Milloin on sopiva hetki lukea Aku Ankkaa

Olemme saavuttaneet perheessämme tilanteen, jossa voi istahtaa mihin tahansa kohtaan kolmikerroksisessa omakotitalossamme ja käden ojentamalla ylettää Aku Ankkaan. Niitä löytyy suomeksi ja ruotsiksi, lehtinä ja pokkareina. Tämä ei melkein edes ole vitsi.

Aku Ankkoja siellä ja täällä

En ole itse koskaan välittänyt sarjakuvista, mutta jotenkin minusta on söpöä nähdä lapsi istuskeslemassa sarjis kourassa. Siihen tarjoutuukin päivittäin lukuisia tilaisuuksia, koska meillä on neljä lasta joka mahdollisessa vaiheessa lehteä lukemassa.

Havaintojeni mukaan rakosia lehdenlukuun on elämä täynnä. Ainakin meidän lasten mielestä se sopii ilmeisesti kaikkiin odotustilanteisiin, odotettiin sitten unta, suihkuvuoroa, hammaspesuvuoroa, kyytiä tai muiden pukeutumista. Akut sopivat myös kaikille aterioille, mitkä syödään yksin tai ilman että aikuinen on samaan aikaan syömässä. Aamupalalla isoin lapsi lukee omaa ison ruokapöydän ääressä ja kaksi keskikoista useimmiten yhteistä keittiön työtason ääressä. Aamulla ollaan vielä virtaa täynnä niin, että sosiaalinen yhteislukeminen sujuu. Välipalalla ja iltapalalla luetaan sitten omia lehtiä, jos niitä on lupa olla pöydässä.

Yllättävä Aku Ankka-tarve voi tulee herkästi myös trampoliinilla, riippukeinussa, vessassa,teltassa,autossa, portaikossa ja eteisessä. Itsestään selvä lukemispaikka on tietysti sohva, mutta voi hyvin matollakin lojua lukemassa. Jokaisella löytyy sängystä pinkka, jota plärätään illalla ennen nukkumista ja viikonloppuaamuisin, kun ei ole lupa herättää ketään.

Ehkä ihan vähän ikävöin kesää ja riippukeinua. Kesällä lehtien kylvämisreviiri on laajempi.

Tosiaan nyt kun kukaan ei ole moneen päivään ihmeemmin siivoillut, ihan joka paikassa on lehti! Sotku ahdistaa ja ärsyttää ja nuo lehdet ovatkin ainoa tavararyhmä, josta en suuremmin mieltäni pahoita. Onhan se kiva, että on jokin tällainen asia mihin uppoutua hetkeksi ja auttaa ehkäisemään tylsyyttä ja turhautumista. Vähän haikeasti muistan, että olen itsekin ihan aikuisenakin vielä ollut lehdenlukija. Nykyään tartun aina kännykkään ja vaikka sieltä luettu sisältö onkin pitkälti sama mitä aiemmin luki naistenlehdistä, on se silti vähän eri juttu.

 

Koti Oma elämä Lapset Ajattelin tänään

Kohtuuttomat vaatimukset (nukkumaanmenoajan jälkeen)

Otsikkoon piti oikein tehdä pieni tarkennus, ettei keskenään sekoittuisi yleiset yhteiskunnalliset vaatimukset ja ihan perheen sisäiset vaatimukset. Kyse on jälkimmäisistä.

Meillä on hyvin nukkuvia lapsia, mutta aikuisilla on ajoittain vähän niin ja näin. Olen saanut oman unitilanteeni nyt aika hyvin kuntoon ja olen iltaisin väsynyt, nukahdan helpohkosti. Monesti onnistun jopa nukkumaan melkein aamuun, joka onkin minulle se kaikkein vaikein kohta.

Koska täällä elellään porukassa, on muidenkin tekemisillä merkitystä oman unen kannalta. Kun itse on jo kääntynyt nukkuma-asentoon ja ehkä nukahtanutkin, ei tunnu hirveän kivalta kun porukka tulee siihen pyytämään jotain.

Yhtenä iltana näitä oli enemmänkin. Väsähdin aikaisin, myönnän, mutta silti…

Tein iltatoimet ja menin nukkumaan.

Juuri, kun laskin laskin pään tyynyyn ja tuhina meinasi lähteä käyntiin, poikani toi kaksi aukeamaa matematiikan tehtäviä tarkistettavaksi. ”Voitsä rättaa nää aamuks?”.

No kai mä voin, kun itse kerran vaadin lisätehtäviä tekemään. Siinä sitten vaan muistelemaan, miten ne kertolaskut pitikään allekkain laskea. 13×128…

Sain läksyt hoidettua ja laitoin kirjan pois ja pään tyynyyn.

