– Mä en edes muista, milloin viimeks me ollaan oltu shoppailemassa vaatteita!
– Me yritettiin keväällä, mutta ei oikein irronnut. Mä taisin shoppailla kesällä ulkomailla.
– Joo, mutta sä täsmäshoppasit Tamarikset ja mörköoopperakuteita.
– Mä ostin sen mekon Primarkista, huom!
– Sekin menee mörköoopperatyyliin.  

En ole koskaan ollut mikään vaatteiden himoshoppailija,mutta viime vuosina tahtini on laimentunut olemattomaksi. Vaatemääräni on aina mahtunut huonosti suunniteltuun pieneen vaatekaappiini, eikä rajoittuneen makuni ja hankalan kokoni vuoksen minulla ole ollut tarvetta ostaa koko ajan uutta.

Olen aina tunnollisesti kuluttanut vaatteeni ihan loppuun, kierrättänyt kavereille, myynyt kirpparilla tai lahjoittanut tarvitseville. Vaikka en suurin osa vaatteista on huokeahkoilta merkeiltä, en ole koskaan keskittynyt ostamaan kertakäyttöisiä trendirytkyjä, joten ne harvat sopimattomat hameet, housut ja mekot on saanut kiertoon tai ainakin lumppukeräykseen ihan kunnialla.

Perheessäni on aina kulutettu vaatteet ihan loppuun. Viime aikoinakin puuvillaiset teepaidat ovat kokeneet loppunsa siivousrätteinä – ja vanhoilla sukkiksilla on putsattu ilmastointihormeja oikein urakalla. Eilen suutarille lähti jälleen kassillinen kenkiä korjattavaksi ja huollettavaksi. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät käytä suutaripalveluja. Vanhempani ovat aina korostaneet, ettei kertakäyttöisiä vaatteita ja kenkiä saa olla olemassa.

Olen myös koonnut kassiin vaatteita, jotka pitäisi fiksata. Viikonloppuna voisin laahata siskon ompelukoneen lainaan ja kuluttaa muutaman illan vaatteita korjatessa. Kun viime kesänä kursin kasaan hajoamistilassa olleita klassikkoalkkareitani, minua nauratti. Toisaalta täydellisesti istuvista, mukavista ja pehmeistä alusvaatteista ei halua luopua.

Kaikenlaista fiksaamista auttaa se, että ukeutumisen on ollut hyvin samanlaista viimeiset vuodet. Kun 98% asuista on samaa väriä ja tyyliä, vaatekaappi on suhteellisen tylsä – mutta helppo. Omasta mielestäni olen myös aika konservatiivinen pukeutuja bändipaidoistani ja hulluista korkkareistani huolimatta. Kun lisäksi liikun yleensä hameessa, olen joskus pohtinut,vanhentaako kynähameessa hiihtely tyyliäni paljonkin. Toisaalta arseni on täydellisen farkkuepäystävällinen, joten se on helpompi tunkea hameeseen ja kutsua tyyliä naiselliseksi. Mitä se sitten tarkoittaakaan.

Shoppailukierros toi kaksi kaivattua uutta hametta. Minulla on paha tapa jumittua aina samoihin vaatteisiin, joten parin suosikkihameen takamus on alkanut pretty much kiiltää ahkerasta käytöstä, pesemisestä ja silittämisestä. Vielä pitäisi löytää hyvät nilkkurit ja neule. Tosin olen oppinut sen, että jos haluaa juuri tietynlaisen vaatteen, sitä ei tasan löydä – tai sitten se maksaa 876 euroa.

Istuin aamun junassa väsyneenä ja omissa ajatuksissani. Yritin parhaani mukaan keskittyä kirjaani, mutta se ei oikein onnistunut. Luovutin ja napsautin Spotifyin soimaan randomisti peittämään takana olevien nuorten naisten riitelyltä haiskahtanutta sananvaihtoa.

Täydellinen bilemusa aamussa on hieman kaksiteräinen miekka.Parhaimmillaan sitä lähes jammailee kohti duunia, pahimmillaan potee aitoa metsäsuomalaisahistusta siitä, ettei olekaan tanssimassa klubin hämärässä. Tällä kertaa olikin kyse hieman nolommasta jutusta ja muistoista… Hekumallisesta soundista, provosoivista sanoituksista ja värikkäistä muistoista.

Nousin junasta ja napsautin biisin soimaan uudestaan. Astelin töihin ajatuksissani ja huomasin vasta duunin ovella kolmen duunikaverin kävelleen perässäni. ”Sä kävelet kyllä kuin pantteri noissa koroissasikin”, huomautti heistä yksi. Katsoin häntä hölmistyneenä ja kohautin olkiani.

Rehellisesti sanottuna tuon musan tahdissa kuka tahansa kävelisi kuin pantteri. Pehmein tassuin, joustavasti liukuen, lantio keinuen. Tuli taas ikävä tanssitunneille, tarve saada kroppaa auki liikkumalla, tarve oppia uutta.

Nyt tanssin kuulokkeet päässä pitkin pientä huonettani. Tätä tarvitsisi tehdä useammin.
”Tell me all your secrets…”