Lapsen kysymyksiä kuolemasta

Kuolema. Aihe tuli meille ajankohtaiseksi viime viikonlopun aikana isomummun nukkuessa pois ja lapset ovat ottaneet sen hyvin luontevasti. Jännitin reaktioita uutisen kertomisen jälkeen. Vähän jännitän vieläkin. Tilannehan realisoituu tosiasiassa vasta myöhemmin. Oman kokemukseni mukaan konkreettisimmin hautajaisissa.

Lasten ajatukset kuolemasta ovat olleet käytännönläheistä ja toisaalta hyvin kunnioittavaa. He ovat nostaneet asian esiin monessa vaiheessa päivittäin ja onkin luontevaa, että asia nousee mieleen vähän väliä.

Lapset suhtautuvat asiaan kiinnostuneesti ja uteliaasti, eivätkä ainakaan toistaiseksi ole kokeneet pelkoja tai ahdistusta. Kysymyksiä on ollut paljon. Kaikkein tärkeinpänä tuntui olevan, että pääsevätkö he mukaan hautajaisiin, missä ne pidetään, millaista siellä on, ketä sinne tulee, minne isomummu haudataan ja miten se käytännössä tapahtuu.

Näihin kysymyksiin on ollut suhteellisen helppoa vastata. Olen sen verran käynyt hautajaisissa, että kaava on tuttu, vaikken nyt tarkalleen yksityiskohdista tiedä enkä ole suunnittelussa mukana.

Käytännön kysymysten lisäksi he ovat miettineet miten surullisia nyt kaikki muut mahtavat tästä olla ja miten se näkyy kenestäkin. He ovat pohdiskelleet omaa suhdettan isomummoon ja alkaneet kirjoittamaan ylös isomummoon liittyviä muistoja. Asiaankuuluvasti he ovat harmitelleet, kun paljon jäi kuulematta ja lisää ei ole saatavilla.

Lasten aloitteesta on kerrottu tarinoita, sytytetty kynttilä, nostettu malja ja käyty katsomassa hautapaikkaa. He ovat paljon pohdiskelleet sitä, missä konkreettisesti isomummu nyt on ja toisaalta missä hänen henkensä on. Molemmilla on omat teoriansa mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ihmisen mielelle. En ole antanut tähän mitään vastauksia, vaan kertonut että jotkut uskovat näin ja toiset näin. Olen antanut heidän kertoa omat teoriansa ja hyväksynyt ne sellaisenaan. Kukaanhan ei oikeasti tiedä, joten heidän arvauksensa on yhtä hyvä kuin kenenn vaan.

Uusperheessä kun ollaan, niin asia ei tietyllä lailla koske kaikkia. Joku ehtikin jo lällättelemään ”mutta MEILTÄ ei ole kuollut ketään”. Ei olekaan, mutta kuolema kuitenkin koskee ihan kaikkia ennemmin tai myöhemmin. Täytyykin taas vähän jutella taas käytöstavoista tältäkin kantilta.

Vanhemman näkökulmasta olen tähän saakka päässyt vähemmällä kuin luulin. Kerät ovat auenneet ja kysymykset tipahdelleet lapsilta sopivissa erissä. He ovat melkeinpä itse keskustelleet mietteensä auki. Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa heidän iässään ja muistan ne todella kurjina juttuina kaikin tavoin Ajat ovat ehkä hyvällä tavalla muuttuneet.