Koronakotoilu: Käänne tylsempään suuntaan… ja sitten taas parempaan

Viime viikolla, kun lapset eivät olleet koulussa tai hoidossa ehti meillä olla sekä kivoja että yksi aivan hirveäkin päivä. Kivaahan on just tasan niin kauan kuin mieliala pysyy hyvänä ja pitkään siinä onnistuimmekin. Meillä hyvä meininki lakkasi aika tarkalleen siihen, kun kävi ilmi ettei osa lapsista pääsekään suunnitellusti toiselle vanhemmalleen korona-asian takia. Yhdellä lapsista meni omien sanojensa mukaan ”taju vähäksi aikaa”, kun kielto tuli ja hän meni aivan suunniltaan surusta moneksi tunniksi.

Vaikutus oli välitön myös kaikkiin muihin lapsiin ja kaikki neljä alkoivat käyttäytyä oudosti ja ilmaista huoltaan eri tavoin. Samaan syssyyn osui myös lääkäriinmeno toisen lapsen kanssa ja meitä molempia aikuisia tarvittiin siihen. Oli ikävää, kun täytyi  ikäänkuin jättää tilanne kesken tuon ”tajun menettäneen” lapsen kanssa. Välillä tulee varmaan jokaiselle vanhemmalle tilanteita, jolloin pitäisi vaan kertakaikkisesti olla useammassa paikassa yhtä aikaa ja ei vaan riitä.

Uusperheessä on tavattoman iso ja ikävä juttu lapsille se, kun ei pääsekään tapaamaan toista vanhempaa sovitusti ja siksi onkin tosi tärkeää pitää sovituista ajoista kiinni. Sairastelut ja tässä tapauksessa ihan pelkkä sairastelun uhkakin sekoittaa välillä kaiken ihan hirveällä tavalla. Tilanne pysyi meillä useamman päivän epäselvänä ja lopulta kaikki lapset sitten olivatkin viikonlopun toisilla vanhemmillaan.

Mieheni ja minä olemme käyttäneet viikonlopun keskenämme ihan kivasti. Tavallaan. Sillä tavalla ei niinkään kivasti, että meidän oli tarkoitus viettää viime viikonloppu romantiikkalomalla Pohjois-Italiassa. Pidennetty viikonloppuvapaa kutistui sitten yhdeksi vapaapäiväksi. Olkoon kuinka firstworldproblem tahansa, pidätän oikeuden olla tästä harmissani.

Se osuus mikä sitten ihan oikeasti meni kivasti, oli että kerrankin ei voinut tavata ketään eikä mennä minnekään muualle kuin töihin! Kävimme muutaman kerran kävelylenkillä viikonlopun aikana (ja siellä töissä….), mutta kaiken muun ajan vietimme kertakaikkisesti sängyssä. Söimme levottomasti herkkuja ja luimme kirjoja. Paijailimme vähän välillä toisiamme. Nukuin myös kunnon päiväunet molempina päivinä.

Jokin menneessä viikossa oli tavattoman raskasta, vaikka tavallaan kaikki on tosi hyvin. Korona-viruksen vaikutukset ovat sekoittaneet kummankin työpaikkani päiväjärjestyksen ihan huolella ja toisessa henkinen kuormitus on noussut ihan erityyppiseksi kuin koskaan ennen. Kotielämän päiväjärjestys vasta sekaisin onkin; rutiinien ja kotikoulun järjestäminen on vienyt paljon aikaa ja jaksamista.

Nyt uutta puhtia kerättyäni odotan oikeastaan ihan innolla lapsia kotiin! Eivät ne seuraavat viikot varmasti herkkua tule kaikilta osin olemaan, mutta jotenkin lasten kanssa kotona ollessani olen ihan hyvässä mielessä tuntenut itseni tarpeelliseksi ja tärkeäksi. Hetkittäin vähän liiankin tärkeäksi – sitä en kiellä! En totisesti kaipaa kotiäitiaikoja pysyvänä asiaintilana, mutta ehkä se näin vaihteluna on ihan paikallaan vähän kotiäiteillä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *