkuin luvan olla iloinen tulevasta.
5. Lapsi pitää yhteyttä toiseen vanhempaan luonaolon aikana
Olen huomannut, että tasainen yhteydenpito toiseen vanhempaan helpottaa oloa vaihtopäivinä. Emme ole kauheasti muistutelleet lapsia soittelusta aiemmin, mutta nyt koulujen lähdettyä käyntiin on tullut muutamia tilanteita, joissa lapsi on ehtinyt niin kovasti uppoutua tähän perhe-elämään ja arkeen, että toinen vanhempi on jollain lailla ”unohtunut”. Ei siis tietenkään oikeasti unohtunut, mutta ei ole tullut mieleen kaikessa tohinassa.
Tästä on seurannut voimakkaita tunnereaktioita ja hirveästi itkua sitten, kun toinen vanhempi on vaihdon edellä taas tullut mieleen. En tiedä onko siinä mukana jopa syyllisyydentunnetta siitä, että on niin kovasti uppoutunut tähän paikkaan ja perheeseen. Sellaiseenhan ei aikuisen järjellä ajateltuna pitäisi olla mitään syytä, mutta lapsen mieli voi kääntää asian miten vain.
Olen alkanut nyt välillä muistutella, että voisit nyt soittaa isälle/äidille. Vaikka lapsi ei haluisikaan soittaa, hän kuitenkin saa muistutuksen siitä, että toinekin vanhempi on olemassa ja edes ajatus hetken käy toisessa kodissa ja vanhemmassa.
6. Vaihtopäivät ovat ennakolta tiedossa ja pitäviä
Harmillisen monessa perheessä tähän ei kertakaikkisesti ole mahdollisuutta, mutta jos vanhemmat ovat täyspäisiä ja edes jokseenkin vastuullisia, on tähän hyvä ainakin pyrkiä.
Lapsi ei tarvitse tietoa koko kalenterin suunnittelusta maailman tappiin, vaikka meille aikuisille se saattaa olla henkireikä. Reilua lasta kohtaan on kuitenkin saada tieto siitä milloin viimeistään hän seuraavan kerran menee toiselle vanhemmalle. Tästä tiedosta on apua kaikille osapuolille, koska silloin molemmat vanhemmat voivat suunnitella omaa elämäänsa ja säilyttää kontrollin tunteen omasta ajankäytöstään. Samalla turvallisuuden tunne lapsen elämässä on kohdillaan.
Lapsi ikävöi toista vanhempaa (käsittääkseni melkein kaikissa perheissä), joten jos vaihto alkaa sillä, että lapsi onkin ensimmäisen yön ”isän päivistä” mummolassa tai muussa hoitopaikassa, on reilua lapsen tietää se vähän etukäteen. Pienemmät lapset kuitenkin hahmottavat elämää laskemalla öitä milloin mihinkin.
Siispä jos lapsi on arkiviikon jälkeen siirtymässä päiväkodista isälle ja isä ei pääse hakemaan, on hyvä kertoa ihan reilusti siitä lapselle ”Isällä on aikuisten menoa perjantaina ja mummo tulee sinut hakemaan päiväkodista. Isä tulee hakemaan sinut mummolta lauantai-aamuna aamupalan jälkeen.”.
+ 1 tapa tehdä elämästä mahdollisimman hankalaa:
Sovi vaihto epävarmaan kellonaikaan keskelle vapaata lauantaipäivää
Tämä on pettämätön tapa pilata lasten päivä ja myös sen vanhemman päivä, jolta lapset ovat lähdössä. Lapset heräävät aamulla puoli viideltä ja alkavat kysellä tuleeko äiti jo ja jatkavat sitä vartin välein yhdessä ja erikseen. Kymmeneltä viimeistään kysely vaihtuu selittämättömäksi itkuisuudeksi ja kiukutteluksi. Ulkona sataa räntää.
Lapset tappelevat keskenään kaikesta ja mäiskivät toisiaan, kun ”on tylsää”. Aikuinen turhautuu, koska mihinkään ei oikein kannata kunnolla ryhtyä, koska se voi katketa koska vaan. Lapset haluaisivat jo toiselle vanhemmalle ja vanhempi haluaisi katsoa pokea ja vetää käteen, lähteä salille, treffeille, Timbuktuun, ihan mihin vaan.
Vanhempi on täysin turhautunut exälle, koska ei tiedä koska toinen on tulossa, vaikka asiasta olisikin yhdessä joskus muinoin sovittu. Lähettelee exälle passiivisagressiivia viesteja , että ”Osaisitko nyt yhtään sanoa tarkemmin sitä aikaa?”.
Oikein mitään ei voi sopia eikä mihinkään lähteäkään, koska aikataulu on epävarma ja pitää olla valmiudessa luovuttamaan lapset toiselle. Puoli kahdestatoista eteenpäin jokainen minuutti tuntuu tunnilta ja vanhempi miettii, että ei jumalauta, pitäisikö vielä kehittää näille joku päivällinen? Jääkaappi on budjetoitu lapsiperhe-elämän osalta lounaaseen ja jäljellä on vain kaljaa, kuiva sitruunan puolikas ja sipsipussi. Ehtiikö kauppaan vielä ennen kuin exä tulee? Ei haluaisi turhaan nyt hankkia mitään, koska viikonloppuna on aikomus syödä enimmäkseen ulkona ja maanantaina lähteä työmatkalle viikoksi.
Exa tulee paikalle iloisena ja odottanut vanhempi tietää, että exä ei ole tehnyt mitään väärin. Hän ei kuitenkaan ole yli-ihminen eikä täysin pysty peittelemään sitä, että on täysin loppu koko päivän kärsimysnäytelmästä ja on suunnattoman ärsyyntynyt ja turhautunut. Exä suuttuu, koska hän on vaan toiminut sovitusti eikä toisella ole mitään syytä olla ”tollainen”. Lapsille jää vähän paha mieli, kun vanhemmat ovat kireitä.
Ovi menee kiinni ja exä lastaa lapset autoon. Koti on kuin pommin jäljiltä. Yksinjäävä vanhempi lösähtää sohvalle ja avaa läppärin ja farkut. Oveen koputetaan terävästi, koska joku saatanan unilelu on jäänyt perään. Vanhempi kerää jaksamisen rippeet ja antaa unilelun ja yrittää samalla pahoitella omaa ärtymystään. Exä lähtee taas. Takki on aivan tyhjä, lauantai-ilta pilalla ja elämänilo mennyt. Ei todellakaan jaksa lähteä mihinkään, hyvä jos edes vetää käteen.
(En tiedä mistä tähän pöllähti tämä sinkkunäkökulma. Näitä tarinoita on kerääntynyt omasta ja muiden kokemuksesta joka laatua.)