Perintökalusteita

Tervehdys ja mukavaa keskiviikkoa! Kotihommien parissa jatketaan, kun taannoin lupasin, että niitäkin juttuja vaatteiden lisäksi voisin joskus postailla. Samaa ajatusmaailmaa meillä on sisustamisen kanssa, kuin vaatteidenkin eli kierrätystä. 

Meillä on suht moderni koti ja pidämme mieheni kanssa selkeistä linjoista. Jostain syystä viime vuosina kuitenkin olen siirtynyt tykkämän vanhoista huonekaluista. Ennen halusin kaiken olevan uutta, nyt taas tykkään, että tavaroilla on tarina. Tykkään myös sekoitella aikakausia keskenään ja harmonia syntyy väreillä ja selkeillä linjoilla. Ostamme harvoin mitään uutta, vaan sovellamme jo olemassa olevia tai teemme diy- projekteja. En halua mitään katalogikotia, vaan kauniita ja käyttökelpoisia asioita.

Edellisissä kotipostauksessa näkyikin itselleni tärkeitä huonekaluja ja niiden tarinoita. Tässä olisi neljä huonekalua lisää:

Mummoltani perintönä saatu lipasto

Tämä oli mummolassani niin kauan kuin muistan. Sain sen itselleni perintönä ja sen päällä ovat myös hänen kynttilänjalat ja joutsen. Näin minulla on pala mummolaa omassa kodissani, vaikka häntä ei enää ole. 

perintö 1.jpg

Lipasto mieheni mummolasta

Tämä lipasto on ilmeisesti mieheni mummolasta. Näin ainakin appivanhempani arvelivat. Tosin se oli jo ollut kauan mökillä, josta me se sitten bongattiin. Nyt se toimii mieheni omana lipastona ja sen päällä on BMW- harrastuksesta kertovia juttuja.

perintö 2.jpg

Apupöytä

Joka ilmeisesti seikkaili mieheni sisaruksilla jne…päätyäkseen mökille, josta me taas siirsimme sen kotiimme ja käyttöön. Kyllä sinne mökille on jotain huonekaluja jäänyt, vaikka me ollaan kyllä autettu tyhjentämään sitä tehokkaasti… 😉

perintö 3.jpg

 

Puinen arkku

Tämä on ilmeisesti mieheni papan tekemä. (Anoppi voi korjata, jos olen väärässä…) Se on ollut meillä jo pitkään ja toiminut aputilana säilytyksessä. Kun lapset olivat pieniä siellä pidettiin leluja ja nyt siellä on lehtiä. Joskus aina mietimme tuon maalin poistamista, mutta yli kymmenen vuoden jälkeen ollaan vielä ajatustasolla… 🙂perintö 4.jpg

Kaikki edellä olevat huonekalut ovat meille tärkeitä. Ne ovat puisia ja tukevia, kunnollisia huonekaluja. Lastulevyhötöt eivät enää kiehdo, vaan on ihanaa, kun kotona on aikaa ja kulutusta kestäviä huonekaluja. Ihania ne ovat myös siksi, että nillä on tosiaan tarina ja ne ovat olleet käytössä jo monien vuosikymmenten ajan. Silti ne ovat edelleen hyvin käyttökelpoisia. Jonkun mielestä ehkä rumia, mutta meille rakkaita. Moderni mustavalkoinen kotimme näyttää näiden kanssa omalta ja persoonalliselta. Ei ainakaan ihan joka kodissa ole näitä.

Koti Sisustus

Kotoilua

Hei vaan ja varoitus, nyt tulee sellaisia kuvia, ettei herkimmät ehkä kestä!!!! 😉 Toisin sanoen seuraavissa kuvissa esiintyy kymmenen päivän työputken päättänyt, vapaapäiväänsä viettävä nainen kotona ilman meikkiä. Ei sovi ehkä kaikkien silmille. 😀

En vaan kyennyt edes yrittämään ripsarin laittoa tai muun, kuin trikoon pukemista ylle. Sytytin kynttilät ja olen kuunnellut hiljaisuutta. Olen hyvinkin ulospäinsuuntautunut persoona, mutta vanhemmiten olen huomannut tarvitsevani aina vaan enemmän toipumista ihmisten kohtaamisista. Työni on pitkälti ihmisten parissa oloa ja heidän tarpeidensa täyttämistä. Myös yksityiselämässäni olen perheeni moottori ja aikaansaava tekijä, joten välillä on tarpeen vain hetki olla ja ladata.

On harvinaista herkkua olla kotona yksin ja vain olla. Nuorempana en olisi edes malttanut paikoillani istua ilman järkevää tekemistä. Nyt voin vain istua ja ihmetellä ilman mitään virikkeitä vallan mainiosti. Siksi nämä viikkovapaat ovat joskus oikein hyödyllisiä, kun muu perhe on töissä/koulussa. Saanpa edes muutaman tunnin olla itsekseni ajatusteni kanssa. Kohta onkin mukavaa, kun ovi käy ja perheen koululaiset tupasahtavat sisään. Olenhan saanut ladata hetken omia akkujani ja jaksan taas olla elämäni tärkeimmässä tehtävässä eli äitinä!

Mukavaa alkanutta viikkoa! Muistattehan ottaa itsellenne aikaa edes joskus, ettei pää mene ihan solmuun.

homie 1.jpg

homie 2.jpg

homie 3.jpg

homie 4.jpg

Poolo: Benetton (kierrätys)

Mekko: Nanso (kierrätys)

Leggins: h&m

Koti Sisustus Trendit