”Mä en ole koskaan tajunnut, kuinka mahtava se tyyppi on. Oikeasti, vallan hurmaava ja mieletön. Oonhan mä aina siitä pitänyt. Mut silti. Wow. Se ois sulle just passeli. Voi miksi miksi siitä ei tullut mitään. Mä niin näkisin sen tossa sohvalla rapsuttamassa koiria ja räkättämässä meidän jutuille.”
(Kaveri ex-heilasta)

”Teidän kahden juttelua on niin hauska kuunnella. Huomaa, että ootte olleet pitlkään frendejä. Ai ette vai? Häh? Oottekste seurustelleet joskus? Oho. En tajunnut, ku ootte niin luontevia.”
(Exän työkaveri kahvilassa)

*

”Moi. Mitä on tapahtunut? Paljon sulla on kuumetta? Totta helvetissä mä tuun. Oon siellä vartissa. No worries.”
(Ex soittaa kuumehoureessa, minä menen apuun.)

Se olisi niin sopivan lähellä, hiljainen irtautuminen ennen kuin mitään isompaa tapahtuu.
Kepeä olisi lähtö, hyvä mieli molemmilla, ilman mitään noloutta tai sotkuja.
Koska pian se tapahtuu, se sotku.

*

Kun se on hänelle kuitenkin pieni kilpailu.
Kun kokee jäävänsä jostakin paitsi.
Kun se toiselle on helpompaa kuin itselle.

Seurana on vain sama ihminen.
Ei mitään eksoottista, jännittävää, kaunista tai hurjaa.
Ei mitään eksoottista prinsessaa.

Minä olen kuitenkin toisella sijalla kaikessa, oikeutetusti ja tietäen.
Tilalle olisi kiinnostavampiakin tarjolla, kunhan niitä löytäisi.
Tiedän sen.

*

Tämä kaikki on tehnyt hyvää, puhdistanut, rauhoittanut, tuonut iloa.
Se on ollut hauskaa ja kepeää, pirskahtelevaa ja pientä kipinää.
Arjen keveyttä ja pehmeyttä.

Mutta nyt, uutuuden viehätys rapisee hiljalleen.
Tunnen, tiedostan.
Siksi annan itseni hiljalleen valua takavasemmalle.

*

On mielenkiintoista huomata, miten samanlaisia he ovat, erilaisuudestaan huolimatta.
Kevät tavoittelee sitä, mitä syksy on jo saavuttanut. Syksy haluaa olla syksy – mutta kevään twistillä.
Kevät tietää, mitä haluaa – liiankin hyvin – tai ei oikeastaan. Syksy on täydellisen tyytyväinen kaikkeen – jos on.

Molemmat ovat älykkäitä, hauskoja, huolehtivaisia ja feministejä – kuitenkin vähemmän tasa-arvoisia kuin kuvittelevat.
Molemmat ovat omassa kuplassaan, omassa maailmassaan, omassa mieskuplassaan.
Molemmat luulevat tietävänsä, mitä haluavat.

*

Minä olen lähes puhdistanut haavani, ja arpikudos on kutonut seittinsä ihooni.
Sivelen arpia sileämmäksi ja yritän olla hankkimatta uusia.
Siksi vedän silkkitassut jalkaani, kietaisen hiukseni kiinni ja nostan viitan ympärilleni.

Tanssin pehmeästi pimeää käytävää.
Liu’un taas pehmein askelin kohti täydellistä itsenäisyyttä.
Sitä tilaa, jossa ei ole nyksiä, exiä on vain menneen ajan  sivulauseissa.

*

Minulla on mahdollisuus aloittaa taas alusta työ, joka on jäänyt niin monasti kesken.
Minulla olisi edessäni puhdas pöytä, jonne en ole vielä asetellut mitään.
Sille pöydälle minun olisi helppo kattaa yhdelle, sytyttää kyntilä ja tuijottaa sen liekkiä kaikessa rauhassa.

Tuli, kulje kanssani sinne, missä muille pimeää on.
Siellä on maailma kaltaisteni.
Seassa varjojen.