Otsikkoon piti oikein tehdä pieni tarkennus, ettei keskenään sekoittuisi yleiset yhteiskunnalliset vaatimukset ja ihan perheen sisäiset vaatimukset. Kyse on jälkimmäisistä.

Meillä on hyvin nukkuvia lapsia, mutta aikuisilla on ajoittain vähän niin ja näin. Olen saanut oman unitilanteeni nyt aika hyvin kuntoon ja olen iltaisin väsynyt, nukahdan helpohkosti. Monesti onnistun jopa nukkumaan melkein aamuun, joka onkin minulle se kaikkein vaikein kohta.

Koska täällä elellään porukassa, on muidenkin tekemisillä merkitystä oman unen kannalta. Kun itse on jo kääntynyt nukkuma-asentoon ja ehkä nukahtanutkin, ei tunnu hirveän kivalta kun porukka tulee siihen pyytämään jotain.

Yhtenä iltana näitä oli enemmänkin. Väsähdin aikaisin, myönnän, mutta silti…

Tein iltatoimet ja menin nukkumaan.

Juuri, kun laskin laskin pään tyynyyn ja tuhina meinasi lähteä käyntiin, poikani toi kaksi aukeamaa matematiikan tehtäviä tarkistettavaksi. ”Voitsä rättaa nää aamuks?”.

No kai mä voin, kun itse kerran vaadin lisätehtäviä tekemään. Siinä sitten vaan muistelemaan, miten ne kertolaskut pitikään allekkain laskea. 13×128…

Sain läksyt hoidettua ja laitoin kirjan pois ja pään tyynyyn.

Mieheni tuli viereen pettyneen oloisena virittämään keskustelua siitä, että eikö koskaan voida tehdä hänen valitsemiaan juttuja yhdessä. En ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse, mutta kysehän oli siitä, että olen useamman kerran sanonut ei kiitos hänen ehdottaessaan avaruusohjelmien katsomista.

Hän oli tosi harmistunut, joten katsoin hänen kanssaan yhden avaruusohjelman läppäriltä. Kun se loppui, käänsin kylkeä ja aloin nukkumaan.

Paitsi että mieheni oli edelleen vailla jotain: ”Tätä mä just tarkoitan, että sulle hirvein harvoin sopii keskustella mun valitsemista aiheista.” Kerroin, että avaruus on minulle aiheena aika vaikeasti hahmotettava ja muistiini ei tartu matkoja ja nopeuksia.

”Arvaa kuinka vaikea mun on keksiä mielipiteitä ja näkökulmia vaikkapa lastenkasvatuksesta tai taiteesta, joten kai säkin voisit vähän yrittää vaikka sitten avaruudesta.” Hän oli täysin oikeassa. Noh, yritin sitten keskustella parhaani mukaan avaruudesta ja sen jälkeen keskusteltiin vielä sun ja mun asioista, joihin toinen lähtee tai ei lähde mukaan. 

Keskustelu oli tosi antoisa, mutta kun se loppui, olin aivan ylivalmis nukkumaaan.

Aha, ai seksiä? Ei nyt mä olen jo katsonut yliajalla avaruusohjelmat ja kaikki. Eiks tätä vois tehdä silleen, että kumpikin on tajuissaan?

Käännyin taas. Pusi pusi. Huomenna.

Nukahdin heti, mutta heräilin jatkuvasti, koska huomasin miehen hengittävän tyytymättömästi ja liikuskelevan ympäriinsä. Välillä heräsin siihen, että hän ei huokaillut eikä liikuskellut ympäriinsä ja mietin onko hän lähtenyt töihin tai ulos kävelylle.

Tätä jatkui puoli kahteen asti, jolloin heräsin, kun hän meni keittiöön tekemään voileipiä. Keräsin ja herätin itseni pois unesta ja menin juttelemaan. Ei ollut mitään erityisiä huolia, ei vaan saanut unta ja stressasi lähinnä sitä. Työt mietityttivät nyt kun kerran hereillä oli. Juttelimme unettomuudesta ja seuraavasta työpäivästä. Lupauduin hoitamaan kaikki lapset aamulla ja pyysin laittamaan herätyskellon pois. Muistutin, että hän on rautainen ammattilainen, jonka työtehoa ei yksi nukkumaton yö hetkauta mihinkään. Sen vaikutusta ei kannata ylidramatisoida.

Menimme sänkyyn ja jäin valvomaan hänen nukahtamistaan. Olen huomannut sen auttavan aiemmin. Hän nukahti puolessa tunnissa. Minä en. 

Kohta soikin jo herätyskello alkuperäisen suunnitelman mukaan eli aivan liian aikaisin. Mies nukahti heti uudelleen. Minä en. Jäin hereille odottelemaan tunnin ja laitoin sitten kaikki lapset valmiiksi ja vein miehen ja kaikki lapset paikkoihinsa. 

Mieheni ei todellakaan ole mikään hankala eikä vaativa ihminen. Päinvastoin. Juuri siksi  hän ansaitseekin avun (yö)harmeihin silloin kun sellaisia sattuu olemaan. Ainut asia, joka minua tässä kuviossa otti oikeasti päähän oli liian aikainen herätyskello, johon meistä kummankaan ei olisi tarvinnut aamulla herätä.

Lapsiperheissä on ihan normaalia kysellä toisiltaan, että oliko huono yö jos vaikkapa työkaveri näyttää hyvin väsyneeltä. Lapset tosiaan ovat usein syynä, mutta monesti onkin kyse ihan jostain muusta.

Kerran oikein ilahduin, kun vähän etäisempi työkaverini kertoi suoraan, että ei ollut lapsilla huono yö, vaan nimenomaan miehellä. En ole itsekään meidän hankalia öitä varsinaisesti salaillut, mutta olenkin avoimempi kuin useimmat. Tuntuu kumminkin, että ihmiset ovat alkaneet puhua näistä enemmän viime aikoina. Olen joiltain muiltakin kuullut, miten puoliso on herättänyt aamuyöllä toisen keskustelemaan pariksi tunniksi  vaikkapa henkilöstöjohtamisen haasteista.

Kuka sinun perheessäsi nukkuu huonosti ja miksi?