Mieheni tuli viereen pettyneen oloisena virittämään keskustelua siitä, että eikö koskaan voida tehdä hänen valitsemiaan juttuja yhdessä. En ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse, mutta kysehän oli siitä, että olen useamman kerran sanonut ei kiitos hänen ehdottaessaan avaruusohjelmien katsomista.

Hän oli tosi harmistunut, joten katsoin hänen kanssaan yhden avaruusohjelman läppäriltä. Kun se loppui, käänsin kylkeä ja aloin nukkumaan.

Paitsi että mieheni oli edelleen vailla jotain: ”Tätä mä just tarkoitan, että sulle hirvein harvoin sopii keskustella mun valitsemista aiheista.” Kerroin, että avaruus on minulle aiheena aika vaikeasti hahmotettava ja muistiini ei tartu matkoja ja nopeuksia.

”Arvaa kuinka vaikea mun on keksiä mielipiteitä ja näkökulmia vaikkapa lastenkasvatuksesta tai taiteesta, joten kai säkin voisit vähän yrittää vaikka sitten avaruudesta.” Hän oli täysin oikeassa. Noh, yritin sitten keskustella parhaani mukaan avaruudesta ja sen jälkeen keskusteltiin vielä sun ja mun asioista, joihin toinen lähtee tai ei lähde mukaan. 

Keskustelu oli tosi antoisa, mutta kun se loppui, olin aivan ylivalmis nukkumaaan.

Aha, ai seksiä? Ei nyt mä olen jo katsonut yliajalla avaruusohjelmat ja kaikki. Eiks tätä vois tehdä silleen, että kumpikin on tajuissaan?

Käännyin taas. Pusi pusi. Huomenna.

Nukahdin heti, mutta heräilin jatkuvasti, koska huomasin miehen hengittävän tyytymättömästi ja liikuskelevan ympäriinsä. Välillä heräsin siihen, että hän ei huokaillut eikä liikuskellut ympäriinsä ja mietin onko hän lähtenyt töihin tai ulos kävelylle.

Tätä jatkui puoli kahteen asti, jolloin heräsin, kun hän meni keittiöön tekemään voileipiä. Keräsin ja herätin itseni pois unesta ja menin juttelemaan. Ei ollut mitään erityisiä huolia, ei vaan saanut unta ja stressasi lähinnä sitä. Työt mietityttivät nyt kun kerran hereillä oli. Juttelimme unettomuudesta ja seuraavasta työpäivästä. Lupauduin hoitamaan kaikki lapset aamulla ja pyysin laittamaan herätyskellon pois. Muistutin, että hän on rautainen ammattilainen, jonka työtehoa ei yksi nukkumaton yö hetkauta mihinkään. Sen vaikutusta ei kannata ylidramatisoida.

Menimme sänkyyn ja jäin valvomaan hänen nukahtamistaan. Olen huomannut sen auttavan aiemmin. Hän nukahti puolessa tunnissa. Minä en. 

Kohta soikin jo herätyskello alkuperäisen suunnitelman mukaan eli aivan liian aikaisin. Mies nukahti heti uudelleen. Minä en. Jäin hereille odottelemaan tunnin ja laitoin sitten kaikki lapset valmiiksi ja vein miehen ja kaikki lapset paikkoihinsa. 

Mieheni ei todellakaan ole mikään hankala eikä vaativa ihminen. Päinvastoin. Juuri siksi  hän ansaitseekin avun (yö)harmeihin silloin kun sellaisia sattuu olemaan. Ainut asia, joka minua tässä kuviossa otti oikeasti päähän oli liian aikainen herätyskello, johon meistä kummankaan ei olisi tarvinnut aamulla herätä.

Lapsiperheissä on ihan normaalia kysellä toisiltaan, että oliko huono yö jos vaikkapa työkaveri näyttää hyvin väsyneeltä. Lapset tosiaan ovat usein syynä, mutta monesti onkin kyse ihan jostain muusta.

Kerran oikein ilahduin, kun vähän etäisempi työkaverini kertoi suoraan, että ei ollut lapsilla huono yö, vaan nimenomaan miehellä. En ole itsekään meidän hankalia öitä varsinaisesti salaillut, mutta olenkin avoimempi kuin useimmat. Tuntuu kumminkin, että ihmiset ovat alkaneet puhua näistä enemmän viime aikoina. Olen joiltain muiltakin kuullut, miten puoliso on herättänyt aamuyöllä toisen keskustelemaan pariksi tunniksi  vaikkapa henkilöstöjohtamisen haasteista.

Kuka sinun perheessäsi nukkuu huonosti ja miksi?

Hyvinvointi Oma elämä Parisuhde