Meitä oli jälleen koolla monta naista erilaista. Kynttilät paloivat, viinipullot tyhjenivät, juustoja ilmestyi pöytään ja keskustelu polveili aiheesta toiseen. Lopulta se pyöri tavalla tai toisella suhteiden ympärillä.

Jokaisella meillä on erilainen (pari)suhdehistoria ja erilaisia toiveita elämäänsä liittyen. Pulputuksen lomassa tunnistin paljon omia tuntemuksiani ja kohtaamisia aktiivisesti Tinderin aalloilla surffaavien ystävieni kokemuksista. Ihailen heidän sinnikkyyttään – minusta ei aktiiviseen deittailuun tuohon tyyliin olisi. He käyvät väsymättä treffeillä ja jaksavat tutustua yhä uusiin ihmisiin. Lakanoissa on käynyt kuhina, puhelin piippaa viestejä ja viikolle löytyy kutkuttavia tapaamisia. Silti samalla mieleen on noussut kuitenkin eräänlainen nihilismi ja inhorealistinen suhtautuminen koko appsiin. ”Miehiä piisaa pillun perässä, mutta eipä kamalasti muu kiinnosta”, yksi heistä tiivisti. Hän piirsi huolellisesti suunsa punaiseksi ja kysyi sekä meiltä että peililtä: ”Kuinka kauan tätä jatkaa? Mitä muuta vaihtoehtoa mulla on? Markkina-arvoa vielä toistaiseksi löytyy. Toisaalta tää on hauskaa, toisaalta aivan helvetin hajottavaa.”

Porukka alkoi pohtia nettideittauluhistoriaansa. Minä olin ryhmän kokemattomimpia siinä asiassa. Netti ei koskaan ole tuntunut minulle sopivalta medialta seuran hakuun. Olen tavannut kaikki deittailemani tyypit kaverien kautta, keikoilla, baareissa tai reissussa. Kyse ei ole todellakaan pelkästään ulkonäöstä – standardinmukainen komeus ja kauneus eivät ole koskaan minuun vedonneet – vaan oikeanlaisesta kemiasta. Siitä, että toisen seurassa tuntuu hyvältä. Monelle muulle taas netin kautta on tavattu nykyinen kumppani tai lukuisia muita hyviä tyyppejä. Toisaalta nettideittailusta saisi meidänkin porukkamme kokemuksista melkoisen paljastuskirjan niin hyvässä kuin pahassakin.

Ystäväpiirissämme osa etsii aktiivisesti seuraa, osa on kaukosuhteessa, osa viikonloppusuhteessa, osa asuu kimpassa ja osa on päättänyt irtisanoutua kaikista deittailuista. Yhteistä kaikille on se, että suhdesotkuista ei kukaan ole vaurioitta selvinnyt. Kaveriporukan kokemusten perusteella nykyhetken deittimarkkinoilla pörräävää suomalaista miestä ei voi pitää kovinkaan keskustelevana tai rehellisenä. ”Sellainen konflikteja välttelevä, feidaantuva ja hukassa oleva ikuinen etsijä, joka odottaa, josko seuraava deitti olisi vielä pantavampi ja parempi”, tiivisti parisuhteessa oleva ystävätär, joka lähti vuosi sitten leffaan entisen työkaverinsa ja tämän veljen kanssa. (Arvaatte varmaan, mitä tapahtui…) ”Toisaalta on myös paljon hyviä tyyppejä, mut huonoja ajoituksia”, lisäsi kaukosuhtessa oleva ystävätär. ”Sitten on sellaisia tyyppejä, joiden pitäisi käydä hoitamassa päänsä ja eronsa kuntoon ennen nettiin loikkaamista”, muistutti aivan liikaa ”melkein-eronneita” tavannut.

Tuhkimon kotiintuloajan lähestyessä kietouduimme takkeihin ja lähdimme kylmään iltaan, kukin suuntaamme. Minä astelin kotiin, koska seuraavalle päivälle olisi töitä. Ajatukseni askartelivat illan puheenaiheissa. Olin päättänyt vuosia sitten, etten etsi parisuhdetta. Olen aina ollut varsin paatunut yksineläjä ja huono luottamaan ihmisiin. Olen tapaillut monenlaisia ihmisiä, jotka ovat yleensä olleet ääripäältään joko sitoutumiskyvyttömiä driftaajia tai sitten pikavauhtia iholle pyrkiviä hyvin tiiviin parisuhteen etsijöitä. Ei minun juttuni. Ympärillä pyöri pari on-offia, joissa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Päättelin sen riittävän toistaiseksi.

Sitten tapasin vahingossa mielenkiintoisen ihmisen lempibaarissani. Kun palasin seuraavana iltana pitkäksi venähtäneiltä jatkoilta toiselta puolelta kaupunkia, kuittasin kavereille katsovani tulevan kummallisen säädön loppuun. Nyt olemme talsineet varovasti eteenpäin parisen vuotta ja katsoneet, mitä tästä tulee. Jatkamme harjoituksia. Eikä minulla ole vieläkään mitään hajua, mitä tästä tulee.

Mielenkiintoista sinänsä, minulla on edelleen vahvasti yksineläjän identiteetti. Ilmeisesti näin on monen tuttavankin mielestä, sillä minun olisi pitänyt alkaa kerätä tietylaisen tuttaviston kommentteja, jos satuin sivulausessa mainitsemaan miehen nimen keskustelussa.
Parhaimmistoa:  ”Ei sun kuulu tapailla ketään.” ”Ei sun kuulu seurustella, koska mä en seurustele.” ”Ai SÄ seurustelet? Nyt varmaan lehmät lentää.”
”Onpas söpöä, että sä seurustelet. Toivottavasti se pehmentää sua vähän.” ”Sustakin saadaan lopulta pariskuntaseuraa.”
Järjellinen jengi taas halusi tutustua tyyppiin ja jätti kaikenlaisen höpön väliin. Heitä kiinnosti huomattavasti enemmän tutustua uuteen ihmiseen kuin laukoa varmoja mielipiteitään. Heistä kenenkään ei tulisi mieleenkään ohjeistaa, että sosiaalisessa mediassa kannattaisi jakaa suhdetta enemmän, jottei kukaan vain luule suhteen olevan kriisissä. Kaikenlaista porukka sitä hiippaileekin vapaalla jalalla.