Äitiys on kilpailu (?)

”Koko raskausajan söin terveellisesti ja joogasin loppuun asti ja sen vuoksi en kärsinyt raskausvaivoista lainkaan. Synnytys oli nopea ja simppeli, koska olin pitänyt kehostani niin hyvää huolta ja heti synnytyksen jälkeen olo oli mainio! Raskauskiloja tällä tavalla tuli viisi ja ne jäivät jo synnärille ja imetys vei viisi lisää. Vatsa palautui lähes heti pyykkilaudaksi ja olin taas joogasalilla viikko synnytyksen jälkeen. Ne äidit, joilla on raskauskiloja vielä jälkitarkastuksessa, voisivat vähän enemmän kiinnittää huomiota siihen mitä suuhunsa laittavat.

Lapsi oli heti synnärillä jäntevä ja tarkkaavainen. Päätä alettiin pitää ylhäällä heti, kun pääsimme kotiin. Ennen kuin huomasimmekaan rakas lapsemme jo ryömi paikasta toiseen ja koska lapsemme on niin kovin etevä, niin hän ei kontannut lainkaan vaan nousi heti pystyasentoon ja juoksenteli paikasta toiseen puolivuotiaana! Vähän kyllä ihmettelen, että miten naapurin Irman lapsi nyt ei liiku mihinkään vaikka on samanikäinen – onkohan sillä joku kehityshäiriö?

Puheenkin kehitys on ollut huimaa! Ihan selvät ensimmäiset sosiaaliset äännähdykset tulivat jo pariviikkoisena ja ei mennyt aikaakaan, kun saimme jo ensimmäiset sanat (ja ne olivat tietysti ”äiti” ja/tai ”isä”, kenen lapsi nyt sanoisi ensimmäisiksi sanoikseen vaikkapa kakka?) ja reilusti ennen vuoden ikää tulikin jo lauseita. Pian lapsi ei enää hiljaa ollutkaan ja tarinaa tuli ja tuli. Tähän kun yhdistettiin aikaisin opittu kirjoitustaito, niin lapsemme julkaisi ensimmäisen täyspitkän romaaninsa nelivuotiaana!

En yhtään ymmärrä äitejä, jotka kokevat olevansa väsyneitä lapsiarkeen – ei kukaan pakottanut tekemään niitä lapsia tai edes yhtä lasta! Meillä minä ainakin äitiyslomalla pidin paikat ihan tiptop-kunnossa ja aina oli miehelle ruoka valmiina, kun hän saapui töistä kotiin. Lapsi oli täysimetyksellä ja meillä ei mihinkään korvikkeisiin koskettu, suosittelen jokaiselle – kyllä se imetys onnistuu, kun on vain tarpeeksi haluaa! Pystyn sovittamaan työn ja perhe-elämän yhteen vaivatta, meillä molemmat vanhemmat pitivät vanhempainvapaat ja imetin lasta tauoilla, kun mies tuli käymään työpaikallani. Kyllä täysimetyksen voi hoitaa ihan helposti vaikka töissä kävisikin, ei siihenkään tarvita kuin ripaus tahtoa! Sitten kun aloitettiin kiinteät, niin soseet tein tietysti itse alusta loppuun, koska kaupan purkkiruoka nyt on sama kuin syöttäisi syanidia omalle lapselleen. Ja kuten muutkin kehityksen osa-alueet, niin syömisen opettelu sujui myös nopeasti ja äkkiähän meillä osattiin käyttää ruokailuvälineitä. Aiemminkin syötiin terveellisesti, mutta lapsen myötä kaikki tehdään alusta loppuun itse ja tietenkin luomutuotteista. Minkäänlaista valmisruokaa ei osteta koskaan.”

Palataanpa todellisuuteen. Ylläoleva teksti on enemmän ja vähemmän kärjistettyä sisältöä erilaisilta palstoilta ja ihan vain äitien kasvokkainkin käydyistä keskusteluista
Olen ollut äiti kovin lyhyen aikaa. Vasta kuusi viikkoa. Mutta tässä kuudessa viikossa olen huomannut, että äitiys/vanhemmuus ja lapsen kehitys ovat monelle paikka kehuskella vähän tai vähän enemmän – raskausajasta ja siitä palautumisesta puhumattakaan.
Erityisesti somen vauvaryhmissä tämä korostuu. Toki jo ennen raskautta pidin mammafoorumeita yleisesti jo hivenen erikoisina, mutta nyt kun niitä tulee seurailtua, niin on pakko todeta että en kovin väärässä ollut mielikuvieni kanssa.

Tietenkin asioista saa (ja pitää!) olla iloinen ja ylpeä, mutta samalla pitää muistaa, että jokainen äiti/isä/perhe/raskaus/synnytys/lapsi on erilainen ja se oma toimintatapa ei välttämättä ole ainoa ja oikea. Kovin kärkkäästi ollaan lyttäämässä muiden vanhemmuutta vaikka kyse ei olisi mistään lastensuojelukysymyksestä vaan ihan vain siitä, että viihdytäänkö enemmän kotona vai käydäänkö päivittäin värikylvyissä.
Joku lapsi kehittyy motorisesti nopeasti ja toinen on taas sitten kielellisesti lahjakkaampi, jos joitain asioita oppii hitaammin se ei tarkoita, että lapsessa olisi jokin vika tai että vanhemmat eivät ole tarjonneet lapselle tarpeeksi virikkeitä.

Sosiaalinen media voi myös vääristää ajatusta oman lapsen kehityksestä tai sitä mitä ajattelee omasta kropastaan synnytyksen jälkeen. Jos vauvaryhmään postataan kuva tai video lapsesta tekemässä asiaa x verrattain varhain (oli se sitten istuminen, seisominen tms), niin ketju täyttyy kommenteista miten se oma kultamussukka tekee asiaa vähintään yhtä aikaisin. Sama homma jos keskustelunavaus on hehkutus siitä, miten kroppa on palautunut raskaudesta vanhoihin mittoihinsa alta aikayksikön – aika harva sitä tulee sanomaan, että puolen vuoden jälkeen kiloja on karistettavana vaikka kuinka imettää ja syö terveellisesti.

Vanhemmuudessa ei ole syytä kilpailla kenenkään toisen kanssa ja muutenkin pitää muistaa, että ei tarvitse olla se äärimmäisen tehokas ja kaiken jaksava supermutsi tai- faija. On ihan ok olla väsynyt. Ja on ihan ok olla ”kokonaisuutena ihan vain keskinkertainen vanhempi”. Omalle lapselle sitä kuitenkin on super – kunhan vain parhaansa yrittää niin se riittää.

Kommentit (1)
  1. Vanhemmuutta ei voi/saisi ottaa kilpailuna. Kylläpä tämä maailma olisikin aneeminen paikka, jos jokaisen lapsen olisi kasvattanut supervanhemmat tismalleen samalla kaavalla. Itse päätin jo raskausaikana, että tässä hommassa en muuten lähde kilpasille. En ota yllykkeitä haastajista. Vertailemiseen sortuminen on loputon suo. Esim. erilaisille foorumeille en ole vilkaissutkaan ensimmäisten vauvakuukausien jälkeen.

    Päätös on pitänyt, eikä minulla ole tarvetta arvostella toisten vanhemmuttaa eikä omaakaan. Olen paras mutsi omalle lapselleni kaikki heikkouteni ja vahvuuteni tiedostaneena. Jokainen on paras omalleen!

    -KOTISMI-

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *