Välitila.

Tunnen katsovani toista ihmistä jakomielitautisin silmin.
Näen niin paljon kaunista, rakasta ja hyvää. Näen niin paljon itsekästä, satuttavaa ja surullista.

Minä olen aina ymmärtänyt liikaa. Minä en jaksa enää ymmärtää.
Pitääköhän selitys vääntää hopealangasta ja ripustaa Yggdrasil-maailmanpuuhun helisemään?

Ihminen pääsee yllättävän pitkälle pakolla (töihin on pakko mennä), jääkylmällä vedellä (huuhtoo unettoman yön sivuun), hyvällä silmänympärysvoiteella (Alice Cooper, I’m your match…), kasvohieronnalla (hieman herääkin), kauramaitolatella (työmatkaherkku), päättäväisillä kulmakarvoilla (kaaret kunniaan), kävelyllä (meditaatio) ja  huulipunalla (syöjättären suu). Kun on vielä siunattu ihanilla läheisillä ja ystävillä sekä rakkaudella musiikkiin ja kirjallisuuteen, tietää selviävänsä hengissä. 

Heikompi sukupuoli sortuu elon tiellä, nainen porskuttaa aina eteenpäin. 

Sessions l-lll

*

– Hei, mitä kuuluu, muru?

– Nukuttaa.

– Parka.

– Mä haluun pizzaa. Tilattiin just lounaaks.

– Onnelliset. Mä en ole vieläkään syönyt lounasta.

– Jätä hommat vaan hoitamatta ja syö.

– Tappeluselvvityksen kesken ei kuule voi lähteä lounastauolle, kun kolme nassikkaa on pidettävä millä hyvänsä laillisella keinolla iriti toisistaan. Siinä menikin sujuvasti puoli tuntia.

– Laita joku muu hoitamaan.

– Huoh. En voi. Muuten, ehditkö sinne Mannan bileisiin huomenna?

– En tiedä.

– Manna haluis tietää, että se tekee oikeen määrän safkaa. Jos ilmotat sille?

– En tiedä vielä.

– Okei. 

**

– Oletko sä katsonut niitä lentoja?

– En. Kai.

– Voisitsä katsoa, kun ehdit. Mä olen varannut omani, mut jos haluut tulla samoille. Onnistuuko se lomapätkä?

– Ehkä.

– Milloin sä voisit tietää?

– En tiedä.

– Okei.

***