pari toimivaa öljyä akneiholle

Mikään ei ole niin epävarmaa, kun ihonhoitotuotteiden toimivuus ihosairauden itsehoidossa. Omat kokemukseni rajoittuvat akneihooni. 

Ihoni on t-alueelta rasvoittuva, mutta kuiva. Ihoni kaipaa kosteutta hurjasti, mutta ei niinkään täyteläisiä voiteita. Akne vaivaa erityisesti kasvojen alaosassa. Suomen kielellä ei ole vakiintuneita ilmaisutapoja kuvaamaan englannin kielessä erotettuja käsitteitä hydration ja moisturation, meillä on vain kosteusvoiteita. Itselleni tärkein löytö on ollut, että rasvainen tuote ei välttämättä kosteuta ihoani. Tajusin tämän vasta muutaman vuoden takaisen hyarolonihappovillityksen myötä. Toinen oivallus on ollut, että kosteusvoidetta toimivampaa voi olla sopivan öljyn käyttäminen. Tässä postauksessa on esittelyssä kaksi minulle toimivaa öljyä. 

En ole asiantuntija voiteiden ainesosien suhteen tai ihonhoidossa ollenkaan, ja jollain viisaammalla on varmasti sanottavansa käyttämieni tuotteiden suhteen, mutta nämä nyt tuntuvat toimivan yllättävän hyvin. Olen tehnyt postauksen myös akneni pahentajista.

Herbibore Lapis Oil

Tätä sinistä öljyä on hehkutettu paljon. Itse innostuin testerikoon tilaamisen jälkeen, kun ihoni tuntui rauhoittuvan ja finnit vähenevän. Sen pitäisi tasapainoittaa ihon omaa öljyn tuotantoa ja vähentää ihon punaisuutta. Rasvoittumiseen sillä ei tietenkään ole mitään oikeaa vaikutusta. Se ei ainakaan minun nenän alkavalle couperosalle tee mitään ja muuten ihoni ei punoita normaalisti. Se vain toimii finni-iholleni paremmin, kun mikään rasva, öljy tai seerumi on aiemmin toiminut. En käytä sen alle kosteusvoidetta tai mitään seerumia tällä hetkellä, laitan öljyn suoraan puhdistetulle kostealle iholle kasvoveden päälle. Lapis -öljy hinta 50 millilitran pakkaukselta on 60 puntaa.

Drunk Elephant Virgin Marula Oil

Öljyä öljyn päälle. Käytän tätä reilummasti talvisin lisäämään kosteutusta esimerkiksi silmänympärysvoiteeseen. Käytän tätä Marula öljyä pääasiassa iltaisin. Kesäisin kasvojen iholle riittää tippa tai kaksi pitämään kosteutta iholla, talvisin käytän koko kasvoille neljä tippaa. Jos päivällä käytän öljyä, lisään sitä yleensä vain yhden tipallisen pipetistä. Tämä öljy ei ole onnistunut tukkimaan ihohuokosiani.

Tuotteella on suolainen hinta, 30 ml maksaa 61 puntaa ja mietinkin pitkään sen tilaamista. Se kuitenkin kestää omalla käytölläni todella pitkään.

Tuotteita myy Cult Beauty

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *