Minulla on stressiriippuvuus

”Sulla taitaa olla kehittynyt ihan fysiologisesti havaittava riippuvuus stressiin”, totesi terapeuttini.

En ole koskaan ajatellut, että siihenkin voi addiktoitua oikeasti.

Olen suorittaja ja pingottaja. Kun miettii, niin aluksi stressi tuntui hyvältä. Sai paljon aikaan ja elämä hymyili. Ylsin saavutuksiin pienen stressin voimin. (Tämä kuulostaa aivan päihderiippuvuudelta ja sitähän se osaltaan onkin; aivokemiallistahan tuo stressikin on)
Yleensä pienen stressin jälkeen ihminen rentoutuu ja palautuu stressaavasta aikakaudesta. Minulle ei tapahtunut niin. Minä jäin koukkuun stressiin. Tai siis stressihormoneihin. Nautin siitä, että asioita tapahtui. Hassua kuitenkin; en koskaan ollut tyytyväinen aikaansaannosteni jälkeen, vaan haalin lisää asioita joista stressata. 

Toimin tavallaan kokoajan sillä stressilevelillä, jonka pitäisi olla hetkellistä. Siis sillä levelillä, joka auttaa selviytymään hengissä, se ”pakene tai taistele”-stressitaso. Elämäni tuntui jokseenkin kivalta silloin, kun stressihormonia on kokoajan kehossa ja olen ikään kuin pienessä hälytystilassa kokoajan. Ylikierroksilla. Pakko saada stressiä jostain lisää.

Ei ihme, ettei enää jaksa, kun elimistöni on äärimmilleen venytetty.

Olen siis addikti. Elämäni on saatanan tyhjää ilman jatkuvaa stressiä. Siksi minä haalin tehtäviä asioita ympärille. Jos ei ole muuta stressattavaa, niin alan stressaamaan ulkonäköäni, vaatekaappiani, ihmissuhteitani ja sitä että en ole syönyt kasviksia tarpeeksi. Sairasta.

Mitenkäs sitten tuo fyysinen puoli?

Vaikka olen tehnyt paljon hengitysharjoituksia, huomaan edelleen että hengitykseni on toisinaan helvetin pinnallista. Huomasin sen itseasiassa siinä kohtaa kun tein hengitysharjoituksia, joissa piti hengittää sisään ja laskea samalla kolmeen mielessään, jonka jälkeen uloshengityksellä laskea kuuteen. EIII ONNISTUNUT! Ei sitten millään. Tämän johtopäätöksen perusteella kehoni on siis täynnä ilmaa. (vitsi)

Kalevalainen jäsenkorjaaja totesi kehoni olevan kauttaaltaan kireä kuin epävireisen viulun kieli. Sellainen, joka saattaisi nipsahtaa katki melko helpostikin. Ja miten surkuhupaisaa, hän totesi ettei tilanne vastaanotolle kävellessäni näkynyt mitenkään, vaikka yleensä näin jämähtäneissä tilanteissa yleensä tilanteen näkee jo päältä päin.

Ja sitten mun naama: Se on täynnä kipeitä kystisiä finnejä. Eli siis meikäläisellä on akne. Olen isotretinoiini-kuurilla, mutta naama paranee poikkeuksellisen hitaasti. Luulenpa, että yksi merkittävä syy tähän tuskallisen hitaasti paranevaan akneen on juurikin stressi.

Lisää aiheesta voi lukea:
https://www.moodmetric.com/fi/pakene-tai-taistele-reaktio/  (Viisiosainen postaussarja stressistä)

https://www.terve.fi/artikkelit/75274-oletko-riippuvainen-stressista-tasta-voi-olla-sinulle-apua

hyvinvointi mieli hyva-olo terveys
Kommentit (1)
  1. Onpa ihanaa saada vertaistukea! Kiitos tästä

    Terveisin,

    ahdistun siitä jos elämässä on tasaista ja mietin mikä on hätänä jos en ymmärrä stressata (!?!?! niinpä, kiitos aivot)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *